Tuomas Kauko kouluttaa ja kengittää lännen keinoin

Köyliöstä kotoisin oleva Tuomas Kauko on kengittänyt ammatikseen vuodesta 2006. Hän aloitti lännenratsastuksen 10-vuotiaana ja kiinnostui pian nimenomaan luonnollisesta hevostaidosta, joka pohjaa karjapaimenten oppeihin ja hevosten käyttäytymiseen laumassa.

Toimittuaan koulun jälkeen rauhanturvaajana Kosovossa Kauko päätti lähteä hevosalalle ja teki silloisen hevosagrologikoulutuksen Mustialassa. Harjoitteluksi kelpuutettiin kengityskurssi Kaliforniassa Sacramentossa.

Kauko naurahtaa, että kahden kuukauden maksullisessa koulutuksessa oppi saman kuin Suomessa vuodessa. Joka viikko piti esimerkiksi takoa suorasta raudasta kaksi uudenlaista erityyppistä kenkää, ja pelkkä anatomian loppukoe oli 21-sivuinen. Harjoittelupaikkana oli iso hevosklinikka.

”Hyvä kengitys on kaikkialla samanlaista, koska se perustuu anatomiaan”, Kauko sanoo.

Eroa oli esimerkiksi siinä, että varvaskäänteitä ei usein käytetty, ja kengitykset tehtiin lähtökohtaisesti kuumakengityksenä.

Kauko kertoo, että vastuukysymykset olivat oleellisia. Kengittäjiä neuvottiin ensimmäisenä hankkimaan tehokas magneettiharava naulanpätkien löytämiseksi, sillä jos joku astuu kengittäjän jättämään naulaan, se voi tietää 100 000 dollarin korvausvaatimusta. Samasta syystä kengittäjiä ei opetettu käyttämään monessa maassa tuttuja jalkanaruja haastavien hevosten kanssa.

Sen sijaan käytössä oli huulinaru, nerve-line, josta Irlannissa käytetään nimeä galvayne's twitch. Se on joskus laukkahevosten talutuksessakin käytetty naru, joka tulee hevosen suuhun, ylös ientä vasten.

Opettaja näytti, kuinka sen avulla saa hevosen nukahtamaan kevyesti nyppimällä ja kertoi sen vapauttavan endorfiineja. Ientä pitkin menevä naru tulee riimun kautta kengittäjän käteen.

Nerve-line on ainakin Irlannissa ja USA:ssa laajasti käytetty apuväline. 

Kauko toteaa välineen aiheuttavan paljon epäluuloa, mutta sen avulla terveet, mutta vaikeasti kengitettävät hevoset saa kengitettyä ilman rauhoitusta, kunhan ajoitus ja hevosenlukutaito ovat tarpeeksi hyvin hallussa.

Ensimmäinen kerta vie hieman enemmän aikaa, mutta sen jälkeen kengitys onnistuu yleensä ongelmitta.

Kauko ei kuitenkaan suosittele kokeilemaan narua, jos ei ole varma, että tietää, mitä on tekemässä.

”Vaikka se on tehokas apu esimerkiksi kengitys- ja lastausongelmiin, sillä voi myös saada ongelmat pahemmaksi, jos narua käytetään niin, että hevonen ei tajua, mitä siltä halutaan”, hän neuvoo.

Kauko sanoo, että toimintaperiaatteita on kaksi. Kevyt paine ylähuulessa vaikuttaa hevosta rauhoittavasti, paikassa kerrotaan olevan akupunktiopiste.

Toisaalta jos hevonen esimerkiksi potkii, narulla voi laittaa hevoseen nopean ja oikea-aikaisen paineen, ilman että kengittäjän ja hevosen välille syntyy taistelu. Kauko selittää, että hevoset ovat kengityksen jälkeen rauhallisia, eivätkä ne pelkää häntä.

Jos hevonen on oppinut potkimaan tai repimään jalan irti ihmisen otteesta, siitä on usein tullut syvässä oleva käytösmalli, jonka narun avulla saa katkaistua.

”Ja kun itsellä on varmuus, että saan tämän laitettua, sen saa laitettua. Ei mene hermo, kun ei ole epätoivoa ja epävarmuutta”, Kauko sanoo.

