

Kyseessä oli kauden helppo avauskilpailu Luhmühlenissa. Sanna Siltakorpi starttasi ennen muuta verryttely- ja kokeilumielessä. Paljon tärkeämpi startti on edessä kahden viikon päässä Puolassa, jolloin ratsukko hakee olympialaisiin tarvittavaa MER-tulosta. Se vaaditaan olympiakaudelta turvallisuuden varmistamiseksi. Puolassa ratsukko nousee neljän tähden tasolle, joka on jo samaa vaikeustasoa kuin olympialaisissa.
”Sitten kun saa MERin, voi keskittyä rauhassa tekemisen parantamiseen. Sen pitäisi olla kyllä helposti saatavissa, mutta ainahan sitä voi unohtaa jonkin esteen tai hevonen voi vaikka liukastua”, Siltakorpi sanoo.
Kauden aloituskilpailussa 15-vuotias Bofey Click kävi kouluohjelman raviosuudessa kuumana ja teki tahtirikkoja.
”Se oli vähän freshi, mutta olisin ollut enemmän yllättynyt, jos se ei olisi ollut. Vanha hevonen tietää, mitä on tulossa”, Siltakorpi kuittaa.
Laukkaohjelmaan hevonen rentoutui ja sai hyviä numeroita.
Kauden ensimmäinen startti on usein latautunut, mutta Siltakorpi kertoo, että huippukenttähevoset eivät välttämättä sen kummemmin rauhoitu kauden kuluessa tai iän kertyessä. Kun niillä tehdään laukkatreeniä ja ne ovat huippukunnossa, niiden on välillä vaikea malttaa tehdä rauhassa kouluratsastustehtäviä.
”Onhan se kiva, että ne haluavat mennä, mutta kouluradalle ei ole niin hyvä, kun ne ovat räjähdysalttiita”, Siltakorpi naurahtaa.
Maastossa Click oli oma hyvä itsensä, ja rataesteilläkin oikein hyvä. Siltakorpi on vaihtanut kouluradalle nivelen kolmipalan tilalle ja esteillä hän on vaihtanut combi-kuolaimeen, joka tasaa painetta myös nenälle. Se vaikuttaa sopivan Clickille.
Siltakorpi moittii hieman itseään, että maastokokeessa hänen oma silmänsä ei ollut maneesikauden jälkeen aivan tottunut maastolaukan pituuteen. Ratsukko pääsi kuitenkin nopeasti rytmiin.
”Alkuradasta tuli usein joku extra-askel, mutta loppuradasta ei tullut liikaa odottamista”, hän kertoo.
Myös olympialaisia kohti Siltakorpi etenee rennoin mielin.
”Olen käynyt jo niin monet mestaruuskilpailut, että kyllä tämä on tietyllä tavalla mun työtä. Kiva on, että olemme pysyneet viime vuonna asetetussa tavoitteessa”, hän sanoo.
”Samassa veneessä tässä ollaan, kuin muutkin hevosalan yrittäjät.”
Eikä hän halua kauhistella edes ruuhkavuosiaan, vaikka hän on kahden lapsen äiti, yrittäjä 70 hevosen talleilla ja Suomen maajoukkuevalmentaja kenttäratsastuksessa.
”Samassa veneessä tässä ollaan, kuin muutkin hevosalan yrittäjät. En montaa hevosalan ammattilaista tiedä, jolla olisi vapaat viikonloput ja töitä vain muutama tunti päivässä”, hän kuittaa.
Suomessa valmentamassa käymistä hän on vähentänyt, mutta siinä hän näkee sudenkuopankin.
”Tarvitsisi treenata ja olla parempi, mutta täytyy pitää itsensä rauhallisena, että ei tule tehtyä liikaa ja saan pidettyä hevosen ehjänä”, Siltakorpi huokaa.