Mika Forss ohjasti Amanda Evon Suur-Hollola-ajon finaaliin ja siinä kaikkien yllätykseksi kakkoseksi. Kuva: Anu Leppänen
Mika Forssin mukaan Ruotsissa ajetaan siistimmin kuin Suomessa – ”Lajin kovuus pitää osoittaa urheilusuorituksilla, ei käskemisellä”
Mika Forssin mukaan nykyään ravihevosen ohjastamisessa on enemmän kyse hevosen ”huijaamisesta” kuin käskemisestä.Tilaajalle
Mika Forssia hymyilytti Lahdessa Suur-Hollola-viikonloppuna. Samoissa raveissa kolme ajokieltoa saanut Pekka Korpi ei ollut yhtä hyvällä tuulella. Kuva: Anu LeppänenRavipiirejä puhuttanut lajilegenda Pekka Korven ajokieltotapaus on hyvin myös nykyään pääasiassa Ruotsissa vaikuttavan kokeneen ohjastajan Mika Forssin tiedossa.
Korpi, 76, sai toissa viikonloppuna Suur-Hollola-ajon yhteydessä kolme rangaistusta kielletystä ajotavasta. Näistä rapsahti yhteensä kolmen viikon ajokielto ja 900 euron sakot.
”Jotenkin en vaan ole ymmärtänyt sääntöjä tarpeeksi hyvin. Itsestäni ei ole tuntunut siltä, että ajokieltoja ansaitsisin. Mielestäni en ole niin törkeästi ajanut, mutta säännöt ovat sellaiset, että ei saa ajaa kuten minä ajan”, Korpi sanoi MT Hevosten haastattelussa.
Forssin mielestä Korven kommentti sisältää hyvin oleellisen seikan.
”Pekan lause pitää sisällään sen suurimman pointin: hän ei ole sopeutunut uusiin sääntöihin”, Forss miettii.
Vuodesta 1985 alkaen kilpaa ajanut ja vuosittain pitkälti toista tuhatta lähtöä ohjastava Forss ei itse koe, että nykyiset ajosäännöt olisivat liian tiukkoja.
”Kyllä hevosta pystyy minun mielestäni edelleen hoputtamaan ihan riittävästi ja ajamaan aktiivisesti. Mutta siihen pitää kiinnittää huomiota, miltä se näyttää ulospäin. Se on se pointti”, Forss huomauttaa.
Forssilla on tapana pohdiskella asioita monelta kantilta. Hän asettaa myös ajotapakeskustelun laajempaan perspektiiviin.
”Jokainen, joka on ollut lajin ja hevosten kanssa aktiivisesti tekemisissä, ymmärtää, että joskus ihmisen pitää osoittaa hevoselle rajat muissakin tilanteissa. Se, että ihminen ohjeistaa tai jopa komentaa hevosta, ei ole hevoselle sellainen shokki, miltä se voi näyttää ihmisille, jotka eivät ole olleet hevosten kanssa tekemisissä”, Forss sanoo.
Tutun sanonnan mukaan asiat ovat niin, miltä näyttää. Raviurheilussa, kuten muussakin elämässä, joskus on juuri näin ja joskus ei sinne päinkään.
”Ymmärrän, että raviurheilu on tikunnokassa lajin saamien tukienkin takia. Ja hevonenhan on hirveän sympaattinen ja terapeuttinenkin eläin. Sellaisen eläimen kilvanajo voi näyttää pahalta, jos ajotapoihin ei kiinnitetä huomiota”, Forss tietää.
”On kauhean kiva katsoa lähtöjä, kun näyttää ulospäin, että kuskit eivät tee mitään, ja silti hevoset juoksevat kilpaa tosissaan.”
Forss sanoo kiinnittävänsä omaan ja kollegoiden ajotapaan paljon huomiota.
”On kauhean kiva katsoa lähtöjä, kun näyttää ulospäin, että kuskit eivät tee mitään, ja silti hevoset juoksevat kilpaa tosissaan. On hieno katsoa, kun mennään tosissaan, ja hevonen sekä kuski ovat symbioosissa, ja molemmilla on sama tavoite: olla ensimmäisenä maalissa”, hän sanoo.
”Mutta jos kuskeille laitettaisiin piilokameroita, kyllä me monta kertaa teemme rattailla jotain, mutta se ei vaan näytä miltään”, hän huomauttaa.
Kyse ei kuitenkaan ole ”vanhan liiton” käskemisestä.
”Ei, vaan siellä tehdään hyvin lieviä ohjasotteita sinne tänne. Tietyllä tapaa nykyravihevosen ajaminen tosissaan on enemmän sitä, että kuski koittaa vähän ’huijata’ hevosta. Vähän kuin antaa sen ymmärtää, että sulla on vielä pikkuisen voimia reservissä, pane kaikki likoon vaan”, Forss kuvailee.
Ihmisurheilijoiden kohdalla puhuttaisiin psyykkisestä tai mentaalivalmennuksesta.
”Niinhän se on. Sanoin kerran eräälle valmentajalle lähdön jälkeen, että hevosessa ei ollut yhtään enempää varaa. Tämä valmentaja vastasi, että jos olisi tullut susia kiinni kintereisiin, kyllä siellä olisi vielä ollut varaa”, Forss havainnollistaa.
Forss tarkoittaa, että huippuunsa treenattu hevonenkin jättää aina hieman voimia reserviin.
”Eikä niiden kuulukaan juosta henkensä edestä. Mutta ihmiselle voi sanoa, että yritä vielä vähän kovempaa ja laita kaikki peliin vaan. Hevonen ei sitä ymmärrä, vaan sitä on koitettava houkutella jollain toisella tavalla siirtämään rajojaan.”
”Mutta edelleen: on erittäin tärkeää, miltä se näyttää ulospäin”, Forss korostaa.
Mika Forss ajaa paljon kilpaa Ruotsissa. Siellä ajotavat ovat hänen mukaansa edelleen keskimäärin siistimpiä kuin Suomessa. Kuva: Elina PaavolaForss kertoo katsovansa paljon omia ajosuorituksiaan videolta juuri sillä silmällä, miltä hänen tekemisensä näyttää.
”Olen selannut videoita kymmeniä kertoja ymmärtääkseni, miksi jostain asiasta tuli sakko tai ei tullut sakkoa. Muutaman kerran on tapahtunut niin, että olen miettinyt, käskinkö liikaa tai olinko liian aktiivinen rattailla. Itsestäni on siis tuntunut, että olisin ylittänyt rajat, mutta kun katsoo ajamista filmiltä, se onkin kovin siistin näköistä. Eikä ole tullut sakkoa.”
”Toisella kertaa taas joku ihan yksittäinen käden liike pistää räikeästi silmään, ja siitä kuuluukin saada sakko. Kyse on paneutumisesta ja asennoitumisesta sääntöihin”, Forss tuumii.
”Ainakin minulle varoitus menee paremmin perille kuin sakko.”
Sanktioista puhuttaessa Forss pitää varoituksia kaikkein tehokkaimpana keinona puuttua ajotapoihin.
”Kollegoiden kanssa olemme monesti puhuneet, että kun saa varoituksen, tulee korjattua tapaansa välittömästi. Ainakin minulle varoitus menee paremmin perille kuin sakko”, hän kertoo.
Huippuohjastaja Ari Moilanen sanoi taannoin MT Hevosten haastattelussa, että ”rauhallisella ajotyylillä lopputulos saattaa olla sama tai jopa parempi kuin ylimääräisellä touhuamisella”. Kuva: Elina PaavolaRuotsalaisessa tutkimuksessa tehtiin taannoin löydös, jonka mukaan hevosen ”käskeminen” erityisesti ajovitsalla saattaa jopa hidastaa hevosen vauhtia kilpailussa. Forss on pitkällä urallaan todennut saman käytännössä.
”Olen kohdannut montakin aikuista kilpahevosta, joita saa kyllä koskettaa kepillä, mutta jos niitä yhtään nappaa, ne sanovat heti, että juokse itse”, Forss naurahtaa.
”Yleensä nämä ovat nimenomaan kokeneita kilpahevosia. Nuoremmat hevoset harvoin tekevät näin.”
Forss on huomannut kokemuksen ja ikävuosien tuoman eron vaikuttavan myös valjakon peräpäässä. On selvää, että nuoremman polven kuskien on helpompi sopeutua nykyisiin sääntöihin kuin niiden, jotka ovat ajaneet kilpaa jo esimerkiksi 1980-luvulla ”villissä lännessä”.
”Vanhemmat kuskit ehkä ajattelevat vähän niin, että näin olen aina tehnyt, enkä anna siitä periksi. Jos tuntee, että hevosella on vielä vähän varaa, koitetaan touhuta kaikki käytettävissä olevat voimavarat suoritukseen”, Forss pohtii.
”Jos katsoo arkipäivänä Suomen ja Ruotsin ravit, onhan Ruotsissa ajaminen puolet siistimpää kuin Suomessa.”
Eroja näkyy myös muussa toiminnassa.
”Nuorempi Playstation-sukupolvi on paljon tottuneempi touhuamaan videoiden parissa. Osaan kuvitella, että he tekevät moninkertaisesti töitä sen eteen, miltä heidän ajamisensa näyttää. He kelailevat uusintoja nauhalta ja miettivät, miksi tuo sai sakot ja miksi tuo ei saanut.”
”Nuoremmat on niin paljon innokkaampia ja fiksumpia, että he haluavat pysyä sääntöjen raameissa ja mukana kehityksessä”, Forss arvelee.
Tuukka Varis, 21, kuuluu Mika Forssin Playstation-sukupolveksi nimeämiin ohjastajiin, jotka kiinnittävät paljon huomiota siihen, miltä heidän ajamisensa näyttää. Kuvassa Varis tuulettaa Combat Fighterin voittoa Käyttöauton Maililla Härmässä juhannuslauantaina. Kuva: Elina PaavolaMyös Suomen ja Ruotsin ajotavoissa Forss näkee selviä eroja.
”Jos katsoo arkipäivänä Suomen ja Ruotsin ravit, onhan Ruotsissa ajaminen puolet siistimpää kuin Suomessa. Kyllä Suomella on vielä kiinni otettavaa Ruotsin ajotapakulttuuriin verrattuna”, Forss tietää.
Forssin mukaan yksi merkittävä ero on se, että Ruotsissa niin sanotusti antautumisen merkkejä osoittavan hevosen ajaminen on lopetettava välittömästi.
”Siihen Ruotsissa puututaan tosi kovalla kädellä, että väsyvää tai antautuvaa hevosta ei saa ajaa yhtään. Jos joku meinaa jäädä alakynteen, siihen ei saa napauttaa kertaakaan. Etenevää hevosta saa ajaa huomattavasti enemmän”, Forss kertoo.
Ruotsissa hevosen ajaminen – tai hoputtaminen, mitä termiä halutaankaan käyttää – myös kulminoituu Forssin mukaan enemmän voittokamppailuun.
”Jos kärjen takana hevoset ovat pienessä nipussa, esimerkiksi sijoista kolmesta kuuteen ei saa ajaa samalla tapaa kuin voittamisesta. Se on mielestäni täysin oikein. Nätisti voi pyytää, ettei hevonen heitä ihan läskiksi, mutta ynnä muut -sijoista ei saa ajaa hampaat irvessä. Suomessa sitä näkee paljon”, Forss vertaa.
Silti Forss on erittäin mielissään ajo- ja lajikulttuurin muutoksesta myös Suomessa.
”Jossain kohtaa tällä vuosituhannella on alettu molemmin puolin, eli sääntöjen laatijoiden ja suorittavan portaan puolella, panostaa siihen, että lajin pitää näyttää fiksulta. Kuskit ovat ottaneet tämän sydämen asiakseen”, Forss kiittelee.
”Lajin kovuus pitää osoittaa urheilusuorituksilla, ei käskemisellä”, hän paaluttaa.
Aiemmin MT Hevosten jutussa nuoren polven huippuohjastaja Tuukka Varis muistutti lajilegenda Kaarlo Partasen lausahduksesta, että ”jos hevoset juoksisivat käskemällä, vahvin kuski voittaisi aina”. Forss myötäilee samaa ajatusta.
”Ihminen ei pärjää hevoselle voimassa, joten meidän pitää pärjätä fiksuudella. Fiksuuteen liittyy se, että meidän pitää sopeutua sääntöihin.”
”Tämä on urheilussa ihan sama kuin vaikka liikenteessä: kun on joku sääntö olemassa, siihen on sopeuduttava, vaikka se olisi itselle epämiellyttävää”, Forss filosofoi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
