• Wäinämöisen synty ja oppivuodet

    Väinämöinen syntyi ilman ja meren lemmestä. Suomenratsu Wäinämöinen taas sai alkunsa keinosiemennyksellä, mutta kyllä senkin kanssa on koettu suuria tunteita.
    Tilaajalle
    Eeva Jauhiainen ja Wäinämöinen tekevät yhdessä varmaa työtä.
    Eeva Jauhiainen ja Wäinämöinen tekevät yhdessä varmaa työtä. Kuva: Ansku Ankelo
    MT Hevoset|Ratsastus
    12.9.202615:00
    Miia Lahtinen

    Ruuna nimeltä Wäinämöinen voitti kaksi viikkoa sitten Suomenratsujen Kuninkaallisissa kuusivuotiaiden kasvattajakilpailun Eeva Jauhiaisen ratsastamana. Ruunan kasvattaja on Nurmeksessa asuva Tiina Köngäs, joka on kasvattanut kymmenisen suomenhevosratsua.

    Wäinämöisen isä on huikeaa jälkeä jättänyt kaksinkertainen koulumestaruusmitalisti Herkko Hurmaus. Tänä vuonna sen jälkeläisistä Tulenkantaja voitti Ypäjällä 5-vuotistähti-kilpailun kouluratsastuksessa, ja seitsemän parhaan joukossa oli kaksi muutakin herkkolaista.

    Myös kouluratoja yksinvaltiaana hallitseva Vekardo sekä suosittu jalostusori Ryhlyn Peikonlehti ovat Herkko Hurmauksen jälkeläisiä. Kasvattajakilpailussa Ryhlyn Peikonlehti esitti kapasiteettia ja joustoa, mutta jäi kahdeksanneksi.

    Tiina Köngäs kasvatti ensin suomenpienhevosia, niistä ensimmäisen vuonna 2013. Rakkauden pienhevosiin oli sytyttänyt lapsuuden tallilla asunut erityisen hyväluonteisen pienhevosori Rakkari, joka tunnetaan moninkertaisen estemestarioriin Pellervon isänä.

    Ryhlyn Peikonlehti on myös Herkko Hurmauksen jälkeläinen, tässä nelivuotiaana oripäivillä.
    Ryhlyn Peikonlehti on myös Herkko Hurmauksen jälkeläinen, tässä nelivuotiaana oripäivillä. Kuva: Suomen Hippos/Leena Kahisaari

    Ensimmäisen ison tammansa Köngäs hankki vuonna 2018. Hänen puolisonsa oli menehtynyt alkuvuodesta, ja vuoden lopulla Köngäs alkoi kaivata jotain iloakin elämään.

    Eihän hevosihminen silloin muuta osaa kuin lähteä hevoskaupoille. Löytyi Anne Friisin kasvatti, nuori tamma Friisin Himmeli (Voiveikko – Ukkosenpoika), joka oli kantavana Valon Vekkulista. Himmeli oli voikkosukuinen, mutta itse perinteisen punarautias tamma.

    Himmelillä oli lopulta hyvinkin iso merkitys uuden omistajansa elämässä. Köngäs ei halunnut laittaa Himmeliä heti yhteen omien tammojensa kanssa, joten piti järjestää uusi laidun ja pihatto ja siksi poistaa muutama puu.

    ”Kysyin siihen yhtä tuttua auttamaan, ja alettiin sitten enempi olemaan yhdessä ja seurustelemaan. Hevonen vaikutti siinä, että löytyi kumppani”, Köngäs kertoo myhäillen.

    Apumies jäi taloon, mutta tamma ei. Köngäs halusi pitää itsellä kaksi omakasvattitammaa, joten toisen varsan jälkeen Köngäs myi Himmelin eteenpäin.

    Se toinen varsa oli Wäinämöinen.

    ”Herkko oli kivanoloinen ja toi kokoa ja rauhallisuutta Himmeliin”, Köngäs perustelee isäorivalintaa.

    Tällä hetkellä tallissa on neljä hevosta, joista kaksi on kantavia tammoja. Varsoille on löytynyt hyvin kodit, ja kasvatusta onkin tarkoitus jatkaa.

    ”Mennään vuosi kerrallaan”, Köngäs sanoo.

    Könkään tallista Wäinämöinen lähti kahdeksankuisena. Nyt sen omistaa siilinjärveläinen Annina Risulainen, jolle ruuna on ollut oikea aarre.

    Risulaisella oli lapsena pari omaa hevostakin, mutta yläasteella kiinnostus oli loppunut kuin seinään, ja hän ehti välillä olla ratsastamatta kaksikymmentä vuotta. Takaisin talleille hän palasi oman tyttären kanssa, ja lapsen vuokraponin kautta löytyi ihana talliyhteisö.

    Kun vuokraponi lähti myöhemmin toiselle tallille, Risulaiselle tuli tunne, että nyt on pakko löytää oma hevonen.

    ”Hyvän mielen puskaratsua lähdettiin etsimään, sellaista, jolla voisi maastoilla kaverin kanssa. Ja suomenhevosta tietenkin, että voisi kärrytellä”, hän muistelee.

    Kerran yövuorossa ollessa silmä sitten pysähtyi Turussa asuvaan nuoreen suomenhevoseen. Kiinnostava ruuna oli Wäinämöinen, jonka tie oli vienyt Varsinais-Suomeen.

    Koska matka oli pitkä, ruunaa lähdettiin katsomaan trailerin kanssa.

    ”Että jos se ei pure eikä potki ja jos pysytään kyydissä, ei sitä tyhjällä trailerilla kehtaa kotiin lähteä”, Risulainen hymyilee.

    ”Hyvän mielen puskaratsua lähdettiin etsimään.”

    Annina Risulainen

    Ruuna otettiin matkaan, ja aika pian sen kanssa mentiin Salla Salkolan valmennukseen.

    ”Salla sanoi heti, että Wäinössä on tosi paljon potentiaalia”, Risulainen muistelee.

    Salkola ohjasi viemään Wäinämöisen Eeva Jauhiaisen oppiin, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi.

    Ihan mutkatonta hevosen omistaminen ei ole ollut, niin kuin se ei usein olekaan. Ylämäistä on kuitenkin selvitty, kun tallinpitäjä, valmentaja ja ratsuttaja ovat kaikki auttamassa, kun apua tarvitaan. Hyvän turvaverkon avulla on päästy toteuttamaan kaikki toiveet ja Wäinämöisen menestyksen myötä on syntynyt vielä ihan uusia unelmia.

    Nyt Risulaisen omana tavoitteena on startata Wäinämöisellä itse helppoa A:ta. Eeva Jauhiainen taas voisi viedä ruunan mestaruuksiin saakka.

    ”Kyllä se mun salainen unelma on”, Risulainen myöntää.

    16.9. vaihdettu toinen kuva. Alkuperäisessä kuvassa ei ollut Ryhlyn Peikonlehti vaan Iina Purontakanen ja Venlan Väinö.

    Lisää aiheesta
    • Madis Morna ja Kultapoika onnistuivat juuri oikeassa paikassa, vaikka esteet tuntuivatkin ammattiratsastajasta pienenpuoleisilta.

      Ratsastus | Kultapoika säihkyi Ypäjällä – suomenhevosten kasvattajan pitkä unelma palkittiin

      Tilaajalle
    • Ratsastus | Eeva Jauhiainen, 66, ratsasti ikäluokkakilpailun voittoon– ”Wäinön kanssa ei tarvi hävetä, eikä jännittää”

      Tilaajalle
    • Kyrön Lempi hurmasi tuomarit tasaisuudellaan.

      Ratsastus | Lempi palautti suomenhevoskasvatuksen Kyröjen tilalle

      Tilaajalle
    • Elämäntyö hevosalan yrittäjänä on antanut Salla Salkolalle paljon, mutta myös ottanut paljon.

      Ratsastus | Konkurssi oli yrittäjän ongelmille vasta alku – ystävät, yhteiskunta ja diakonissalaitos pitivät pään pinnalla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suomenhevonen
    ratsastus
    hevoskasvatus
    kouluratsastus
    Wäinämöinen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle