Heikki ja Johanna Riihijärvi vetävät yhdessä isoa kuntokeskusketjua. Kuva: Liikku
72 kuntokeskusta, yksi intohimo hevoseen – ratsastaessaan Johanna Riihijärvi ei ajattele mitään ylimääräistä
Oululainen Johanna Riihijärvi on tullut tutuksi kuntosaliketju Liikun some-kampanjasta sekä kritiikistään liikunta-alaa moukaroineita koronarajoituksia kohtaan, mutta hevospiireissä hänet tunnetaan ennen muuta reippaana pohjoissuomalaisena kouluratsastajana.Tilaajalle
Johanna Riihijärvi ja Lloyd Kangasalla vuonna 2019. Kuva: Miia LahtinenJohanna Riihijärvi veti ensin isänsä kuntosalia ja aloitti sitten oman yritystoiminnan. Ensimmäinen Liikku perustettiin Ouluun vuonna 2010, ja nyt niitä on pitkin Suomea jo 72 kappaletta. Riihijärvi omistaa yrityksestä nykyään noin kolmanneksen.
Työtä hän tekee yhdessä jääkiekosta tutun miehensä Heikki Riihijärven kanssa. Heikki Riihijärvi voitti kahdesti Jokereissa Suomen mestaruuden, ja myöhemmin hän pelasi kahdeksan vuotta Ranskassa voittaen kolmesti maan mestaruuden.
”Mä käyn uusien Liikkujen avajaisissa ja useamman kerran kuukaudessa Helsingissä, mutta pääsääntöisesti olen Oulussa. Heikki on tien päällä, mä en voi, enkä halua, kun on hevosia”, Johanna Riihijärvi paaluttaa.
Kuntosalilla hän treenaa kolmesta neljään kertaa viikossa, mutta hevosen selässä hän on melkein joka päivä.
Ratsastuksen Riihijärvi aloitti kymmenvuotiaana Pekka Mäkelän tallissa, ja myöhemmin hän siirtyi Arto-Pekka Heinon vetämälle ABC-tallille. Opinnot veivät Turkuun kauppakorkeakouluun, ja siellä Riihijärvi tutustui hevoselämänsä merkittävimpään henkilöön, viime kesänä menehtyneeseen kouluratsastajalegendaan Heikki Haapalaan.
”Se oli minulle valaistuminen, hän oli niin karismaattinen, niin tinkimätön. Ratsastettiin kevyillä avuilla ja hevosen kanssa kommunikoiden”, Riihijärvi kertoo.
Hän osti Haapalalta ensimmäisen hevosensa Flyn, ja klassisesti koulutettu hevonen vaikutti koko Riihijärven tapaan ajatella ratsastuksesta. Valmennusyhteistyö Haapalan kanssa kesti 2020-luvulle saakka, niin kauan kuin tämä pystyi matkustamaan Ouluun.
Välillä hevosten liikuttamisessa pitää olla tehokas. Kuva: Johanna Riihijärven albumiRiihijärven perhe kasvoi viisihenkiseksi, ja pitkään asuttiin yhdessä Ranskassa. Kun Riihijärvet palasivat Suomeen, ja lapset vähän ehtivät kasvaa, äiti hankki elämänsä hevosen, nelivuotiaan FWB-ratsun Pioneerin (Paco Rabanne – Fleuret).
”Minulle aivan liian pieni, aivan liian nopea ja siksi täydellinen”, Riihijärvi kuvaa.
Kaksi vuotta myöhemmin Pioneerin kaveriksi tuli nelivuotias Lloyd (Lortino – Ibsen).
Lloyd on 23-vuotias, ja yhä tallissa. Sen ja Pioneerin kanssa Riihijärvi kilpaili pitkin Suomea edeten inter-tasolle saakka.
Nyt viimeisestä startista on pian viisi vuotta. Kun Haapala ei enää päässyt Ouluun ja taistelu koronarajoituksia vastaan alkoi, Riihijärven motivaatio kilparatsastukseen hiipui.
”Onhan se järjenköyhää ajaa 600 kilometriä, ratsastaa neljä minuuttia ja ajaa 600 kilometriä takaisin”, hän hymyilee.
Hevosia hänellä on silti yhä kaikkiaan neljä, ja hän treenaa Jyri Malmströmin kanssa uudessa maneesissaan, jonka hän vastikään rakennutti yhteistyökumppaneidensa kanssa.
”Kääntyi yhdeksän, tuntuu kuin viisi.”
Vanha Lloyd on yhä kevyessä treenissä. Lisäksi Riihijärvi omistaa 9-vuotiaan tamman Doutzen Kroes KS (Don Laurie - Fernet), joka on hänen tyttärensä ratsu. Omistuksessa on myös 11-vuotias suomenhevonen Lukkosuon Lenni (Lastun Leka – Hiluveri), joka on ratsastettavana Elina Korhosella.
Riihijärven oma treenikaveri on FWB-tamma Daisy Darlington (Don Laurie - Rothschild J).
