Hirnuttavan haastava hevosheinä

Heinä on hyvinvoivan korsirehunsyöjän tärkein ravinnonlähde. Korsirehun ravintoaineet ovat hevoselle luonnollisessa muodossa, joten heinän laadusta ei tule tinkiä. Laitumella hevonen voi itse haistelemalla, hamuamalla ja tunnustelemalla valita mieleisimmät kohdat kasvustosta, mutta tallissa hevonen syö sitä, mitä sen ruokkija sille tarjoaa.

Miksi sopivaa heinää voi olla vaikea löytää?

Maataloudessa eletään haastavia aikoja nopeasti kohonneiden tuotantokustannusten kourissa. Hevosheinää on ollut saatavissa tähän päivään asti suhteellisen helposti, mutta tulevina vuosina tilanne voi muuttua. Heinää on tarjolla monenlaista tuottajasta ja ostajasta riippuen. Toinen haluaa lannoittamatonta ja niittykasvien valtaamaa luonnonheinää, toinen puhdasta timoteitä pienessä paalissa, kolmas esikuivattua odelmaa pyöröpaalissa.

Netin myyntikanavissa tuotteiden selailu ja kysely on työlästä ja haastavaa. Välillä käy niinkin, ettei heinän laadusta päästä yhteisymmärrykseen. Hintakin aiheuttaa vääntöä. Tuottajan tulee saada työstään korvaus, jolla tuottaminen on jatkossakin kannattavaa.

Hevosen ruokinta ei onnistu oikein pelkkiin aavistuksiin nojaten. Kuva: Sanne Katainen

Hevosenomistajan on tärkeää tietää oman hevosensa rehunkulutuksen lähtökohdat: hevosen käyttötarkoitus, mahdolliset ruokintaa rajoittavat sairaudet, pitopaikan rajoitteet ja sisäruokintakaudelle vaadittava heinän määrä. Etenkin uuden hevosenomistajan tulee perehtyä ruokinnan periaatteisiin ja keskustella ruokintasuunnittelijan ja eläinlääkärin kanssa sopivasta ruokinnasta.

Ruokintasuunnitelman pohjana käytetään aina laajoja rehuanalyysejä käytössä olevista heinäeristä. Laadukasta ja yksilöllisesti sopivaa heinää tarvitsee täydentää lisärehuilla optimaalisen vähän, mikä tuo selvää säästöä. Lisäksi reilu tärkkelyspitoinen täydennysrehuruokinta altistaa vatsahaavoille.

Sokeri ja sen aiheuttamat ongelmat ovat tuttu asia hevosenomistajille ja niiden parissa työskenteleville. Ruokintasuosituksissa on yleisesti pidetty perusterveen hevosen sokeripitoisuuden rajana 170 grammaa sokeria kilossa kuiva-ainetta. Tämäkin määrä on kokonaisuutta tarkastellen korkea, koska kymmenestä kilosta kuiva-ainetta tulee jo 1,7 kiloa sokeria.

Sokeri aiheuttaa hampaiden reikiintymistä (perifeerinen karies), lihomista ja sitä kautta riskiä sairastua esimerkiksi metaboliseen oireyhtymään, joka vastaa ihmisten diabetesta.

Kun korsirehun sokerin määrä saadaan pysymään mahdollisimman alhaisena, riskit oheissairauksiin alenevat. Ruokinnallisesta näkökulmasta sokerin määrä voi olla alhaisimmillaan 50 grammaa kuiva-ainekilossa maittavuuden kärsimättä.

Henna Lehtosaari-Vähäkuopus toimii ProAgria Oulun kasvintuotannon sekä lammas- ja hevostalouden asiantuntijana. Kuva: Henna Lehtosaari-Vähäkuopus

Heinäntuotannossa on mahdollista päästä alhaisiin sokereihin, kun panostaa viljelytekniikkaan ja sopiviin lajikkeisiin. Tuottajan tulee suunnitella lannoitus, kasvilajit ja -lajikkeet tarkoituksenmukaisesti sekä ottaa korjuuaikanäytteitä kasvustoista, jotta korjuuaika ja laatu saadaan optimoitua.

Satokarttoja hyödyntämällä lannoitteet voidaan levittää yhteensopivalla lannoituskalustolla hyötypotentiaalin mukaan. Tällöin lannoitetta ei tule levitettyä turhia määriä kohtiin, joissa se ei anna vastetta.

Liian vähäinen typpilannoitus ja heinän korsiintuminen nostavat heinän sokeripitoisuutta. Jos kasvi kärsii stressistä, se muodostaa lähinnä vain sokereita. Tuottajan tulee ottaa kattavat heinäanalyysit ennen heinäerien toimittamista tallille, jotta ruokinta saadaan suunniteltua ajoissa. Heinäerän muuttuessa siirto uuteen heinään tulee tehdä vähitellen, jotta vältetään ruoansulatuselimistön ongelmilta.

Hygieeninen laatu on myös tärkeää taata laadukkaalla kuivaamisella ja suojaamalla heinät ulkopuoliselta kosteudelta. Rikkakasvien torjunnalla voidaan välttyä niiden aiheuttamilta kivennäisepätasapainoilta ja jopa eläimen sairastumiselta.

Hevosenomistajan tulee ymmärtää heinäntuotannon lainalaisuuksia: vähäsokerista ja matalalla valkuaisella olevaa kortista heinää on mahdotonta tuottaa. Kortisessa heinässä ligniinin määrä kasvaa, joka ei sula ruuansulatuselimistössä ja joka heikentää myös sulavan aineksen imeytymistä solunseinistä. Tämä tarkoittaa enemmän lantaa ja vähemmän ravintoaineita hevosen käyttöön eli toisin sanoen turhaa rahanmenoa.

Kun D-arvo on 620–660, heinä ei ole vielä liian kortista, eikä liian sulavaa. Sokeri kertyy aina enemmän heinän korteen kuin lehtiin. Odelmasato (kauden toinen sato) on luonnostaan lehtevämpää ja sisältää näin vähemmän kortta heinän kasvurytmistä johtuen. Kun sokeripitoisuus on matala, rehussa on aina valkuaista hieman enemmän. Sulavan valkuaisen pienen ylityksen ei ole nähty olevan vaarallista perusterveelle hevoselle. Munuaiset poistavat liian valkuaisen virtsan mukana elimistöstä. Jatkuva valkuaisen ylitys voi kuitenkin lihottaa hevosta.

Nykypäivänä tietoa on saatavilla helposti sieltä ja täältä. Keskustelupalstoilta saa kysymykseensä kymmeniä eri kommentteja ja useasti pelkkää mututietoa. Joskus ohjeet voivat olla jopa haitallisia. Asiantuntevat ruokinnan suunnittelijat osaavat ohjeistaa ruokintaa aina hevoskohtaisesti.

Asiakkaiden ja tuottajan kohtaaminen on avainasemassa, kun kehitetään heinäntuotantoa. Yhteiset tavoitteet laadukkaalle heinälle ja niiden tarkkailu sekä pitkäaikaiset asiakkuussuhteet ja molemminpuolinen luottamus ovat toimivien heinämarkkinoiden kulmakiviä.

Kirjoittaja on ProAgria Oulun kasvintuotannon sekä lammas- ja hevostalouden asiantuntija.