• Kenttäratsastuksen ponien suomenmestaruuksissa koettiin kylmäverinen yllätys

    Ella Leppäahon luotsaama suomenpienhevonen Jules teki historiaa nappaamalla suomenmestaruusmitalin olympialajissa.
    Tilaajalle
    Jules ja Ella Leppäaho viihtyivät hyvin Porin raviradan nurmella.
    Jules ja Ella Leppäaho viihtyivät hyvin Porin raviradan nurmella. Kuva: Garin Helenius
    MT Hevoset|Ratsastus
    1.9.202611:00
    Miia Lahtinen

    Kilpailut ratsastettiin Porin raviradan keskikentällä. Jules (Jepon Julius – Vinha-Muisto) on vain 140 senttinen, pienhevoskasvattajalegenda Liisi Uskin kasvattama kantakirjaori. Ella Leppäahon ratsastukseen se siirtyi kaksi vuotta sitten.

    Leppäaho kertoo, että Porissa ratsukon koulukoe oli tavallista kiireisempi ja epätasaisempi, mutta se toi kuitenkin toisen sijan. Estekokeessa Jules teki puhtaan radan ja oli terävä, ehkä siksi, että koe hypättiin nurmikentällä maastoesteradan vieressä.

    Maastokokeessa edes sadekuuro ei paria haitannut.

    ”Maastoesteet ovat meidän kummankin lempilaji. Olimme ihan liekeissä molemmat”, Leppäaho kertoo.

    Onnistunut suoritus toi voiton yhdeksän ratsukon kilpailussa, joka ratsastetaan 90 sentin tasolla. Hopeaa vei Sanni Collin ponilla Tinkerbell J ja pronssia otti Iida-Emilia Rotinen ponilla L'Etoile.

    Juleksen omistaa jyväskyläläinen Ilona Turkia, joka on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Vihdissä Liisi Uskin tallilla. Sieltä Turkia osti omaksi harrasteratsukseen Juleksen isän Jepon Juliuksen. Tämä kuitenkin menehtyi jo 13-vuotiaana.

    ”Olin puoli vuotta ilman hevosta, kun Liisi soitti ja kysyi, olisinko valmis uuteen hevoseen. Juliuksen poika olisi myynnissä”, Turkia kertoo.

    Hän lupasi lähteä katsomaan ja uskotteli itselleen ja miehelleenkin, että lähtee siis vain katsomaan. Lopputulos toki oli kaikille arvattava: hän osti seitsemänvuotiaan Krista Mutasen ja Henna Arpalon kouluttaman oriin itselleen.

    ”Paremmaksi harrastehevoseksi, kouluhevoseksi itselleni”, Turkia kertoo.

    Olisi Jules siihenkin käyttöön sopinut, mutta Turkian työkuviot muuttuivatkin niin, että hän joutui matkustamaan paljon ympäri Suomea. Siksi hän päätyi laittamaan Juleksen ammattiratsastajalle, ja se lähti Hämeenlinnaan Aulangon ratsastuskoululle Krista Jokelalle treeniin.

    ”Ei kestänyt kauaa, kun Krista alkoi hyppäämään sillä. Hän kertoi, että tiesitkö, että sun poni osaa hypätä”, Turkia muistele.

    Jules ehti asua Aulangolla pari vuotta, ja se sai vahvan koulutuksen joka lajiin. Jokela, silloinen Nieminen, voitti Juleksella muun muassa pienhevosten kenttämestaruuden vuonna 2023 ja estemestaruuden vuonna 2024.

    Ilona Turkia nauttii Juleksen kanssa olemisesta.
    Ilona Turkia nauttii Juleksen kanssa olemisesta. Kuva: Ilona Turkian kotialbumi

    Samana syksynä silloin 12-vuotiaan Ella Leppäahon ja hänen äitinsä Tiina Aatsalon tallista lähti pois Ellan ratsuna toiminut suomenpienhevonen. Äiti ja tytär päättivät laittaa Suomenpienhevosyhdistyksen Facebook-sivuille ilmoituksen, että jos sopiva kilpailutettava pienhevonen löytyy, he ovat kiinnostuneita.

    Ilmoitus osui Turkian silmiin, mutta alkuun hän kursaili, että viitsiikö oria edes ehdottaa lapselle. Hän kuitenkin muisti, että Jokela oli jo yhteistyön alussa sanonut, että tästä tulisi hyvä kilparatsu poniratsastajalle.

    Sitten asiat menivätkin nopeasti. Leppäaho kävi Aulangolla kokeilemassa Julesta, ja pian hevonen haettiin uuteen asuinpaikkaan Jyväskylään. Ratsastaja lähti heti syksyllä uuden poninsa kanssa aluevalmennuksiin, ja sen jälkeen häntä ovat valmentaneet Mira Mahosenaho kentässä, Anu Korppoo koulussa ja Juho Norilo esteillä.

    Turkia on seurannut ahkerasti ratsukon treenejä ja kilpailuja ihaillen sitä, kuinka hyvin pieni suomenhevonen toimii poniratsastajan kanssa.

    Se myös on jotain erityistä. Pienhevosia nähdään poniratsastajien alla kansallisella tasolla vain harvoin. Kuuluisin lienee Miia Myllymäki, joka voitti Eelillä ponien hallipronssia kouluratsastuksessa vuonna 2003.

    Kuva: Garin Helenius

    Tänä vuonna 15 vuotta täyttävälle Leppäaholle Jules on ollut lottovoitto.

    Vaikka se astui kesällä 2025 kaikkiaan 11 tammaa, se käyttäytyy aina hyvin ja on poniratsastajalle turvallinen käsitellä.

    Tänä kesänä tammoja otettiin vain kolme, ja ensi kesänä keskitytään pelkästään kilpailemiseen. Sen jälkeen, eli Leppäahon ponivuosien loputtua, oriin on tarkoitus olla tammojen käytössä.

    Ratsastajalleen pieni suomenhevonen on kaikki kaikessa.

    ”Se on tosi rehellinen, haluaa miellyttää ja antaa itsestään 110 prosenttia. Se on sellainen nallekarhu, pikku karkki”, Leppäaho kehuu.

    Ainoa pahe on suomenhevosille tyypillinen: ruoka kiinnostaa liikaakin.

    Vaikka ponien kulta on jo taskussa, mitalijahti jatkuu vielä syksyllä moneen kertaan. Aluetasolla on tarkoitus osallistua Keski-Suomen koulu- ja estemestaruksiin.

    Ja sitten on vielä suomenhevosten kenttämestaruudet Ypäjällä.

    ”Eivät he ammattilaisille pysty pistämään vastaan, mutta eivät he jalkoihinkaan jää”, Tiina Aatsalo arvioi.

    Lisää aiheesta
    • Friisin Kultapisku sai ensimmäisen palkinnon.

      Ratsastus | Suomenhevosiin kuusi uutta isoa ja neljä pientä oria

      Tilaajalle
    • Kankalon Morgan ja Sanna Sivusalo orinäytöksessä Ypäjällä syksyllä 2024.

      Ratsastus | Kankalon Morganissa virtaavat suomenhevosen kaikki jalostussuunnat

      Tilaajalle
    • Suomenhevosten geenipankkiin on kerätty eri jalostussuuntien perimää. Mukana ovat muun muassa työnhevosori Tuohivirsu, ratsuori Hiljalan Fantom ja ravikuningas Köppinen.

      Hevoskasvatus | Suomenhevosen geenipankkiin tehdään vain talletuksia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kenttäratsastus
    suomenpienhevonen
    suomenmestaruus
    Ella Leppäaho
    Jules
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle