

Siis rytmi – rentous – kontakti – impulssi – suoruus – kokoaminen, kohta kohdalta avaten ja perustellen. Periaatteessa asia toki on tuttu, mutta harvalta ammattilaiseltakaan se tulee niin helposti ja napakasti auki selitettynä kuin alun perin koruja tekevänä pikkupoikana tutuksi tulleelta Arvi Martikaiselta.
Nyt 20-vuotiaan Martikaisen henkilökohtainen valmentaja Petri Tolmunen toteaa, että valmennussuhteessa on edellytetty, että myös teoria opiskellaan kunnolla.
”Meillä pitää olla yhteinen kieli, jolla keskustella”, hän kuittaa.
Toinen Tolmuselle tärkeä asia on oikein tehty fysiikkavalmennus. Oikean koulutuksen lisäksi hevosten tulee olla tasonsa mukaisessa fyysisessä kunnossa. Se varmistetaan tarkan valmennusohjelman avulla ja seuraamalla kuntoa muun muassa sykemittarin avulla.
”Me ollaan tehty tätä Arvin kanssa yhdessä kaksi vuotta, ja tänä aikana yhdelläkään Arvin kolmesta hevosesta ei ole ollut yhtään rasitusvammaa. Eikä niitä ollut Veeran Sir Gregilläkään kuuden kansainvälisen kilpailuvuoden aikana”, Tolmunen sanoo.
Nuoresta asti kenttäratsastuksen parissa toiminut Tolmunen nousi laajempaan tietoisuuteen olympiaratsastaja Veera Nykäsen (ent. Mannisen) pitkäaikaisena valmentajana.

Ingrid Klimken klinikalla Martikainen ratsasti Pin Rock’s Brewingtonilla. Hän toteaa, että viikonloppuna tehtiin tehokkaita perustason harjoituksia, jotka onnistuivat hyvin. Etukäteen ratsastaja jännitti hieman maailmanluokan valmentajaa, mutta ei lainkaan isoa yleisöä.
”Yleisö ei antanut lähestulkoon minkäänlaista painetta, mutta extra-alkujännitystä ja pientä spiceytta (maustetta) toi se, että edustin siellä meidän lajia ja Ingrid on ollut minulle esikuva ihan pikkupojasta lähtien”, Martikainen sanoo.
”Se oli ihanaa nähdä, miten meidät sosiaalisessa mediassa otettiin vastaan, ja kuinka näin tuetaan hevosalan ilmapiiriä.”
”Ingrid on ollut minulle esikuva ihan pikkupojasta lähtien.”
Martikaisen ja Tolmusen yhteistyö käynnistyi kaksi vuotta sitten. Martikainen oli viettänyt kauden 2023 Saksassa Elmo Jankarin ja Sanna Siltakorven tallilla, ja sinne oli tarkoitus palata. Hän kuitenkin huomasi, että Suomessa hän pystyy paljon paremmin rahoittamaan urheiluaan muun muassa Arvi Riders -valmennuskonseptinsa avulla.
Martikainen päätti jäädä Suomeen, mutta huomasi pian tarvitsevansa apua.
Alkuvuodesta 2024 hän osallistui Tolmusen hallimaastoestevalmennukseen ja tykkäsi. Kun tiedossa oli miehen kuusivuotinen työ Veera Nykäsen olympiaunelman toteuttamiseksi, Martikainen tarttui puhelimeen ja soitti Tolmuselle.
Tolmunen on kiireinen mies, mutta onneksi huono sanomaan ei, etenkin silloin, kun kysyjästä paistaa riittävä intohimo. Yhteistyö aloitettiin, 2024 sitä harjoiteltiin ja nyt kauden 2025 jälkeen ollaan jo täydessä terässä.
Omien valkokaulustöidensä lisäksi Tolmunen toimii Ratsastajainliitossa Kaakkois-Suomen aluevalmentajana sekä Los Angeles 28 -kenttäryhmässä Lizzel Winterin apuna. Henkilökohtaisia valmennettavia hänellä on Martikaisen lisäksi muutamia.
Kaksikko kertoo, että Martikaisen ratsastusosaamisen nousun takana on huolella tehty koulutusskaalan mukainen perustyö. Tolmunen laatii joka viikolle Martikaisen joka hevoselle valmennussuunnitelman harjoituksineen.
Kerran viikossa on teams, ja harjoituskaudella vähintään joka toinen viikko valmentaudutaan yhdessä 2—3 päivän ajan. Este- ja koulurataharjoitukset videoidaan, ja Tolmunen tekee niiden perusteella seuraavan viikon ohjelman.
Martikaisen yhteistyö Harjun oppimiskeskuksen kanssa on parantanut harjoittelumahdollisuuksia.
Tälle vuodelle uutena asiana avuksi on tullut myös sensomotorinen valmennus.

Valmennuksessa halutaan saada mahdollisimman paljon onnistuneita toistoja.
”Tässä kaikki lähtee siitä, että halutaan luoda ympäristö, jossa suorittaminen tehdään mahdollisimman yksinkertaiseksi ja helpoksi, siten oppiminen tulee tehokkaaksi”, Martikainen sanoo.
Hän toteaa, että hänen tehtävänsä on oikeastaan yksinkertainen.
”Petri tekee mun elämän rytmityksestä superhelppoa. Mun tehtävä on vain noudattaa sataprosenttisesti kapteenin ohjeita ja käskyä.”
Kilpailtavia hevosia on kolme: 10-vuotias Pin Rock's Brewington (i. Pin Rock’s Bonaparte) sekä 6-vuotiaaat ruunat Quarantico (i. Quarante) ja Leopold N (i. Levisonn).
Tulevalla kaudella on tarkoitus kilpailla lähinnä Suomessa, ja Tolmunen lähettääkin kiitokset kenttäkomitealle onnistuneesta kalenterista.
Pin Rock’s Brewingtonin kanssa tavoitteena ovat nuorten ratsastajien SM- ja PM-kilpailut, joista Pohjoismaiden mestaruudet ratsastetaan Ruotsissa. Lisäksi jos vaikuttaa siltä, että Quarantico on valmis nuorten kenttähevosten MM-kilpailuihin Ranskassa, sitä ennen tehdään jokin valmisteleva kilpailu Keski-Euroopassa.
”Hevoset itse kertovat, mihin ne ovat valmiita”, Tolmunen toteaa.
Näiden hevosten lisäksi etsitään vielä yhtä tai kahta 5—7-vuotiasta hevosta.
”Joku näistä on sitten Brisbane 32 -hevonen”, Tolmunen sanoo olympiakisoihin viitaten.
Pin Rock’s Brewingtonin kanssa on tarkoitus vakiintua kolmen tähden tasolle, ja ehkä nousta lyhyelle neljän tähden tasolle, jolloin sen kanssa tavoitteena voisivat olla alle 25 -vuotiaiden ratsastajien EM-kilpailut.
Kaikista hevosista on kirjalliset sopimukset, että ne myös pysyvät Martikaisen alla, jos ei tulla yhdessä siihen tulokseen, että hevonen ei ole tavoitteisiin sopiva.
”Tapaan sanoa, että hyvä asenne syö lahjakkuuden aamupalaksi.”
Tolmunen toteaa, että Martikaisen vahvuus urheilijana on ehdottomasti asenne; ahkeruus ja nöyryys.
”Tapaan sanoa, että hyvä asenne syö lahjakkuuden aamupalaksi”, Tolmunen hymyilee.
Palaamalla koulutusskaalan alkupäähän hänen ratsastukseensa on löytynyt uudenlaista pehmeyttä.
”Arvilla on hyvä fiilis. Hän viihtyy hevosten kanssa, ja hevoset viihtyvät hänen kanssaan, Tekeminen on rennon näköistä”, Tolmunen jatkaa.
Martikainen myös ottaa ohjeistuksen hyvin vastaan, ja kommunikaatio toimii.
Iso ero miehillä on suhteessa sosiaaliseen mediaan. Tolmusella ei ole edes Facebook-profiilia, kun taas Martikaiselle some on elinkeino.
Kenttäratsastus ja huippukilpaurheilu ovat molemmille kuitenkin intohimo.
”Tämä on nyt huippu-urheiluvalmentautumista ja minulla äärettömän huikea tilaisuus”, Martikainen iloitsee.