

20-vuotias Anselmi Laiho ja 10-vuotias hannovertamma Bali (Buckingham – Heraldik) aloittivat yhteiset treenit maaliskuun alussa, ja melkein saman tien ratsukko osallistui Laura Collettin valmennusklinikalle Hyvinkäällä.
Talven aikana pari kävi koulu- ja estekilpailut Suomessa, ja viime viikonloppuna ratsukko teki ensimmäiset yhteiset kilpailunsa Puolassa sijoittuen sijalle 14./49. Maasto meni lyhyessä kahden tähden luokassa puhtaasti, rataesteillä putosi kaksi ja koulussa prosentti oli 69,64.
Laiholla oli mukana Puolassa myös 9-vuotias FWB-ruuna Ceridiclous OH, Anne Penttisen jalostukseen hyväksytyn oriin Diamant de Magic Mice OH:n pikkuveli Celantuksesta. Ruuna oli metrin luokassa kolmas.
Ratsastaja on haltioissaan Balista. Hän kertoo, että tarkoitus on kilpailla heti perään lyhyt kolmen tähden kilpailu ja sen jälkeen pitkä kolmonen. Tavoitteena ovat nuorten ratsastajien EM-kilpailut Ruotsissa elokuun lopussa.
Bali on jo seniori-ikäisen Elmo Laihon kilpahevonen, mutta Anselmi saa kilpailla sillä tänä vuonna, koska hänen oma ratsunsa, 13-vuotias Krogårdens Tenor, loukkaantui viime kaudella ja on vasta kuntoutuksessa.
”Aivan sairaan hyvän tuntuinen! Tuntuu, että sillä pääsee pitkälle. Elmo on tehnyt aika hyvän työn alle. Ei voi kuin kuvailla, että tosi upea tamma”, Anselmi kehuu Balia.
Hän kertoo, että kouluratsastus on hänelle itselleen vaikein osakoe, mutta isoveljen hyvän työn myötä Puolassa sekin sujui. Parasta oli silti maastossa.
”Se fiilis oli kyllä aika sanoinkuvaamaton. Ensimmäinen rata maastossa yhdessä, ja luotto oli molemmilla sata prosenttia. Älyttömän hyvä flow koko radan. Odotan, mitä tästä tulee”, Anselmi hehkuttaa korvinkuultavan innoissaan.
Anselmi kirjoitti ylioppilaaksi vuosi sitten keväällä, ja hän valmistautuu parhaillaan Tampereen kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin.
Elmo Laiho kertoo, että hän ei ollut alussa ihan varma Balin siirtymisestä pikkuveljelle.
”Bali on niin tärkeä, että en halunnut mitään riskejä sen kanssa. Mutta sen verran Anssuun luotan”, hän sanoo.
Hän toteaa, että ratsastajina he ovat hyvin erilaiset.
”Mulla on perusratsastus parempi, mutta Anssu on parempi kilpailija”, hän tiivistää.
Bali nähtiin kaksi viikkoa sitten myös Kyra Kyrklundin kouluratsastusklinikalla Ypäjällä. Siellä tammalla ratsasti Elmo, sillä Anselmi oli samaan aikaan toteuttamassa omaa isoa haavettaan, matkaa Japaniin. Hän kertoo opiskelleensa kieltä 1,5 vuotta.
”Olin yllättynyt, miten hyvin pärjäsin Japanilla!” hän kertoo.
Elmo taas nautti huippuvalmennuksesta.
”Se oli ihan mahtavaa. Olen haaveillut Kyran valmennukseen pääsemisestä jo pitkään”, hän sanoo.
Elmo opiskelee tällä hetkellä Ypäjän Hevosopistossa, ja tavoitteena on erikoistua kengitysopintoihin.
”Mietittiin jo pitkään, että kengitystaito olisi todella hyödyllinen”, hän sanoo.
23-vuotiaan ratsastajan ehdoton tarkoitus on palata kenttäradoille Balin kanssa jo tämän kauden puolella.
”Losin suunnitelmat eivät ole muuttuneet”, hän painottaa.