• Kenttäratsu muutti ähkyleikkauksen jälkeen pihattoon, nyt se sai kvaalin U25-MM-kilpailuun

    Hedwig Wikströmin 14-vuotias kenttäratsu Lawesta on noussut uuteen kukoistukseen, kun se muutti asumaan ulos siitostammojen ja varsojen kanssa.
    Tilaajalle
    Puolalaistamma Lawesta ja Hedwig Wikström tuntevat toisensa jo hyvin.
    Puolalaistamma Lawesta ja Hedwig Wikström tuntevat toisensa jo hyvin. Kuva: pompomompo.com
    MT Hevoset|Ratsastus
    13.5.202619:00
    Miia Lahtinen

    Hollannissa valmentautuva 23-vuotias Hedwig Wikström aina ollut ikäluokkansa kärjessä kenttäratsastuksessa. Hän muutti Suomesta kokonaan pois jo viisi vuotta sitten ja on sen jälkeen rakentanut uraa kenttäratsastuksessa ja valmentautunut Saksassa, Espanjassa, Belgiassa, Italiassa ja Hollannissa.

    Tämän kauden ykköstavoitteena ovat alle 25-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut Irlannissa heinäkuun lopussa.

    Lawesta puolestaan on 14-vuotias Puolasta lähtöisin oleva tamma, jolla Wikström on kilpaillut jo seitsemällä kaudella, vain vuosi 2022 jäi kokonaan väliin.

    Kolmessa tähdessä se on erittäin kokenut, mutta neljän tähden startteja on takana vasta kaksi, joista toinen viime viikonlopulta Puolasta. Siellä ratsukko oli luokassa 16./34 tuloksella 43.3 tehden estevirheettömät maaston ja esteet. Se toi kvaalin alle 25-vuotiaiden MM-kilpailuihin.

    Hedwig Wikström kertoo, että Hollannissa ähkyleikkaukset ovat oleellisesti edullisempia kuin Saksassa ja Suomessa.
    Hedwig Wikström kertoo, että Hollannissa ähkyleikkaukset ovat oleellisesti edullisempia kuin Saksassa ja Suomessa. 

    Wikström kertoo, että Lawesta on ikävä kyllä ollut alusta asti kova puunpurija, mikä on joskus yhteydessä ähkyihin. Vuosi sitten se sai erittäin pahan ähkyn, minkä takia se ähkyleikattiin Hollannissa.

    Leikkauspäätös osoittautui oikeaksi. Tamman toipuminen on sujunut erittäin hyvin, eivätkä edes vatsan leikkausarvet ole koituneet ongelmaksi.

    Uusia ähkyjä ehkäistäkseen Wikström päätyi laittamaan tamman pihattoon tammojen ja varsojen kanssa. Tähänkin asti sillä oli aina ollut kaveri tarhassa ja laitumella, mutta nyt vapaata liikuntaa haluttiin vielä enemmän.

    Pihatosta käsin Lawesta on kilpaillut tämän kauden kilpailut: ensin kaksi, sitten kolme ja viime viikonloppuna neljä tähteä.

    ”Se syö hyvin, juo hyvin ja hyppää hyvin” Wikström myhäilee.

    Koulukoe ei ole tamman parhainta osaamista, mutta maaston ja esteet se taitaa.

    Ibsen on jalosukseen hyväksytty trakehner-ori.
    Ibsen on jalosukseen hyväksytty trakehner-ori. Kuva: pompomompo.com

    Wikströmin toinen neljän tähden ratsu on 12-vuotias trakehner-ori Ibsen. Se on hieno, mutta varovainen hevonen, jolla Wikström kilpailee kolmatta kautta. Puolasta kvaaleja MM-kilpailuihin ei tullut, kun loppuradasta ratsukko ei osunut oikein kulmaesteelle.

    ”Sen jälkeen olisi ollut enää kaksi estettä jäljellä, mutta keskeytin, kun siihen ei saanut yksittäisenä hyvää tietä, eikä olisi ollut oikein yrittää hassusta kaarteesta”, Wikström toteaa.

    Hän kertoo, että hevosessa on paljon täyttä verta, mikä näkyy muun muassa hyvänä kuntona.

    ”Se puuskutti maaston jälkeen ehkä minuutin ja oli että mitäs nyt tehdään!”

    Trakehnereja hänellä on ollut ennenkin. Wikström miettii, että rodussa on usein omanlaisena herkkyys.

    ”Ne ovat introverttikuumia, eli ne näyttävät rennoilta, mutta niissä on sisäistä jännitystä. Mutta tosi kivoja hevosia.”

    Ratsastettavia Wikströmillä on tällä haavaa yhteensä kuusi: Lawestan ja Ibsenin lisäksi oma on 8-vuotias koulusukuinen tamma Lambada Royal. Sen selästähän putosi Puolassa.

    ”Se hyppäsi hyvin coffiniin sisään ja sitten katsoi, että mitä siellä on. Jäin itse hautaan, ja se juoksi toiseen suuntaan”, Wikström kertoo. ”Se ei vielä ymmärrä, että heti esteen jälkeen voi tulla toinen este.”

    Lisäksi Wikströmillä on 7-vuotias estehevonen, jolla hän on hypännyt 130-luokkia ja joka pitäisi opettaa kenttään.

    ”Sellaista on kivaa tehdä. Kun sellaisen vie maastoon, se ei ensin ymmärrä, miksi kaikki on eri näköistä. Sitten valo syttyy, ja ne ymmärtävät, että tämä on aika hauskaa”, hän kuvaa.

    Lisäksi tallissa on todennäköisesti viimeistä kauttaan kilpaileva Chiara’s Charm sekä yksi asiakkaan nelivuotias täysiverinen.

    ”Jonka kanssa voi treenata ainakin omaa tasapainoa”, ratsastaja hymyilee.

    Lambada Royal on noussut nopeasti kenttäluokissa.
    Lambada Royal on noussut nopeasti kenttäluokissa. Kuva: pompomompo.com

    Wikström asuu nykyään siis Hollannissa ja valmentautuu Janneke Boonzaaijerin kanssa. Hän on Wikströmille mieleinen valmentaja.

    ”Aika tiukka, mulle just sopiva. Hänen kanssaan olen saanut nostettua kouluprosentteja 10 prosenttia viime kaudesta. Kun Ibsen jännittyi kouluradalla, keskustelimme siitä, analysoimme ja kokeilimme eri juttuja”, hän kiittää.

    Ensi syksynä Wikström lisää päiväjärjestykseen hevosten lisäksi myös opinnot, kun hän aloittaa kommunikaation ja englannin kielen opiskelemisen Utrechtin yliopistossa.

    ”Olisi hienoa yhdistää kilparatsastajan ura ja normityö”, hän haaveilee.

    Tavoitteena ovat tulevaisuudessa senioreiden arvokilpailut.

    ”Kovaa työtä ja joka päivä tallilla ratsastaen. Toivotaan, jos onnistuisi."

    Lisää aiheesta
    • Sanna Siltakorpi ja Bofey Click lopettivat viime kautensa Euroopan mestaruus -radoille.

      Ratsastus | Suomalaisille kenttäratsastajille kaksoisvoitto neljästä tähdestä Puolassa

      Tilaajalle
    • Anselmi Laiho ratsasti Balilla Laura Collettin klinikalla viikon tutustumisen jälkeen.

      Ratsastus | Laihon veljesten Balilla kaksi tähtäintä: Anselmin kanssa EM:iin, Elmon kanssa olympialaisiin

      Tilaajalle
    • Marraskuun viimeisenä viikonloppuna Lumi Joutsen ja Louie Bracciole nähdään kenttäratsastaja Laura Collettin valmennusklinikalla Stable Novassa Hyvinkäällä.

      Ratsastus | Lumi Joutsen nousi pikavauhdilla kenttäratsastuksen Suomen huipulle

      Tilaajalle
    • Arvi Martikainen ja FWB-ruuna Pin Rock’s Brewington ihastuttivat Ingrid Klimken valmennusklinikalla.

      Ratsastus | Korumies Arvi Martikainen kasvoi urheilijaksi ja hämmästyttää omistautumisellaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Hedwig Wikström
    Lawesta
    kenttäratsastus
    U25-MM-kilpailut
    hevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle