
Maaseudun Tulevaisuuden tietojen mukaan suomalainen hevospelaaminen on sittenkin päätymässä lisenssimalliin rahapeliuudistuksessa. Lakiluonnoksessa hevospelit oltiin jättämässä Veikkauksen yksinoikeuden piiriin, mutta nyt suunta on kääntymässä.
MT:n tietojen mukaan maa- ja metsätalousministeriö on valmis muuttamaan asiaa koskevaa lainsäädäntöä. Perusteena on antaa alan toimijoille valtuuksia hankkia rahoitusta itse alan tulevaisuuden turvaamiseksi. Tällä hetkellä maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin puolueen kristillisdemokraattien lisäksi lisenssimallin puolelle ovat ryhmittymässä perussuomalaiset. Asia esitellään myöhemmin koko hallitukselle, jossa sen kohtalo ratkeaa.
Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippos kertoi jo alkuvuodesta haluavansa, että hevospeleissä siirrytään lisenssi- eli monilupajärjestelmään. Hippos vahvisti saman myös 18. elokuuta sisäministeriölle jättämässään lausunnossa lakiluonnoksesta.
”Hevospelien jääminen yksinoikeuden piiriin voi vaarantaa hevosalan tulevaisuuden Suomessa”, Hippoksen lausunnossa todettiin.
”Jo nyt haastavan, ja toimijoita passivoivan nykyjärjestelmän ylläpitäminen tilanteessa, jossa muut vedonlyöntikohteet siirtyisivät vapaampaan kilpailtuun markkinaan, on uhka hevospelaamisen kehittymiselle ja sitä kautta myös hevosalan rahoitukselle. Se johtaa kehityksen jatkuessa parhaimmassakin tapauksessa alan näivettymiseen.”
Hippoksen tavoitteena on perustaa oma peliyhtiö kansainvälisen toimijan kanssa. Käytännössä kumppani on ruotsalainen hevospeliyhtiö ATG.
Lisenssimalliin siirtyminen olisi osittain paluu entiseen. Nykyinen Veikkaus on vastannut kaikesta suomalaisesta hevospelaamisesta vuodesta 2017 alkaen. Sitä ennen ravipeleistä vastasi Hippoksen sataprosenttisesti omistama Fintoto Oy.