Kuva: Miia Lahtinen
Estevalmentaja Mika Somerkallio nauttii liikkuvista hevosista: ”Hinnat alas ja enemmän laukkaa!”
Valmentaja kuvailee esteratsastusta vaaralliseksi lajiksi, mutta kaasua on uskallettava painaa.Tilaajalle
Mika Somerkallio toivoo ratsastukselle hyvää jatkoa. ”Sen takia, että se on mukavaa. Ja kyllä kilpahevosia hoidetaan paremmin kuin niitä, jotka lihovat ja joita käydään joskus taluttamassa.” Kuva: Miia LahtinenMika Somerkallio on iloinen, kun Suomessakin on alettu vihdoin ratsastaa esteradoilla eteenpäin. Mutta monessa asiassa olisi korjattavaa.
Niin pohjalaiseksi kuin helposti lasketaankin, Seinäjoella asuva Somerkallio on aloittanut ratsastuksen Ypäjällä. Hän asui lapsuutensa Loimaalla, ja ratsastuksenohjaajakurssit hän kävi 80-luvun alussa. Elämänkumppani, toinen hevosalan vahva ammattilainen Leena Kanto, löytyi Seinäjoelta. Hänen kanssaan muutettiin Pohjanmaalle vuonna 1987.
Usean hevosen pitäminen vieraalla oli jo siihen aikaan liian kallista tavalliselle ihmiselle, joten kun Ypäjän maneesin seinälle ilmestyi lappu llmajoella vuokrattavana olevasta tallista, päätettiin lähteä. Oman tallin Kanto laittoi vuonna 1995. Oli se hienoakin.
”Kun tykkää tehdä, siinä yhdistyy harrastus ja ammatti. Mutta jos liikaa tekee, se harrastuspuoli alkaa hävitä”, Somerkallio miettii.
Hän itse valmensi ahkerasti tallinpitämisen ohella, ja päivät venyivät pitkiksi.
”Poltin itseni loppuun siinä. Yhtenä iltana tulin kotiin ja sanoin Leenalle, että mitä jos myytäisiin tämä paikka ja lähdettäisiin”, hän muistelee kevättä 2000-luvun alussa.
Kahden viikon päästä talo ja talli oli myyty, osa huonekaluista annettu säilytykseen ja osa sijoitettu hevosautoon. Hevosten myyminen kesti vähän pidempään, mutta jo seuraavassa kuussa pariskunta oli Hollannissa yhden hevosen, Kannon kouluratsun kanssa. Hän kilpaili aikoinaan esteillä, mutta siirtyi kouluratsastukseen.
Hollantiin oli sovittu vain ensimmäinen etappi suomalaisen tallinpitäjän luo, mutta nopeasti asiat järjestyivät. Kanto tienasi leipänsä ratsastamalla ja Somerkallio sai homman, jossa hän koulutti joukon nuoria laidunhevosia huutokauppakuntoon. Hollannin breikki kesti reilun vuoden verran. Oli lamavuodet, eikä Somerkalliolle oikein löytynyt sopivaa työtä. Golfkentällekin satoi lunta, joten pariskunta palasi Suomeen.
”Urheilija ei tervettä vanhuutta näe.”
Hevosten ohella Somerkalliolla on aina ollut elämässä muutakin. Lapsena hän harrasti yleisurheilua ja lentopalloa, ja vähän myöhemmin hän pelasi 10 vuotta amerikkalaista jalkapalloa nousten SM-tasolle saakka. Elämänvalinnat kyllä muistuttavat päivittäin.
”Urheilija ei tervettä vanhuutta näe”, hän hymyilee.
Vaikka mitään dramaattista ei ole koskaan sattunut, sökönä ovat molemmat polvet ja nilkat, toinen olkapää ja kyynärpää sekä kaikki sormet.
”Mutta kun on kiva nuoruus, voi vanhempana kärsiä”, hän kuittaa.
Muihinkin elämänvalintoihinsa hän on tyytyväinen. Hän teki, mitä lupasi äidilleen valmistumalla teknillisestä opistosta. Hän työskenteli 10 vuotta puusepän hommissa, mikä oli hänen isänsä elämäntyö. Oman unelmansa hän täytti yhdistäen harrastuksen ja ammatin hevosten kanssa. Ja Hollannin retken jälkeen hän lähti vielä uudelle uralle, kokin töihin.
”Aina olen tykännyt tehdä ruokaa”, hän sanoo.
Harrastuksiksi ovat nousseet hevosten lisäksi nuorisotyö ja matkustaminen. Ennen vuotta 2006 hän oli käynyt kerran Kanarian saarilla ja muutaman kerran Hollannissa, mutta sen jälkeen hän on ehtinyt yli 50 maahan. Ikimuistoiset kolme kuukautta hän työskenteli harjoittelussa tansanialaisessa nuorisovankilassa, ja ensi syksyn 60-vuotispäivien suunnitelma on käydä syömässä Vietnamissa.
Enää Somerkallio ei itse ratsasta, mutta valmentamisen lisäksi hän seuraa kaikkia lajeja. Esimerkiksi vuoden 2026 MM:iin lippuja on esteiden lisäksi kentän maastoon ja koulussa kahdellekin päivälle. Koulukilpailuihin hänet alun perin houkutteli tietenkin Kanto.
"Olisinhan mä voinut jäädä baariinkin, mutta tykkään katsoa hienosti liikkuvia eläimiä. Se on lähtökohtaisesti se, mitä tykkään katsoa ratsastuksessa”, hän sanoo.
Erityisen paljon hän pitääkin irtohypytyksestä, jossa hevoset toimivat vapaina.
