Kyra Kyrklund on tunnettu selkeästä ja yleisöystävällisestä opetustyylistään. Kuva: Jarno MelaYpäjäTimantit pitää hioa oikein, neuvoi Kyra Kyrklund
Kolmesataa ratsastusvalmentajaa seurasi Ypäjän Hevosopistolla Kyra Kyrklundin opetuksia.Tilaajalle”Suomalaiset näyttävät, että he haluavat oppia”, sanoi Kyra Kyrklund tyytyväisenä katsellessaan täyttä katsomoa.
Tänä vuonna 75 vuotta täyttävä Kyrklund on suomalaisen ratsastuksen legenda, mutta myös yksi maailman tunnetuimpia ratsastusvalmentajia.
Ypäjällä Kyrklund valmensi tapansa mukaan huomioiden hevosen henkisen tilan, tavan liikkua, ratsastajan istunnan ja myös kilparatsastuksen vaatimukset.
Esimerkiksi se, onko ratsukon tulos kilpailuissa tavallinen 65 prosenttia vai sitä enemmän, nousee pienistä asioista rataa suoritettaessa.
”Se on tuomareiden kanssa sellainen juttu, että sun täytyy vetää ne pisteet niiltä”, Kyrklund hymyili.
Hän muistutti, että kouluratsastus on myös matematiikkaa. GP-radalla yksittäisestä laukanvaihdosta saa yhtä paljon pisteitä, kuin koko sarjasta laukanvaihtoja joka toisella askeleella.
Klinikka oli perinteinen: ensin poniratsastaja, sitten juniori, esteratsastaja, kenttäratsastaja ja lopuksi kaksi kouluratsastuksessa korkeimman tason liikkeitä tekevää valmennettavaa.
Kyrklund katsoi ratsukkoa, kysyi yleisön mielipidettä korjattavista asioista ja valitsi muutaman asian, joihin puuttua. Sitten hän kävi töihin. Kaikkea ei voi korjata kerralla, hän totesi, ja muistutti myös, että asioita voi tehdä eri tavoin.
”On monta tietä Mont Blancin huipulle, mutta näkymä sieltä on sama”, hän sanoi.
Istunnan vahvuutta testaamassa. Hevonen ei saa pystyä vetämään ratsastajaa irti satulasta. Kuva: Jarno MelaIstunta merkitsee paljon, ja ratsastajan pehmeys tulee myös siitä, että ratsastaja on vakaa. Löysä, epätarkka, pitkin ohjin ja avoimin nyrkein ratsastava ratsastaja ei ole hevosen kannalta miellyttävä. Toisaalta ratsastaja ei saa myöskään puristaa itseään alas, vaan hänen tulee liikkua hevosen mukana ja vaikuttaa omalla liikkeellä sen tahtiin tarpeen mukaan.
Hevonen tasaantuu, kun sillä on selvä raami, missä sen halutaan liikkuvan.
Kyynärpää on tärkeä. Kun ohjasotteet tulevat kyynärpäästä, ranne ja sormet saadaan rennoiksi ja tuntuma pehmeäksi.
Pohjetta käytetään kuin raippaa: jos ei saa vastausta, apu käytetään uudestaan, mutta jaloilla ei jäädä painamaan.
”Jos me halutaan, että hevonen reagoi pienille avuille, väillä meidän pitää huutaa niillä, mutta sitten aina taas palata pienille avuille”, Kyrklund muistutti.
Kyseessä on sama asia, kuin jos hevonen astuu tallissa varpaan päälle: silloin sanotaan nopeasti ja riittävän vahvasti, että pois siitä.
Ratsastaja on avuillaan hevosen kanssa koko ajan pienessä keskustelussa. Avut ovat lähtökohtaisesti hienovaraiset, mutta oppimisvaiheessa selvempi apu voi olla tarpeen, että ratsastaja ja hevonen varmasti ymmärtävät, mistä on kyse.
”Joskus kun tekee uutta, pitää liioitella sitä, sitten molemmat tunnistavat sen”, Kyrklund neuvoi.
Kyrklund muistutti myös apujen oikea-aikaisuudesta. Hevonen voi esimerkiksi nostaa laukan vain silloin, kun laukan ulkopuolen takajalka on maassa. Siksi laukanvaihdon käynnin kautta voi tehdä vain kolmella tai viidellä askelella, mutta ei neljällä.
Ylimääräisiä apuja ei saa olla sekoittamassa pakkaa. Jos käsi vämplää, hevonen ei voi kuunnella pohjettakaan kunnolla.
”Kaiken huonon alku on se, kun ratsastaja saa hevosen kuolaimelle. Sitten siitä tulee ainoa asia, ja sitten tehdään kaikkea, että saa hevosen pään alas”, Kyrklund huomautti.
Avuista kaikki muut saa pois päältä, mutta paino on aina käytössä. Siksi sen kanssa on oltava erityisen tarkka. Painolla kääntämistä harjoiteltiin liioitellusti katsomalla ulos ja taakse.
”Fredricsonin veljeksillä ei ollut aavistustakaan, miten kääntää painolla”, Kyrklund naurahti kertoessaan tilanteesta, jossa hän aikoinaan Ruotsissa aloitti työskentelyn nykyään maailman huipulla vaikuttavien esteratsastajien Jens ja Peder Fredricsonin kanssa.
Kyrklund piti kenttäratsastaja Elmo Laihon Balin hyvästä suusta ja tavasta kantaa itseään. Ratsukko harjoitteli erityisesti laukanvaihtoja. Kuva: Jarno MelaHevosen tapa käyttää itseään on tärkeä. Kyrklund nosti esiin sitä, että vaikka moottori on takapäässä ja aktiivisista takajaloista puhutaan kouluratsastuksessa paljon, hevosen pitää käyttää myös etuosaansa aktiivisesti ja nostaa sitä.
”Pohkeen edessä ei tarkoita sitä, että hevonen pelkää pohjetta tai juoksee sitä karkuun. Mun mielestä pohkeen edessä tarkoittaa sitä, että pohkeella saadaan hevosen koko etupää nousemaan ylös”, Kyrklund sanoi.
Koulutuksen myötä hevosen pitää pidentää ylälinjaansa ja lyhentää alalinjaansa. Se auttaa myös silloin, jos hevosella meinaa olla ongelmia selkänikamien kanssa.
Energiaa pitää olla sopiva määrä: hevonen ei saa olla löysä, mutta ei myöskään räjähtää.
Kaulaa ei pidä taivuttaa liikaa. Hevosen kaulahan taipuu hyvin, mutta selkänikamat eivät juuri ollenkaan. Rungon taipumisen tunne tuleekin siitä, että hevonen pyöristää lihaksiaan. Siksi jos hevonen jännittää, se ei myöskään taivu.
Taputus oli tiheässä käytössä, mutta ei niinkään kiitoksena, kuin tapana varmistaa vapaus ohjasta. Esimerkiksi parempi muoto laukannostoon saatiin tekemällä ennen nostoa käyntiväistöjä ja taputtamalla niissä sisäohjalla.
Laukanvaihdoissa taputtaminen uuden laukan kädellä muutamia kertoja ennen vaihtoa taas auttaa saamaan uuden laukan ensimmäisen askelen hyväksi.
Ratsukoista esteratsastaja Sofia Granatin Lecafu oli jännittynyt ja katseli paljon. Kyrklund huomauttikin, että estehevoset kyttäävät siinä kuin kouluhevoset, kun niillä ei ole edessä esteitä, eli jotain, mihin keskittyä.
Jännittyneeseen hevoseen tulee vaikuttaa etukäteen, eikä reagoida vasta sitten, kun hevonen on esimerkiksi häipymässä paikalta.
Klinikalla kyttäävää hevosta ratsastettiin vastataivutuksessa pelottavan asian ohi. Kyrklund huomautti, että avotaivutuskaan ei ole huono valinta, mutta se ratsastetaan usein väärin, vetämällä.
Rentous on todella tärkeää, mutta hevosta ei voi pakottaa rentoutumaan.
Yksi tärkeä rentouttava asia on ratsastajan vakaus. Sitä harjoiteltiin päivän aikana kahdenkin ratsastajan kanssa harjoituksella, jossa istutaan kaksi askelta satulassa ja kevennetään yksi ylös. Vakautta istuntaan ja käsiin haettiin myös hevosen kaulan ympäri tai satulaan meneillä remmeillä, jotka auttavat pitämään kättä paikallaan ja ratsastajaa satulassa.
Jos remmistä pidetään kiinni yhdellä kädellä, se voi olla sisä- tai ulkokäsi, tilanteesta riippuen. Usein ulkopuolen ohja on vähän kuollut, jolloin kannattaa ennemmin pitää sisäkäsi remmissä. Jos taas ulkopuoli venyy liian pitkäksi, voi olla hyvä laittaa ulkokäsi remmiin kiinni.
Myös suoruus ja tempon hallinta auttavat saamaan hevosen keskittymään.
Laukanvaihdoissa Kyrklund kehotti aktivoimaan laukkaa normaalisti ulkopohkeella ja pitämään raipan ulkokädessä, jolloin sisäpohje jää laukanvaihtoapua varten.
Vaihdot harjoitellaan ensin suoralla ennen kuin mennään tekemään niitä halkaisijalle. Ensin pitää tehdä puhtaita vaihtoja, sitten vasta opetella tekemään ne oikeassa paikassa. Ja ensin on tärkeää saada vaihto tehtyä, jolloin toissijaista on, onko hevonen kuolaimella.
Hyvä tapa on ratsastaa vastalaukkaa uraa pitkin hieman uran sisäpuolella, väistättää takaosaa uralle ja sitten nostaa laukka sopivalla hetkellä.
