• Päivän ravit: Illan huipennuksena jäätävän hieno Kirppu-ajo

    Rovaniemellä onnistuttiin järjestämään upea suurkilpailu keskiviikkoillan iloksi. Kirppu-ajossa nähdään hieno matsi.
    Vänrikki voitti kuninkuuskilpailun päätösmatkan Björn Goopin ohjastamana.
    Vänrikki voitti kuninkuuskilpailun päätösmatkan Björn Goopin ohjastamana. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset|Ravit
    19.8.202610:45
    Markku Lindström

    Aikatasoituksena ajettava Kirppu-ajo sai 80 metrin takamatkalle todella kovia nimiä. Kuninkuuskilpailussa toiseksi sijoittunut Vänrikki on tehnyt tänä kesänä lopullisen läpimurron aivan terävimpään suomenhevoskärkeen.

    Samaa voi sanoa Antti Ojanperän tallin toisesta kilpailijasta Alarik Huikeasta. Kuusivuotias ori epäonnistui kuninkuuskilvassa, mutta Suur-Hollola-ajon voittojuoksussa Alarik Huikean esitys veti sanattomaksi.

    Alarik Huikean vakio-ohjastajaa Santtu Raitalaa ei Rovaniemellä nähdä, joten Antti Ojanperä ohjastaa itse oritta.

    Alarik Huikean ikätoveri Caru voitti viime vuonna Kirppu-ajon komealla viisivuotiaitten SE-tuloksella, ja kovaa valuuttaa ori tulee olemaan tälläkin kertaa. Harri Sulku kertoo keskiviikkona MT Hevosissa oriin kuulumisista astutuskauden päättyessä.

    Lämminveristen ykköslähtö on kultadivisioona, jonka suosikkina on Antti Ojanperän tallista kilpaileva Holcombe Zet. Juhannuksen jälkeen ori on pitänyt pientä paussia allergian vuoksi. Luokaltaan Tuukka Variksen ohjastajakseen saava huippuhevonen on lähdön aatelia, mutta joutuu antamaan hieman tasoitusta ulkoradan lähtöpaikalta.

    Ruotsin puolella ajetaan Solvallassa kovatasoiset ravit. Tammojen EM-kilpailussa on kaksikin suomalaisvaljakkoa. Ete Jet starttaa takarivin sisäradalta. Kovaa nousua tammarintamalla tekevää italialaistammaa ohjastaa Santtu Raitala.

    Ykkösradalta kisaan pääsee Olli Koivusen ohjastama Fortunewheelgarden. Kovaan tehtävään joutuva Koivunen kertoo kisan ennakkotunnelmat keskiviikkona MT Hevosissa.

    Illan toinen keihäänkärki on Margareta Wallenius-Klebergin pokaalilähtö, jossa Timo Nurmoksen Gaining Experience haastaa ennakkosuosikit. Keväällä Harper Hanovers -lähdön voittanut vahva ori on tekemässä tuloaan Ruotsin raskaaseen sarjaan.

    Lähdön ennakkosuosikkeja ovat kahdelta sisimmältä radalta starttaavat Dream Mine sekä Keep Asking. Dream Mine muistetaan Elitloppetin hurjasta ME-juoksusta, jossa se sijoittui toiseksi hirmuajalla 07,3a.

    MT Hevoset raportoi Solvallasta paikan päältä keskiviikkoillan huippuraveista.

    Lisää aiheesta
    • Hoitaja Iina Rastas pääsi juhlimaan Varennen kanssa Elitloppetin voittoa vuosina 2001 ja 2002. Kuva jälkimmäiseltä vuodelta. Voiton ohjasti Giampaolo Minucci.

      Ravit | Varenne on kuollut

    • Varenne pysäytti kellot vuoden 2002 St Michel ajossa aikaan 09,3a. Yleisöä oli paikan päällä virallisen lukeman mukaan reilut 26 000.

      Ravit | ”Kaikkien aikojen paras hevonen” – Jorma Kontio muistaa yhä Varennen uniikin voiman ja liikuttuu ylisanoihin

      Tilaajalle
    • Varenne sai aikaan bileet, minne tahansa menikin.

      Ravit | Varenne oli lajinsa viimeinen

      Tilaajalle
    • Caru oli tämän kesän Suur-Hollola-ajossa kolmas. Rattailla Henri Bollström.

      Ravit | Caru panostaa astutukseen – Kirppu-ajoon maltillisilla odotuksilla: ”Pihtiputaan pedot on vajaamiehisenäkin kova joukkue”

      Tilaajalle
    • Fortunewheelgarden yrittää jättipottia keskiviikkona Solvallasta. Kuvan Teivon-startista ei menestystä irronnut.

      Ravit | Miljoona tikulla – kaksi suomalaista mukana kivikovassa EM-taistossa: ”Lähtöpaikaksi tuli optimaalinen numero”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ravit
    Kirppu-ajo
    suomenhevonen
    Solvalla
    Antti Ojanperä
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle