Ratsastajan pitää olla hevoselleen oikean kokoinen – ”On ihan eri asia olla ylipainoinen ihminen, kuin olla liian painava jollekin määrätylle hevoselle”

Eläinten fysioterapian dosentti, eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa työskentelevä Heli Hyytiäinen muistuttaa, että ratsastajan lihavuus ei ole hevoselle hyvinvointiongelma, vaikka ihmisen ja hevosen väärät keskinäiset mittasuhteet voivatkin sitä olla.

Ratsastuksen parissa tavataan ajoittain bodyshamingiä, eli yritystä saada ihminen häpeämään kehoaan. Erityisesti tämä korostuu nettikommentoinnissa, mutta sitä on tavattu jo vuosikymmenien ajan. Usein moitteet toisen kehosta naamioidaan huoleksi hevosen hyvinvoinnista tai puheeksi ratsastajan urheilullisuuden tärkeydestä.

Ensimmäisenä Hyytiäinen kehottaa kiinnittämään huomiota termeihin. Ei ole syytä puhua yksistään isoista tai painavista, saati sitten ylipainoisista ratsastajista. Sen sijaan kyllä voi olla ratsastajia, jotka ovat ratsulleen väärän kokoisia.

”On ihan eri asia olla ylipainoinen ihminen, kuin olla liian painava jollekin määrätylle hevoselle. Ja kaikki painavat ihmiset eivät ole ylipainoisia, ei ylipainoisuus liity asiaan mitenkään. Kaikenlaisen ihmisten kehorakenteiden ja kokojen kyräilyn ja paheksunnan voi lopettaa samoin tein”, Hyytiäinen aloittaa.

Hän huomauttaa, että suhteellisesti painavan ihmisen paino voi koostua myös lihaksesta. Lisäksi ratsukon mittasuhteissa pitää ottaa huomioon pituus ja korkeus, ei vain paino.

Hän huomauttaa myös, että ratsastaja on hevoselle aina taakka, jonka vaikutus ratsastuksessa yritetään minimoida.

Oleellista on ratsukon sopusuhtaisuus. Hyytiäinen harmittelee, että mitään prosentteja mittasuhteista hän ei kuitenkaan pysty vielä antamaan. Niitäkin on laadittu, esimerkiksi ratsastajan sopivaksi maksipainoksi mainitaan usein 15 tai 20 prosenttia hevosen painosta. Eri asia taas on, kuinka tutkittuja nämä prosentit ovat.

”Usein taustalla ei ole tiedettä, vaan vanhoja uskomuksia”, Hyytiäinen huomauttaa.

Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa laaditaan parhaillaan artikkelia siitä, mikä on tämän hetken käsitys hevosen ja ratsastajan välisestä kokosuhteesta tieteelliseltä pohjalta.

”Olemme myös juuri tehneet suomalaiselle hevoskansalle kyselyn, jossa kysyimme ratsastavien ihmisten kokemuksia ja näkemyksiä asiaan liittyen. Pyrimme julkaisemaan molempien tutkimusten tiedot mahdollisimman pian, mutta vielä ei ole mitään kerrottavaa”, Hyytiäinen valottaa.

185 senttiä pitkä Heli Hyytiäinen on miltei koko ikänsä joutunut miettimään, mikä hevonen on hänelle sopivan kokoinen.  Kuva: Sanna Hyytiäinen

Usein ylipainoisia neuvotaan taluttamaan ensin ja nousemaan ratsaille laihduttuaan. Hyytiäinen muistuttaa, että ihmisen painon laskeminen varsinkin pysyvästi on vaikeaa ja se vie aikaa.

”Kyse on enemmänkin sopivan hevosparin, ja sen kanssa sopivan tekemisen löytämisestä”, hän sanoo.

Jos laihduttamaan lähdetään, se kannattaa tehdä muuten kuin ratsastamalla.

”On epäeettistä käyttää hevosta välineenä, jos se haastaa hevosen hyvinvointia. Eikä se ole tehokkainkaan tapa, sillä jos haluaa kuluttaa energiaa, treenissä pitäisi mennä kaikki askellajeja ja siinä pitäisi olla pitkäkestoisuutta, joka puolestaan rasittaa hevosta samassa suhteessa”, hän huomauttaa.

Hyytiäinen toteaa, että terve, hyvässä iässä ja kunnossa oleva kookas ja vankkarakenteinen ratsu jaksaa kantaa suhteessa isompaakin ratsastajaa.

Painoa voi myös kompensoida muilla valinnoilla ratsastuksessa. Iso merkitys on sillä, mitä tehdään. Käyntityöskentely maastossa tai kentällä on vähemmän kuluttavaa kuin rankka koulutreeni tai hyppääminen. Myös ratsastajan taidolla on merkitystä.

Esimerkiksi nuori tai kuntoutuva hevonen myös voimistuu ja oppii kantamaan ratsastajan painoa, samalla tavalla kuin ihminen pikkuhiljaa painoa lisäten pystyy kantamaan isoa rinkkaa. Liian suurta painoa ei kuitenkaan voi oppia kantamaan, sillä kudokset ja rakenteet eivät kestä määräänsä enempää painorasitusta.

Satulan koko on oleellinen kookkaan ratsastajan kohdalla. Ratsastajan pitää mahtua satulaan niin, että pitkät jalat eivät polvityynyjen takia työnnä häntä istumaan liian taakse, jolloin rasitus kohdistuu hevosen lanneselkään. Myös takapuolen pitää mahtua satulaan niin, että ratsastajan painopiste tulee oikealle kohdalle selkää.

Ongelma korostuu nykyään, kun hevosista on jalostettu lyhytselkäisiä.

”Me ei kohta enää mahduta meidän hevosiin”, Hyytiäinen hymähtää.

Satula itsessään ei saa olla liian painava, koska nimenomaan hevosen päälle tuleva nettopaino kertoo rasituksesta. Esimerkiksi painava lännensatula voi painaa jopa 25 kiloa. Silti on parempi mennä satulan kanssa kuin ilman, sillä ilman satulaa mentäessä ratsastajan paino voi tulla hyvinkin pienelle alueelle, mikä aiheuttaa hevoselle epämukavuutta. Tämä koskee yhtä lailla, jollei enemmänkin, laihoja ratsastajia, joiden paino tulee pistemäisesti istuinluille.

Samalla on olemassa raja, jolloin ratsastaja on kerta kaikkiaan liian painava menemään hevosen selkään. Kevytkin aikuinen ratsastaja on yleensä liian painava pikkuponille. Hyytiäinen itse on 185-senttinen ja suhteellisen painava nainen, joten kun porukalla mennään islanninhevosratsastukselle, hän jää aina pois. Omalla isokokoisella hevosellaan hän kyllä ratsastaa. Hän painottaa, että ratsastaminen ei ole jokaisen oikeus, eikä kaikille ratsastajille löydy ratsua ainakaan lähitallilta.

”Ei voi ajatella, että kaikkien on saatava ratsastaa, sillä hevonen ei ole mekaaninen kone, vaan elävä olento. Jossain kohtaa tulee kaikissa tapauksissa raja vastaan”, hän sanoo.

Pitkässä juoksussa liian painavan ratsastajan kanssa hevosen pehmytkudokset kipeytyvät.  Kuva: Kati Susi

Hevosen sopivaa kokoa määriteltäessä oleellista on varoa, ettei ajattele, että ylipainoinen hevonen olisi voimakkaampi kantamaan painavampaa taakkaa.

”Jos 185-senttinen hevonen painaa 800 kiloa, josta 300 kiloa on ylipainoa, ja sitten selkään laitetaan 100 kiloa painava ihminen varusteineen, tilanne on dramaattinen”, Hyytiäinen sanoo.

Hän toteaa, että jos ratsukon kokosuhde on aivan väärä, jo yksittäinen ratsastuskerta voi aiheuttaa kudosvaurioita. Se kannattaa muistaa esimerkiksi ponien korjausratsastuksessa.

Jos hevonen kokee ratsastajan liian painavaksi, se voi kertoa siitä esimerkiksi luimistelemalla tai väistämällä alta, kun ratsastaja nousee selkään. Se voi myös notkistaa selkäänsä tai köyristää selkäänsä ja tavallaan haarniskoida itsensä. Ratsastuksessa se voi olla hidas, kipittää pois alta tai vain suorittaa huonommin.

Pitkässä juoksussa liian painavan ratsastajan kanssa hevosen pehmytkudokset kipeytyvät. Selän lisäksi jalat rasittuvat, ja esimerkiksi korkean intensiteetin suorituksissa vammojen riski saattaa kasvaa. Myös hengitys- ja verenkiertoelimistölle työ käy raskaammaksi.

Hyytiäinen toteaa moneen kertaan, että ratsastajan kokoon liittyvät asiat ovat monisyisiä ja herkkiä. Asia aiheuttaa päänvaivaa myös alan ammattilaisille. Asioista on osattava puhua lapsille ja aikuisille oikealla tavalla – voihan ihmisellä olla takanaan esimerkiksi koulukiusaamista tai elämän ongelmia, jotka ovat johtaneet lohtusyömiseen ja kiloihin.

Opettajan olisi oltava aidosti ystävällinen ja samalla hänen tulee huolehtia hevosten hyvinvoinnista.

Ratsastuskoulun hevosille voi tietenkin laittaa painorajat, ja tuntien ohjelmaa voi suunnitella myös ratsastajan koot huomioon ottaen. Mutta entä jos valmennukseen tulee ratsastaja oman, liian pienen ratsun kanssa?

Lapset eivät usein ajattele kokoasiaa painon, vaan esimerkiksi iän kautta. Hyytiäinen kertoo lapsena surreensa, että hän pitkänä tyttönä ei koskaan saanut mennä shetlanninponeilla, vaan aina isolla hevosella, jolla laukkaamista hän pelkäsi.

Hän myös haaveili baletin harrastamisesta.

"Kunnes minulle sen aikaiseen turhan suoraan tapaan sanottiin, että eihän kukaan poika jaksaisi nostaa sinua”, Hyytiäinen hymähtää.

Hyytiäinen toteaa, että on fakta, että suhteessa painavampi ratsastaja lisää aina hevosen rasitusta, mikä voi vaikuttaa suoritustasoon.

Painon lisäksi hevosen kokemukseen ratsastuksesta vaikuttavat kuitenkin suuresti monet muut asiat. Hyytiäinen muistuttaa, että se, että ihmisellä on painoa tai ylipainoa, ei tarkoita, että hänellä olisi aina myös huono kunto, heikot lihakset, eikä vartalonhallintaa. Eikä laihuus puolestaan myöskään takaa mitään näistä.

”Itsekriittisyyttä kaipaisin kaikille ihmisille, ei vain painaville”, hän sanoo.

Jos hevonen saisi valita ratsastajan, se ei ehkä olisi se kevyin, vaan se saattaisi olla hyväkätisin, toiminnassaan fiksuin tai se, joka hoitaa hevosensa parhaiten.