Hän huomauttaa, että kengityksessä kyse ei ole yhdestä tunnin mittaisesta tapahtumasta, vaan se koostuu muutaman sekunnin pätkistä. Kun hevonen nykäisee tai potkaisee, siitä hetkisestä ei kuulukaan jäädä hevoselle hyvä muisto.

Iso paine toimii oikealla hetkellä.

”Se on sama kuin jos hevonen piehtaroisi kiven päällä ja oppisi siitä, että kiven päällä ei kannata piehtaroida”, hän sanoo.

Kauko kertoo käyttäneensä narua parilla sadalla hevosella kengittämisessä tai lastausongelmissa.

Käytön hän yhdistää palkitsemiseen. Kengitysongelmaiselle hevoselle kengittäjän läsnäolo on ärsyttävää tai pelottavaa. Sitä asiaa ei muuta hetkessä, joten sitä voi käyttää hyödyksi. Niinpä kun hankala hevonen on hetkenkin rauhassa, hän palkitsee hevosen siirtymällä pois sen luota.

”Äkkiä sitä aikaa voi pidentää ja pidentää. Hevonen oppii, että kun seison hetken, pääsen eroon tuosta tyypistä”, Kauko selittää.

Saman palkinnon saa myös siitä, kun nostaa jalan ylös rauhallisesti äkkinykäisyn sijasta.

”Hevoselle ei sanota ainoastaan, mitä ei saa tehdä, vaan kerrotaan myös, että sun kannattaa tehdä näin”, Kauko sanoo.

Usein hankalasti kengitettävät hevoset rauhoitetaan lääkkeillä kengitykseen. Kaukolla ei ole mitään sitä vastaan, mutta se tietenkin maksaa ylimääräistä ja on usein haastava järjestää. Silloin, jos kipu tai vaiva tekee jalan nostamisen hankalaksi, rauhoittaminen on ainoa eettinen keino.

Kauko huomauttaa, että joskus fyysisen ongelman jälkeen hevoselle voi kuitenkin vain jäädä tavaksi repiä jalkaa irti.

Erityisesti idän suunnalta tulee taas joskus hevosia, joita ei ole juuri käsitelty, mutta sitten ne on laitettu väkisin porukalla kenkään.

”Sellaiset ovat aika hankalia, kun se ensimmäinen kokemus on ollut tosi pelottava”, Kauko kertoo.

Ja sitten on hevosia, joille ei ole asetettu rajoja. Jos niitä ei huvita seistä kolmella jalalla, ne repäisevät jalan alas. Siinä on usein kengittäjäkin vaarassa.

Kauko kertoo, että hänelle ei oikeastaan ole merkitystä, mikä on vaikeuksien syynä, kunhan hevosella ei ole kengityshetkellä kipua tai hankaluutta aiheuttavaa vaivaa.

Argentiinassa olosuhteet ja kulttuuri ovat hyvin erilaiset kuin Suomessa. Tuomas Kauko on kengittänyt myös neljän vuoden ajan Norjassa, jolloin hän teki lisäksi eräopaskeikkoja Huippuvuorilla. 20-vuotisen kengitysuran on katkaissut vain puolen vuoden rauhanturvakeikka Libanoniin. Kuva: Tuomas Kaukon albumi

Kengityksen onnistumisessa Kauko korostaa myös omaa asennetta ja mielenhallintaa.

Omana etunaan hän näkee sen, että hän on harrastanut niin jääkiipeilyä kuin kamppailulajejakin, minkä myötä hän kestää henkistä painetta. Hän on oppinut pysymään rauhallisena riskialttiissa tilanteissa, eikä syke nouse, kun pitää mennä hanakalan hevosen takajalkoihin.

Hän muistuttaa taas, että ennakkoasenteet usein toteuttavat itsensä. Hän on matkustanut ja ratsastanut niin Etelä-Euroopassa, Mongoliassa, Argentiinassa, Afganistanissa, Kazakstanissa kuin Chilessäkin ja nähnyt hyvin erilaisia hevoskulttuureita.

Argentiinassa gauchot kerääntyivät katsomaan, kun hän kengitti.

”Siellä on raju kulttuuri ja takajakoja kengitettäessä hevosen jalka sidotaan tolppaan, koska odotetaan, että se alkaa riehua. Kyllähän se sitten alkaakin”, hän kertoo.

”Chilessä taas on pehmeämpi kulttuuri.”