
Ylipaino ja ontumat ovat ruotsalaistutkijoiden mukaan yleisiä ratsastuskouluhevosten joukossa. Tästä lähtökohdasta Ruotsin maatalousyliopiston (SLU) tutkijat selvittivät, onko hevosen kuntoluokalla yhteyttä sen liikkeen säännöllisyyteen. Eli siihen, liikkuuko hevonen puhtaasti vai onko sillä ontumaksi tulkittavaa epäsymmetrisyyttä liikkeessään.
Aiemmissa tutkimuksissa on todistettu, että islanninhevosilla, joilla on neljä tai viisi askellajia, ylipaino heikentää ratsastettavuutta ja askellajien puhtautta. Tutkijat pitivät tätä lähtökohtanaan testatessaan 109 ruotsalaisen ratsastuskouluhevosen liikkeiden epäsäännöllisyyttä ja verratessaan tuloksia hevosten kuntoluokkaan.
Kenttätutkimuksessaan SLU:n hevosen fysiologian tutkijat jalkautuivat kahdeksaan ratsastuskouluun, jotka sijaitsivat Uppsalan ympäristössä. Kustakin ratsastuskoulusta tutkimukseen osallistui 3−24 hevosta.
Hevosten kehon kuntoluokka arvioitiin Henneken asteikolla, jossa pisteytys tehdään asteikolla 1−9. Hevosten liikkuminen mitattiin ravissa ja ilman ratsastajaa. Liikesymmetrian mittaus kuvattiin ja analysoitiin objektiivisella anturipohjaisella liikeanalyysiohjelmalla. Ohjelma analysoi hevosen pään ja lantion pystysuuntaisen siirtymän minimi- ja maksimieroja askeleessa.
Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat, että ratsastuskouluhevosen kehon kuntoluokka ilmeisesti vaikuttaa hevosen toimivuuteen ja liikuntaelinten terveyteen.
Mittaustulokset kertoivat, että hevosen kehon kuntoluokan noustessa normaalista ylipainon puolelle, lisääntyi takajalkojen liikkeen epäsäännöllisyys. Tätä arvioitiin takaraajojen painoa kantavaan ontumaan liittyvällä epäsymmetriaparametrillä.
Normaalipainoiset, eli kuntoluokassa 5 olevat hevoset liikkuivat puhtaammin kuin lihavahkot (kuntoluokka 6) tai lihavat (kuntoluokka 7). Liikkeen epäsäännöllisyys siis korreloi hevosen kehon suuremman rasvapitoisuuden kanssa.
Kuntoluokkapisteytyksen ja liikeananalyysin lisäksi tutkijat keräsivät kyselylomakkeella ratsastuskoulujen henkilökunnalta tietoa tutkimuksen hevosten työhalukkuudesta, ryhdistä ja energiatasosta. Ylipainoiset tuntihevoset saivat henkilökunnalta molemmista alemmat pisteet kuin normaalipainoiset.
Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat, että ratsastuskouluhevosen kehon kuntoluokka ilmeisesti vaikuttaa hevosen toimivuuteen ja liikuntaelinten terveyteen. Taustalla vaikuttavaa mekanismia ja syy-yhteyttä ei tässä tutkimuksessa selvitetty. Sen tunnistamiseksi tarvitaan tekijöiden mukaan lisätutkimuksia.