“Kääntyi yhdeksän, tuntuu kuin viisi”, Riihijärvi kuvaa ratsuaan.
Jotkut asiat ovat olleet tammalle erikoisen vaikeita, ja nyt syyksi lienee löytynyt leveän poikittaisen rintalihaksen vamma.
”Mutta vieläkään ei ole olo, että sillä voisi mennä kilpailuihin”, Riihijärvi sanoo.
Hän selittää, että Lloyd oli onnellinen hölmö, jonka kanssa tehtiin kouluratsastusta yhteisessä kuplassa. Luonteikkaan Daisy Darlingtonin kanssa siihen on vielä matkaa, mutta se ei haittaa Riihijärveä.
”Et saa sitä hevosta, minkä haluat, vaan minkä tarvit”, hän muistelee kuulemaansa viisautta.
Johanna Riihijärven ratsu on Daisy Darlington. Kuva: Johanna Riihijärven albumiPian 60 vuotta täyttävä Riihijärvi myöntää, että suurin palo kilpailemiseen taitaa olla jo ohi. Hän toteaa, että kilpailut ovat aina olleet hänelle ratsastukseen vain lisä, jossa näytetään, miten treenit ovat sujuneet. Lajin suola on kuitenkin muualla kuin kilparadoilla.
”Voi olla, että en enää mene kilpailuihin. On kiva harjoitella juttuja ja hienoa käydä maastossa, meillä on mahtavat maastot täällä”, hän sanoo.
”Eniten ratsastus on ennakoivaa mielenterveyden hoitoa, meditatiivista ja juurruttavaa. Työelämässä minulla on sata palloa ilmassa, mutta ratsastus on yhteen asiaan ja hetkeen kiinnittymistä. Kun ratsastan, päähäni ei mahdu mitään muita asioita.”
Maastossa ratsastaminen ja maneesin rauhassa treenaaminen rauhoittavat, mutta kilpaileminen olisi taas yksi pallo lisää ilmaan.
Aikaa ottaa myös edunvalvontatyö, joka on vienyt Riihijärven muun muassa Suomen Yrittäjien hallitukseen ja Suomen Liikuntayrittäjien varapuheenjohtajaksi. Korona-aika teki oululaisesta valtakunnallisen aktivistin.
”Alkoi niin kivistämään se touhu. Alussa toimimme niin, kuin muka-viisaammat sanoivat, mutta sitten tuli selväksi, että päätökset eivät perustuneet mihinkään dataan”, hän puuskahtaa.
”Oletettiin vain, että tietenkin virus tarttuu kuntosalilla. Poliittisia irtopisteitä kerättiin alalla, joka oli heikosti järjestäytynyt. Mulle tuli olo, että jonkun täytyy sanoa, ettei tässä ole järkeä. Alkot olivat auki ja sikapäivät pyörivät, mutta kuntosali oli vieressä kiinni.”
Vuonna 2022 hallinto-oikeus antoikin päätöksen, että kuntosaleihin kohdistuneet koronarajoitukset olivat perusteettomia.
”Ratsastuksessa julkinen raha on vähissä, ja me ratsastajat ollaan tehty tämä myös itse. Me ollaan liian reippaita.”
Edunvalvonnassa on toki tekemistä koronan jälkeenkin. Riihijärvi painottaa liikunnan merkitystä sekä fyysisen kunnon ja vastustuskyvyn parantajana että sosiaalisena yhdistäjänä.
Samoja asioita tekevät myös tallit. Riihijärvi on huolestunut hevosalan tilanteesta kulujen noustessa ja talkooinnon hiipuessa. Ratsastus kaipaisi yhteiskunnan apua ja tukea, mutta liikunta-alan rahat virtaavat perinteiden mukaan, eikä niissä päätöksissä katsota edes harrastajamääriä.
Kehä pyörittää itseään. Kun jääkiekkoon panostetaan, siinä myös menestytään, ja sitten siihen taas panostetaan.
”Ratsastuksessa julkinen raha on vähissä, ja me ratsastajat ollaan tehty tämä myös itse. Me ollaan liian reippaita. Me ollaan hyväksytty, että jos jotain pitää tehdä, se pitää tehdä itse”, Riihijärvi pohtii.
Ala on ollut tulisieluisten ja superenergisten yrittäjien varassa, mutta nyt nämä tekijät väsyvät ja vanhenevat.
Riihijärvi toivookin, että Suomen Ratsastajainliitto pystyisi tekemään enemmän lajin hyväksi. Perustettavaa talliyrittäjien yhdistystä hän taas kehottaa pohtimaan mahdollisuutta tulla osaksi Liikuntayrittäjiä, sillä se on toimija, jolla on valmiiksi verkostoja ja kontakteja vaikutustyöhön.
”Meidän pitäisi pystyä pitämään enemmän ääntä itsestämme ja kertoa, kuinka paljon hyvää meidän laji saa aikaan. Mutta kun me ollaan niin kiireisiä, kun me lanataan maneeseja ja viedään hevosia ulos”, Riihijärvi hymähtää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