Ensimmäisen oman hevosensa Somerkallio sai ROK-kurssille mennessään. Sen jälkeen hevosten kanssa on ollut enemmän sitä huonompaa tuuria.
Välillä hänellä oli ravihevosiakin.
”On mulla yksi 75-voittokin, ei kaikilla ravimiehillä ole sitäkään”, hän mainitsee.
Sekä paras ratsu että paras ravihevonen menehtyivät ennen kilpailumenestystä. Esteratsu pääsi 130-tasolle, mutta sai ähkyn irtopalaleikkauksen jälkeen, ja hyvin lupaavaksi kehuttu ravihevonen Foreign Eyes rikkoi nuljuluunsa.
”Huonoja on ollut hengissä”, Somerkallio hymähtää.
Mika Somerkallio kävi Hevoset-messuilla katsomassa Jone Illin monté-kokeilun. Somerkallio opetti jo kuvan Sanna Illin ratsastamaan kaarteesta eteen, niin kuin Illin lapset Jone ja Sani nykyään tekevät. Hyvä apu oli Sannan ratsu Royal Earl de Chabus, jota ei sopinut nykiä. ”Sitä piti ratsastaa ihan silkkihansikkain. Sanna osasi hoidella sen hyvin, hän antoi hevosen tulla”, vanha valmentaja kiittää. Kuva: Miia LahtinenEsteratsastukseen miehellä on selvät sävelet.
”Yksinkertaisuus. Ja ettepäin!” hän kiteyttää. ”Surkeaa katsoa, kun 120-aikaluokasta saadaan yliaikavirheitä”, hän sanoo, mutta lisää, että onneksi tämän suhteen on kehitytty Suomessakin.
Maailmalla mennään jo 160-luokkia samalla vauhdilla kuin aikanaan kilpailtiin voitosta 60 sentin tasolla.
Somerkallio miettii, että pitkään Suomessa haettiin saksalaistyylistä äärimäisen kontrolloitua ratsastusta. Hän toteaa, että vaikka kontrollia tuleekin harjoitella, on osattava ja uskallettava ratsastaa kaarteesta ulos eteenpäin, jotta voi olla rauhassa esteen edessä.
”Ratsastus on vaarallinen laji. Se on kuin autourheilu, kyllä siinä voi sattua mitä vaan, mutta kaasua on uskallettava painaa”, hän sanoo.
Niin kuin Jone Illi tekee. Somerkallio on valmentanut häntä ja pikkusisko Sania heidän ollessaan pieniä, ja myös heidän äitiään Sannaa.
”Voi Ristus, mitä hevosia!”, Somerkallio kuvaa nykyisen jalostuksen tuloksia, kuten kuvassa olevaa Richard Vogelin hevosta United Touch S. ”Menee kuudella tavallisella askelella sen välin, jonka muut tekevät seitsemällä eteen”, hän ihastelee. Kuva: FEI/Benjamin ClarkMuitakin menestyneitä valmennettavia on ollut. Somerkallio laskee, että valmennettavista kaikki, jotka ovat halunneet ja pystyneet satsaamaan ratsastukseen, ovat päässeet ainakin maajoukkuetasolle.
Se homma vaan käy koko ajan vaikeammaksi, kun hevosissa on ihan eri tehot. Kun Somerkallio oli ikäluokka-EM:issä Suvi Paavolan ja Juulia Linnanmäen kanssa, tyttöjen ratsuina oli torihevonen ja vanha belgialainen.
”Mutta maaliin tultiin. Kaikki eivät tulleet”, valmentaja kiittää.
Hän on kaikkiaan huolestunut lajin kehityksestä niin Suomessa kuin ulkomailla.
”Kun tehdään urheilua rahan takia, siitä häviää se urheilu”, hän sanoo.
”Olisi ison muutoksen paikka, että saataisiin palautettua harrastamisen ilo.”
Toisaalta hän miettii sitäkin, että lajille voisi olla jopa hyvästä, että se jäisi pois olympialaisista. Ainakin osittain olympiastatuksen takia ratsastus on suosittua superrikkaiden keskuudessa, ja sen myötä hevosten hinnat nousevat pilviin.
”Suoraan sanottuna tuntuu, että sairaaksi on mennyt tämä hevosurheilu. Kun valmennan ihan päivätöissä käyvien ihmisten lapsia, vanhemmat kysyvät, että mitäs tämä vaatii. Sanon, että pane 300 000 euron rekan rekka ja hanki kolme 150 000 euron hevosta. Että lähdetäänkö, kiinnostaako vielä harrastaa? Vai laitatko 5 000 euroa ja mennään seuraluokkia. Siinä ne ääripäät ovat”, Somerkallio huokaa.
Hän muistuttaa, että ainakin maalla monessa paikkaa hevosia voi pitää maltillisinkin kustannuksin, mutta kilpailemisesta on tullut kaikille kallista. Nykyään yksi startti Suomen kilpailuissa voi maksaa 80 euroa. Kun vielä aikaratsastus pikkuluokissa kiellettiin, moni menetti kiinnostuksensa kilpailemiseen, ja nyt starttimäärät ovat romahtaneet.
Somerkallio näkee ongelmana myös sen, että kilpailujärjestäminen annettiin yrityksille, minkä myötä hintoihin tuli arvonlisävero. Samalla toimihenkilöt alkoivat nostaa korvauksia, kun aiemmin tehtiin talkoina seuroille. Pohjola-sarjoillakin on varjopuolensa. Ne keräävät ratsastajat muutamiin massakilpailuihin, eikä muiden kannata järjestää.
”Olisi ison muutoksen paikka, että saataisiin palautettua harrastamisen ilo”, hän sanoo.
”Hinnat alas, ja enemmän laukkaa!” hän tiivistää.
- Osaston luetuimmat