Vaihtoa kohti tullessa pitää varoa, ettei ala ratsastaa liian pitkiä askelia, jolloin hevonen ei ole koottu.
Puolipidäte tehdään vanhalla sisäohjalla.
Nina Dunderin Ladino das Cardasilta haluttiin etuosaa ylös. Kuva: Jarno MelaNina Dunderin lusitano Ladino das Cardas oli katseenvangitsija. Heti alussa Kyrklund asetteli pintelin kulkemaan sen satulavyön edestä, niin että hevosen koko etuosa tulisi paremmin ylös, eikä vain sen hieno kaula.
”Ajattele, että sen tempo enemmän etujaloissa kuin takajaloissa”, Kyrklund neuvoi ratsastajaa.
Hevoselle koottu käynti oli vaikeaa, ja myös sen korjaamiseksi piti ajatella etujalkoja. Kun käyntiä käännettiin yhdellä ohjalla pienelle ympyrälle, hevonen löysi paremman lyhyen askelen.
Piaffia taas tehtiin etuosakäännöksen avulla: hevosella pitää olla tilaa mennä jonnekin, se ei saa tuntea olevassa loukussa.
Kyrklund muistutti, että asioiden analysoiminen on ratsastuksessa tärkeää, sillä ongelmat johtuvat aina jostakin. On turha lähteä riitelemään asioista esimerkiksi piaffissa, jossa ongelmat tulevat esiin, vaan ne korjataan helpommissa asioissa. Hevosen pitää esimerkiksi osata ensin seistä rauhassa.
Myös takaosankäännösten pitää sujua molempiin suuntiin. Jos niin ei ole, hevonen ei ole suora, eikä sillä silloin ole voimaa molemmissa takajaloissa.
Stella Hagelstam ja Hagels Prince Nassak kuuluvat Kyra Kyrklundin ja hänen miehensä Richard Whiten Team Palapeli -valmennusryhmään. Kuva: Jarno MelaKlinikan viimeisenä nähtiin Stella Hagelstam Hagels Prince Nassakin kanssa. Ruuna oli kuin eri hevonen verrattuna Helsinki International Horse Show’n klinikkaan, jossa se järkyttyi äänimaailmasta. Viikonloppuna se oli tehnyt seurakilpailuissa GP-ohjelman, ja Kyrklundin kanssa harjoiteltiin asioita, joissa oli ollut haasteita.
Valmentajan lajiurheiluosaaminen pääsi loistamaan.
”Kun teet siksak-sulkuja, hevoset tuntuvat siltä, että ne eivät ole sun edessä, ja piste”, Kyrklund totesi tarkoittaen liikettä, jossa hevonen laukkaa pituushalkaisijalla 60 metrin radalla kolme askelta yhteen suuntaan, kuusi toiseen, kuusi toiseen, kuusi toiseen ja taas kolme toiseen tehden aina laukanvaihdon suuntaa vaihtaessa.
Kyrklund neuvoi ratsastamaan tehtävän lyhyin askelin ja täsmällisesti välittämättä hitauden tunteesta. Askelpituutta ja energiaa lisätään vasta, kun askelmäärät alkavat sujua.
Silti myös Los Angelesin olympialaisiin tähtäävän ratsukon kanssa tehtiin myös jotain kaikille kouluratsastajille sopivaa, kun pysähdyksiä korjattiin etuosankäännöksen kautta. Kun taakse jäänyttä takajalkaa korjataankin sivulle, eikä eteen, hevonen pysyy paremmin paikoillaan.
Prince Nassak tietysti loisti.
”Kaikista hevosista ei tule tulemaan tällaisia, mutta kaikki voivat tulla vähän paremmaksi oikealla ratsastuksella”, Kyrklund totesi yleisölle.
Loppusanoikseen hän muistutti, että ratsastamaan oppii ratsastamalla.
”Mitä enemmän te ratsastatte, sitä paremmin tulette ratsastamaan”, hän tiiviisti.
Oppilaat pitää saada innostumaan kaikenlaisten hevosten ratsastamisesta, olivat ne sitten poneja, ratsastuskouluhevosia tai suomenhevosia. Tunnit satulassa tekevät paremmaksi.
”Erilaiset hevoset antavat enemmän fiiliksiä ja enemmän satula-aikaa”, Kyrklund sanoi.
Tapahtumassa Hevosopistolla pitkän uran tehneelle Kari Haimille sekä Kyra Kyrklundille luovutettiin Ratsastajainliiton korkein kunniamerkki, ansioristi. Se myönnetään pitkäaikaisesta ja merkittävästä työstä hevosalan puolesta henkilölle, joka on vähintään 25 vuoden ajan ansioituneesti toiminut Ratsastajainliiton hyväksi ja erittäin huomattavasti myötävaikuttanut koko maan ratsastusurheilun edistämiseksi. Kuva: YHO / Janina VäänänenArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
