• Hyvinvointityöryhmän puheenjohtaja Liisa Harmo: Etiikan pitää lähteä lajin sisältä, ei iltalehtien lööpeistä

    Ratsastusvalmentajien seminaarissa viime viikolla Ypäjällä puhunut Liisa Harmo painotti, että ratsastus lajina on vaarassa. Lajin säilymiseksi alalla on aidosti muutettava suhtautumista hevoseen ja sen pitämiseen.
    Tilaajalle
    Liisa Harmon lempiaihe kilparatsastuksen hyvinvoinnin suhteen on ”Muut 23 tuntia”. Sillä tarkoitetaan aikaa, jonka hevonen viettää muuten kuin treenissä tai kilparadalla. Kuvituskuva.
    Liisa Harmon lempiaihe kilparatsastuksen hyvinvoinnin suhteen on ”Muut 23 tuntia”. Sillä tarkoitetaan aikaa, jonka hevonen viettää muuten kuin treenissä tai kilparadalla. Kuvituskuva. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ratsastus
    5.2.202412:34
    Miia Lahtinen

    Liisa Harmo on Suomen Ratsastajainliiton hyvinvointityöryhmän puheenjohtaja ja kokenut eläinlääkäri.

    ”Kamerat ovat kaikkialla, ajat muuttuvat ja tieto muuttuu. Meidän pitää oppia ajattelemaan uudella tavalla hevosista”, Harmo sanoi.

    Harmon tärkeä pointti on, että tekemisen pitää olla aidosti katseenkestävää. Ei pidä olla tilanteita, joista saa huonoja kuvia, eli ei siis pidä repiä, potkia tai lyödä.

    Tärkeitä pointteja on kyky tunnistaa hevosen fyysinen ja psyykkinen stressi. Alan ihmisten pitää myös seurata alalla tehtävää tutkimusta ja huomioida se toiminnassaan.

    Periaatetasolla lajin säännöt ovat jo kunnossa. Niiden mukaan huonoa kohtelua ei sallita sen kummemmin kotona kuin kilpailupaikallakaan. Ratsastuksessa ei saa käyttää menetelmiä, jotka aiheuttavat hevosille pelkoa, ja hevosia saa valmentaa ja kouluttaa ainoastaan tavalla, joka vastaa niiden fyysisistä ja henkistä kehitystasoa.

    Harmo totesi, että ihmisluonteeseen kuuluu halu kilpailla. Ratsastusurheilussa ei kuitenkaan voida mennä koskaan kilpailu edellä, ja esimerkiksi uupuneen hevosen kanssa ei saa jatkaa kilpailemista. Jos hevosella vaikuttaa olevan huono päivä, pitää ottaa selvää, miksi se ei ole oma itsensä.

    ”Ennemmin 10 onnellista vuotta laumassa ja sitten onnettomuus, kuin pidempi elämä yksin ja onnettomana.” Liisa Harmo

    Harmo huomautti, että taannoinen olympialaisten viisiottelukohu oli aivan aiheellisesti myös ratsastuksen kohu.

    ”Jos joku miljoonien edessä hakkaa hevosta silmittömästi, niin kyllä se tulee meidän laariin”, hän sanoi.

    Hän muistutti siitä, että ratsastuksen sisällä, hän mukaan lukien, on vuosikymmenet heitetty herjaa viisiottelijoiden huonosta ratsastustaidosta.

    ”Mutta me emme puuttuneet siihen. Miksi me ei tehty mitään?” hän kysyi.

    Harmon itsensä lempiaihe kilparatsastuksen hyvinvoinnin suhteen on ”Muut 23 tuntia”, joka on myös nostettu tärkeäksi Kansainvälisen Ratsastajainliiton FEI:n hyvinvointiohjelmassa. Sillä tarkoitetaan aikaa, jonka hevonen viettää muuten kuin treenissä tai kilparadalla.

    Hevosen hyvinvoinnille oleellista perushoidon lisäksi on lajiseura, jatkuva karkearehun syöminen sekä ulkoilu.

    ”Se Muut 23 tuntia on iso, iso, iso asia! Hevonen on laumassa liikkuva saaliseläin, jolla on luontainen tarve liikkua. Lajitoverin seura sille välttämätöntä. Hevonen myös käyttää jopa 16 tuntia päivässä syömiseen, sen koko kroppa rakennettu siihen, että se saa koko ajan heinää”, Harmo luetteli.

    Hän on pitkään ollut yhteistarhauksen ja isojen ja monipuolisten tarhojen ja laidunten puolestapuhuja. Se tuo isojakin riskejä, mutta hänen mielestään ne pitää ottaa.

    ”Ennemmin 10 onnellista vuotta laumassa ja sitten onnettomuus, kuin pidempi elämä yksin ja onnettomana. Tämä on minun ajatukseni”, Harmo sanoi.

    Liisa Harmo on Suomen Ratsastajainliiton hyvinvointityöryhmän puheenjohtaja ja kokenut eläinlääkäri.
    Liisa Harmo on Suomen Ratsastajainliiton hyvinvointityöryhmän puheenjohtaja ja kokenut eläinlääkäri. Kuva: SRL/Sonja Holma

    Ruokintaa ajatellen hän kehotti miettimään erilaisia slow-feeding ratkaisuja kuten heinätyynyjä. Hevosen ei ole hyvä liikkua tyhjällä vatsalla, joten sille kannattaa antaa aina vähintään tuppo heinää ennen liikutusta.

    Samalla on otettava huomioon ylipainon tuomat isot ongelmat hevosen hyvinvoinnissa. Myös liikunta on tärkeää.

    ”Väittäisin että 95 prosenttia meidän hevosista liikkuu liian vähän”, hän sanoi.

    Hän totesi, että jos ihminen taluttaa hevostaan kolme kilometriä ja hikoilee itse, sillä ei ole mitään tekemistä hevosten liikuttamisen kanssa. Eivätkä hevoset tarvitse lepopäiviä.

    ”Jos ratsastuskouluhevoselle on tunneilla hyvä opettaja ja se on saanut aamupäivällä olla kuusi tuntia leikkimässä kavereiden kanssa, kyllä se illalla kaksi tuntia pyörii kehää”, hän sanoi.

    Ratsastuksen Helgstrand-dokumenttiin Harmo viittasi lopussa. Harmo neuvoi painottamaan, että Helgstrandilla kyse ei ole ensisijaisesti kilparatsastuksesta.

    ”Se on myyntitalli, jossa kyseessä on raha!” hän summasi.

    Hän toivoi, että hevosala tajuaisi muutoksen tarpeen ja lähtisi oikeasti tekemään muutosta. Aina ei pidä piiloutua resurssien taakse, vaan olla valmis muuttamaan tapoja. Vähiten tarvitaan riitelyä omassa piirissä.

    ”Ei kusta kintuillemme vaan puhalletaan yhteen hiileen, ja tehdään se hevosen vuoksi”, hän lopetti.

    Kuusi periaatetta

    Hevosen hyvinvointi on tärkeintä.

    Hevoset ovat tietoisia eläimiä, joilla on sekä positiivisia että negatiivia tunteita.

    Sitoudumme puolustaman hevosen hyvinvointia antamalla niille hyviä kokemuksia koko hevosen eliniän.

    Ymmärrämme, että hevosten käyttö hevosurheilussa nojaa ympäröivän yhteiskunnan hyväksyntään ja tukeen.

    Sitoudumme tukemaan jatkuvaa tutkimusta hevosen hyvinvoinnin edistämiseksi.

    Nollatoleranssi kaikelle hyvinvointia vaarantavalle toiminnalle, ja kaikelle, joka vaarantaa hevosyhteisön suhtautumisen hyvinvointiin (Harmon uudelleen muotoilu, luennolla esitetyssä tekstissä oli käännösvirhe).

    Suomen Ratsastajainliiton hyvinvointityöryhmä on myös antanut maa- ja metsätalousministeriölle oman lausuntonsa eläinten hyvinvointilain asetuksia ajatellen.

    Työryhmän puheenjohtaja Liisa Harmo kertoo, että vastauksia MMM:n esittämiin kysymyksiin palloteltiin työryhmässä kymmenien, jos ei satojen viestien verran. Kaikki kannanotot pyrittiin perustamaan tieteelliseen tutkimukseen.

    Harmo toteaa, hyvinvointityöryhmä ei ottanut huomioon taloudellisia resursseja, vaan asiat kirjattiin ylös puhtaasti hevosten kannalta ajateltuna. Ratsastajainliiton ja Suomen Hippoksen omassa lausunnossa taas on huomioitu myös alan realiteetit.

    Harmo kertoo, että hyvinvointityöryhmän ajatus ei ole, että asioiden tulisi tulla lain asetuksiin heidän vastaustensa mukaisesti, sillä käytännössä asioissa on monta haastetta.

    ”Tämä on meidän vahva kannanottomme, ja vastaukset on annettu hevosen hyvinvoinnin perusteella. Mutta ymmärrämme myös realiteetteja”, hän sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Tiheä korsirehuruokinta on yksi hevosen hyvinvoinnin peruspilareista. Valmistelussa olevan hevosasetuksen keskiössä tulevat olemaan hevosen välttämättömät perustarpeet.

      Hevosen terveys | Uusi hevosten hyvinvointiasetus valmisteilla MMM:ssa – ”Ruokinta, juotto, sosiaaliset suhteet ja tarhaus ovat pääkohtia”

      Tilaajalle
    • Tohtori Andrew McLeanin mukaan hevosen henkisen hyvinvoinnin tyydyttäminen on vähintään yhtä tärkeää kuin sen fysiologisten tarpeiden.

      Hevosen terveys | Tieto vastaan uskomus – hevosalan kompastuskivi?

    • Haike Blaauw kertoi kokemuksiaan ratsastuksen, hevosten ja yhteiskunnan yhteensovittamisesta Hollannissa.

      Ratsastus | Ratsastus haluttiin kieltää Amsterdamissa, näin kävi – hollantilaisvaikuttaja painottaa hevosalan yhtenäisyyttä

    • ”Ehkä olisi asioita, joita saataisiin kritiikistä ja pystyttäisiin kehittämään hevosten hyvinvointia. Lisäksi näen tärkeänä sen, että kärsivällisesti selittäisimme, miksi joitakin asioita tehdään tietyllä tavalla”, Tanja Pehkonen pohtii. Kuvituskuva.

      Hevoset | Urheiluhevosen hyvinvoinnin käsite ei ole enää yksiselitteinen – eläinlääkäri Tanja Pehkonen kehottaa ymmärtämään asennemuutosta avoimin mielin

      Tilaajalle
    • Eläimenä hevonen ei lähtökohtaisesti ole rakennusten käyttäjä. Hevosen haluun käyttää sisätiloja vaikuttaa muun muassa ruokatarjoilu, kattomateriaalin äänekkyys, valaistusolosuhteiden ja valöörien tasaisuus, tiputtamattomat räystäät tai suoja hyönteisiltä.

      Hevosen terveys | ”Hevosia on vaadittu elämään tietynlaista sohvaelämää” – arkkitehti toivoo muutosta tulevaisuuden talliympäristöjen rakentamiseen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ratsastus
    hevosen hyvinvointi
    Liisa Harmo
    Suomen Ratsastajainliitto
    etiikka
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle