Lumi Joutsen nousi pikavauhdilla kenttäratsastuksen Suomen huipulle

”Asioita, joita en ikinä olisi voinut kuvitella”, Lumi Joutsen sanoo.

Hän on kotoisin Nummelasta, mutta opiskelee nyt toista syksyä Tampereella laboratoriotekniikan insinööriksi. Hevosia on kaksi: kentässä loistava 11-vuotias FWB-ruuna Louie Bracciole (Cagliostro - Sion) sekä 12-vuotias esteratsu Capitan Canto (Cador - Lancer III).

Capitan Canton kanssa Joutsen on ehtinyt hypätä jonkin 140-luokankin, mutta viime kausi meni ohi mysteeriontuman takia. Hevonen ontui isosti, mutta tutkimuksissa syytä ei löytynyt. Tällä haavaa ruuna liikkuu taas hyvin, mutta matka takaisin kilpailukentille on tietenkin pitkä.

Joutsen kertoo laskeneensa itsensä vielä vuosi sitten esteratsastajaksi, mutta nyt hän kertoo olevansa sekä este- että kenttäratsastaja. Ehkä siihen vaikuttaa sekin, että Tampereelle muuton myötä kotitalleja on kaksi: estehevonen on Sanna-Kaisa Selinin (ent. Mikkolan) estetallilla Kirkkonummen Keisarinmäessä ja kenttäratsu Lempäälässä Tuija Rosenqvistin kenttäratsastukseen painottavassa tallissa.

Joutsenen ensimmäiset tärkeät valmentaja olivat Minna Haikarainen ja Teppo Hakala, heidän jälkeensä häntä on vienyt esteillä eteenpäin Selin. Kenttäratsastusvalmentajana toimii Tuija Rosenqvist. Maajoukkuetoimintaan Joutsen ei ole tänä vuonna hakenut mukaan.

Lumi Joutsen pääsi loppukesästä juhlimaan kenttäratsastuksen Suomenmestaruushopeaa. Kuva: SRL / Heidi Lammi

Ihan ensimmäisen kenttävalmennuksen hänelle piti Elmo Jankari kevättalvella 2024. Louie Bracciole oli siihen aikaan Lumin äidin Tetin hevonen, mutta tytär ratsasti sillä, kun äiti oli loukannut kätensä. Äiti rakastaa kenttäratsastusta, ja hän käytti tilanteen hyväksi ja sai houkuteltua tyttären kokeilemaan hallimaastoesteitä Ypäjälle.

”Se oli ihan hirveän jännittävää! Kaikki kulmaesteet ja muut olivat tosi pelottavia, kun ei rataesteillä ole sellaisia. Mutta Taisto (Louie Bracciole) on niin kiva ja luotettava, että ei tarvinnut huolehtia”, tytär muistelee.

Jankari tykkäsi ratsukosta ja ehdotti, että kannattaisiko kokeilla kenttää enemmänkin.

Kuten nyt tiedetään, kyllä kannatti.

Ensimmäisiin kenttäkilpailuihinsa Joutsen joutui lähtemään Puolaan saakka, koska Suomen kenttäkilpailukausi alkaa perin myöhään. Sen myötä hänen ei myöskään tarvinnut kerätä kvaaleja aivan 80 sentin luokista lähtien.

Ratsastaja kertoo, että ensimmäisissä kenttäkilpailuissa maastokoe jännitti hirveästi, mutta myös koulukoe kauhistutti.

”Jännitti ihan hirveästi, että unohdan kouluradan”, Joutsen tunnustaa.

Tilanteessa auttoi, että Taru Kajantolan aiemmin kilpailuttama hevonen oli kilpaillut kouluakin, ja se toimi hyvin joka radalla.

”Maastossa hevonen kyllä vei, ja minä keikuin kyydissä”, Joutsen kuvaa.

Sittemmin henkisesti haastavimmaksi osakokeeksi on muodostunut rataestekoe, sillä ratsastajan oma vahva tausta luo onnistumispainetta.

Maastokin kyllä tuntuu vatsanpohjassa.

”Mutta ei ole niin kuoleman kauhu enää”, Joutsen kuvaa.

Hänen sydämessään on tilaa molemmille lajeille.

”Rataesteillä hienointa on se, että se on aika tarkkaa, ja loppupelissä tulos on kiinni siitä, kuinka hyvin itse ratsastaa”, Joutsen sanoo.

Kentässä taas on parasta, että pääsee haastamaan itseään.

”Kun on kolme lajia, se vaatii eri tavalla osaamista, keskittymistä ja treenaamista”, hän sanoo.

Ja toteaa, että kyllä maastoesterata vaatii rohkeutta, paljon enemmän kuin 140-sentinkään rataesterata.

”Kyllä, ihan ehdottomasti. Esteet ovat isoja, kiinteitä ja niille tullaan kovaa”, Joutsen hymyilee.

Tulevaisuudessa ratsastaja haluaa kehittää itseään ja hevosiaan molemmissa lajeissa. Kentässä tavoitteena on vakiintua kolmen tähden tasolla ja esteillä päästä takaisin mukaan karkeloihin.

”Haluan myös, että minulla on hyvät suhteet hevosiini, että ne kokevat minut enemmän ystävänä kuin jonain käskyttäjänä”, Joutsen painottaa.