• Ravigaalan kirkkain tähtisade Santtu Raitalan ja Pekka Korven ylle ‒ Evartti loisti yleisön valinnoissa

    Ravivuoden 2022 parhaat palkittiin Lahdessa lauantai-iltana.
    Ravigaalan palkitut kokoontuivat yhteiskuvaan Lahden Sibeliustalolla.
    Ravigaalan palkitut kokoontuivat yhteiskuvaan Lahden Sibeliustalolla. Kuva: Suomen Hippos/Juho Hämäläinen
    MT Hevoset|Ravit
    21.1.202323:48
    Antti Savolainen

    Vuoden ohjastajaksi valittu Santtu Raitala ajoi ravivuoden 2022 aikana peräti 402 voittoa. Palkintorahoja niistä kertyi hevosenomistajille noin 2,5 miljoonaa euroa.

    Suurimpia saavutuksia olivat Evartin ravikuninkuus sekä voitot muun muassa Nordic Kingissä ja Pohjoismaiden mestaruudessa, Willow Priden voitto Seinäjoki Racessa ja Dea Grifin E3-voitto Ruotsissa.

    Raitalan ympärille kasautui luonnollisesti paljon menestystä myös vuoden muissa gaalavalinnoissa. Evartti oli yleisön äänestämä vuoden hevonen ja vuoden raviteoksi yleisö äänesti Evartin ja Parvelan Retun kamppailun kuninkuudesta.

    ”Olen ollut monenlaisessa paikassa, mutta hienompaa hetkeä ei tule mieleen. Kuninkuusraveissa oli aivan äärettömän hieno tunnelma”, Raitala kuvaili kuninkuuskilvan päätösmatkan ratkaisuhetkiä, kun Evartti ja Parvelan Retu kamppailivat rinta rinnan.

    Raitala oli vakiokuski parhaalle 3-vuotiaalle lämminveritammalle Halley Wanialle ja vuoden vanhemman lämminveritamman Willow Priden hän ohjasti Seinäjoki Racen ykköseksi. Raitala oli asialla myös parhaan 5-vuotiaan suomenhevostamman Sarikanin voittaessa Villinmiehen Tammakilvan.

    Lisää aiheesta
    • Yksi Santtu Raitalan kauden kohokohtia oli ravikuninkuus Evartin rattailla.

      Ravit | Santtu Raitalan tahti jatkui hurjana myös vuonna 2022 ‒ ”Vellu kysyi minulta, oletko sä tyhmä?”

      Tilaajalle
    • Parvelan Retu voittaa päätösmatkan ennen Evarttia, joka vie kuninkuuden. Oriiden taistelu oli kuninuusravihistorian tasokkain.

      Ravit | Katsaus Kuninkuusravien tilastoihin: Evartin ja Parvelan Retun taistelu oli kaikkien aikojen tasokkain, kuningatarkisa historian toiseksi tasaisin

      Tilaajalle

    Vuoden valmentaja oli jo peräti kahdeksannen kerran Pekka Korpi, joka niitti viime vuonnakin menestystä myös ohjastajana, hevoskasvattajana ja hevosenomistajana. Hänen valmentamansa hevoset juoksivat viime kaudella hieman yli miljoonan euron verran palkintorahoja. Kauden kohokohtia olivat Corazon Combon voitto Kriteriumissa sekä Run For Royaltyn voitot Suur-Hollolassa ja St Michelissä.

    Corazon Combo oli vuoden paras 3-vuotias lämminverinen ori ja Run For Royalty valittiin parhaaksi vanhemmaksi lämminveriseksi oriksi.

    ”Vaikea rankata eri hevosia vuosikymmenien varrelta, kun meilläkin on niitä paljon ollut. Mutta viiden parhaan joukkoon se menee ilman muuta”, Korpi luonnehti Corazon Comboa Lauri Hyvösen haastattelussa Ravigaala-lähetyksessä.

    Lisää aiheesta
    • Pekka Korpi antoi Kriteriumin loppusuoralla Corazon Combolle luvan lähteä muilta karkuun. Lähimpänä seurasi toiseksi Halley Wania.

      Ravit | Pekka Korpi ja Ilkka Herlin kasvattivat kultakimpaleen ‒ Corazon Combo jatkaa ikäluokan valtiaana

    • Run For Royalty, hoitajansa Jenina Hamari ja Janne Korpi ovat menestysaallon harjalla.

      Ravit | St Michel jäi kuin jäikin kotimaahan: Janne Korpi ohjasti Run For Royaltyn ykköseksi

    • Lara Bokon kauden tähtihetkiä oli Ruotsin Tammaderbyn voitto Malmön Jägersrossa. Mika Forss on ajanut Timo Nurmoksen valmentaman tamman kaikki arvovoitot.

