
Ensin äänessä oli Markku Niemistä edustava Hannu Kalkas, joka piti Niemisen asian käsittelyä kaikkiaan ”hyvin hämäränä juttuna menettelyn osalta”.
”Ihmispuolella kaikki on tarkasti säännöissä, täällä ei minkäänlaista. On vaan joku yleinen menettely”, Kalkas hämmästeli.
”Mitään muuta tehokasta selvitystä kurinpitomenettelystä kuin säännöt ei voi olla olemassa. Täällä puhutaan yleisestä menettelystä, mutta ei sellaista ole.”
Kalkas katsoi, että Markku Niemistä ei ole kuultu asian käsittelyssä asianmukaisesti.
”Ei tämä voi olla niin, että joku soittelee tai lähettelee sähköpostia, vaan tämän pitää olla jämäkkää, virallista kirjeenvaihtoa. On Hippoksen asia hoitaa tämä kuntoon ja kun näin ei ole tehty, tämä on selvä menettelyvirhe.”
Kalkas korosti legaliteetti- eli laillisuusperiaatetta, jonka mukaan annettujen rangaistusten täytyy perustua olemassa oleviin sääntöihin. Kalkas näki, että ravikilpailusääntöjen sanamuotojen perusteella Niemiselle ei ollut oikeutta antaa ylipäätään kilpailukieltoa.
Säännöissä mainitaan, että kilpailukieltoon voidaan määrätä henkilö, joka on todistettavasti käyttänyt hevosen suorituskykyyn vaikuttavia valmisteita, tai joka on rikkonut törkeästi ravikilpailusääntöjä.
”Hevosen näytteessä lääkettä oli niin pieni pitoisuus, että mikään näistä kohdista ei täyttynyt”, Kalkas näki.
”Säännöt ovat keskenään pahasti ristiriitaisia. Tässä on kyse yhdistyksen kurinpidosta, johon päämieheni on sopimusoikeudellisesti sitoutunut. Hänellä on oikeus luottaa, että säännöt, joihin hän on sitoutunut, ovat sellaiset, että ne itsekin ymmärretään.”
”Hippoksessa kuitenkin lähdetään koko ajan siitä, että valmentaja ei voi vapautua vastuusta.” Hannu Kalkas
Koko Hippoksen prosessin perusasetelmaa Kalkas piti kummallisena. Hänen mielestään Niemisen antamalle selvitykselle Willow Priden positiivisen näytteen alkuperälle ei ole annettu prosessissa minkäänlaista painoarvoa.
”Jos ihmisurheilun puolella tulee positiivinen dopingtapaus, siellä kuunnellaan selvitys ja sitten pohditaan, voiko tuo olla mahdollista. Täällä jo EADTK (Eläinurheilun antidopingtoimikunta) on todennut, että tämä on mahdollista. Hippoksessa kuitenkin lähdetään koko ajan siitä, että valmentaja ei voi vapautua vastuusta”, Kalkas ihmetteli.
”Niin ankaraa vastuuta ihmisellä ei voi olla, että siitä ei voisi tavalla tai toisella vapautua.”
Kalkkaan mukaan nyt käsitellyssä asiassa näyttötaakka on aina rangaistuksen langettajalla.
”Näyttökynnys on korkeampi kuin siviiliasioissa normaalisti vaadittava, mutta matalampi kuin rikosasioissa vaadittava näyttökynnys. Tätä näyttökynnystä Hippos ei ole lähellekään täyttänyt. Ei se ole oikeastaan edes yrittänyt, koska se on vain todennut, että vastuusta ei voi vapautua.”
Kalkas kuvaili Niemisen esittämää kontaminaation lähdettä uskottavana.
”Olemme tehneet kaiken voitavamme kontaminaation lähteen näyttämiseksi.”
Hannu Kalkas muistutti Markku Niemisen korvausvaateen olevan täysin nimellinen tuhat euroa.
”Tässä käsittelyssä kyse ei ole rahasta, vaan ainoastaan siitä, että saadaan muutosta Hippoksen yksinvaltaiseen ja huonoon käytäntöön. Asiat eivät voi mennä jatkossa näin, se on ollut Niemisen ainoa lähtökohta. Todellinen vahinko on ollut paljon suurempi kuin hänen vaatimansa tuhat euroa. Niemisen motiiveista on sanottu ihmeellisiä asioita, mutta tässä ei ole millään lailla kyse siitä, että pitäisi saada erilaista kohtelua kuin muut valmentajat. Tässä on kyse muutoksesta ja oikeusturvasta.”
”Jos Niemisen kanta hyväksytään, käytännössä Suomessa voidaan kokonaan lopettaa hevosten dopingtestaus.” Kari Eriksson
Suomen Hippoksen asianajaja Kari Eriksson huomautti omassa loppupuheenvuorossaan, että sovelletut kohdat löytyvät lääkintäohjeesta, jotka ovat Erikssonin mukaan ”yhtä puuta” ravikilpailusääntöjen kanssa.
Hippoksen vaatimus on, että kanne jätetään ensisijaisesti tutkimatta ja toissijaisesti se on hylättävä.
”Periaate on se, että varsinkin urheilutapahtumiin liittyvien sääntöjen tulkinta on sen väen oma asia. Tämä on todettu korkeinta oikeutta myöten”, Eriksson huomautti.
”Kilpailukielto on jo kärsitty ja asia olisi jo unohdettu, jos ei Nieminen olisi tätä jatkanut.”
Eriksson muistutti toimijoille kuuluvan sekä oikeuksia että velvollisuuksia.
”Nyt tuntuu siltä, että hyvä ollaan valmiita ottamaan vastaan, mutta jos sattuu tahallinen tai tahaton sääntörikkomus, se onkin huono juttu. Ei sellainen mukavalta tietenkään tunnu, mutta henkilön, joka on valmis ottamaan hyvää vastaan, pitää olla valmis kärsimään myös mahdollisista vahingoista.”
Niemisen vaateiden mahdollisella hyväksymisellä Eriksson näki kauaskantoisia vaikutuksia.
”Jos Niemisen kanta hyväksytään, käytännössä Suomessa voidaan kokonaan lopettaa hevosten dopingtestaus. Tämän jälkeen jokainen voi sanoa jonkinlaisen selityksen, eikä asioita käytännössä voida enää selvittää.”
Eriksson muistutti positiivisten näytteiden käsittelemisen menettelyn olevan Hippoksessa hyvin vakiintunut.