      Ravit | Lara Boko oli omilla luvuillaan – suomalaisravureista vain Passionate Kemp on ansainnut yhden kauden aikana enemmän

      Tilaajalle
    • Mika Forss ohjasti Lara Bokolla keulavoiton ja ME-tuloksen 1.10,8/2 140a Eskilstunassa. Loppumetreillä kiritti parhaiten Glamorous Rain, jota ohjasti Örjan Kihlström.

      Ravit | Suomalaishevonen Lara Boko voitti 1,6 miljoonaa ME-ajalla

    • Dusktodawn Boogie ja Kenneth Danielsen ottivat yleisönsä Suuren Suomalaisen Derbyn voittajaseremonioissa.

      Ravit | Derbyn taisteluvoitto näytti Dusktodawn Boogien sielun suuruuden

    • Aurora Comery ja Emma Väre juhlittavina Kouvolassa viime lauantaina. Oikealla tamman kasvattaja ja osaomistaja Isto Mäki-Tulokas, hevosen suupielessä myös hoitaja Jenny Jalasti.

      Ravit | Omistajan kuninkuusravikiireet saattoivat Kymenlaakso-ajon sankarit yhteen – Aurora Comeryn tausta on kiinnostava myös suvullisesti

      Tilaajalle

    Ravigaalan palkintolavalla nähtiin luonnollisesti laaja tunteiden kirjo. Kenties illan liikuttunein palkittu oli vuoden komeettaohjastajaksi valittu, aikuisella iällä kovan nousun kohti ajajaliigan kärkeä tehnyt kolmekymppinen Ville Koivisto. Alla olevasta linkistä voi katsoa, mitä Ville Koivisto ja hänen isänsä Olavi Koivisto juttelivat marraskuun puolivälissä julkaistussa MT Hevoset -ohjelman jaksossa.

    Lisää aiheesta
    • Olavi Koivisto (vas.) ja Ville Koivisto kertovat työstään hevosten parissa Juha Jokisen haastattelussa.

      Ohjelmat | Isä seuraa ylpeänä pojan kehittymistä hevosmiehenä ‒ MT Hevoset käy Olavi ja Ville Koiviston puheilla

      Tilaajalle

    Alla lista Ravigaalassa palkituista. Palkittuihin liittyviä juttuja löytyy lisää MT:n hakupalvelusta täältä

    Ravivuoden 2022 palkitut

    Ohjastaja Santtu Raitala

    Valmentaja Pekka Korpi

    Hevosenomistaja Oraviston Talli Oy

    Kasvattaja Isto-Mäki-Tulokas

    Hevosenhoitaja Saana Koivunen

    Komeettavalmentaja Emma Väre

    Komeettaohjastaja Ville Koivisto

    Monté-ohjastaja Janita Antti-Roiko

    Monté-hevonen Fighter Kiss

    Ravirata Forssa

    Kesäravirata Kaukonen

    Nuorisokerho Tornio

    3-vuotias lämminverinen tamma Halley Wania

    3-vuotias lämminverinen ori Corazon Combo

    4-vuotias lämminverinen tamma Lara Boko

    4-vuotias lämminverinen ruuna Shackhills Twister

    Vanhempi lämminverinen tamma Willow Pride

    Vanhempi lämminverinen ori/ruuna Run For Royalty

    Kunniamaininta Tuukka Variksen nousu läpimurron kynnykselle

    Kunniamaininta Dusktodawn Boogien sensaatiomainen kausi

    Suomen Hippoksen kunniamaininta Starinita Oy - Hevoshuutokauppakulttuurin edistäminen Suomessa

    4-vuotias suomenhevostamma Huisi Hippu

    4-vuotias suomenhevosori Lipassi

    5-vuotias suomenhevostamma Sarikan

    5-vuotias suomenhevosori V.G. Voitto

    Vanhempi suomenhevostamma Suven Sametti

    Vanhempi suomenhevosori Evartti

    Vuoden tuomaristo Vermo

    Salamakypärät Jere Hurme

    Monté-kypärät Miisa Pulkkanen

    Vuoden voitokkain hevonen All Star Mint

    Vuoden voitokkain ohjastaja Santtu Raitala

    Vuoden hevonen Evartti

    Vuoden sykähdyttävin ravihetki Evartin ja Parvelan Retun kamppailu kuninkuudesta

    Vuoden lämminverinen Dusktodawn Boogie

    Vuoden suomenhevonen Evartti

    Artikkelin aiheet
    ravigaala
    ravit
    Santtu Raitala
    Pekka Korpi
    Evartti
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle