• Hevosen kanssa valttia on kuuntelemisen taito − ”Kenenkään ei pitäisi joutua jäämään ongelmien kanssa yksin”

    Nivalalainen Mervi Pakola ryhtyi hevostaitokouluttajaksi auttaakseen sekä hevosia että niiden omistajia. Hänen mielestään on tärkeää oppia ymmärtämään käytösongelmien taustalla olevat syyt.
    Tilaajalle
    Mortti ja Lexus nauttivat kesäpäivästä laitumella, mutta tulevat mielellään seurustelemaan välillä omistajansa Mervi Pakolan kanssa.
    Mortti ja Lexus nauttivat kesäpäivästä laitumella, mutta tulevat mielellään seurustelemaan välillä omistajansa Mervi Pakolan kanssa. Kuva: Hanna Perkkiö
    MT Hevoset|Hevosen terveys
    9.9.202411:02
    Hanna Perkkiö
    Nivala

    Hevonen oli kipeä, mutta kipua ei pitkään aikaan osattu epäillä ongelmien syyksi. Kului useampi vuosi ja useampi turha klinikkakäynti, kunnes Mervi Pakola vihdoin löysi hevoselleen apua selkäongelmiin erikoistuneelta eläinlääkäriltä. Hevonen sai kuitenkin hänen mukaansa hoidoista kaviokuumeen, josta se ei toipunut.

    ”Halusin oppia tästä aiheesta lisää, jotta vastaavilta tilanteilta voitaisiin välttyä. Kenenkään ei pitäisi joutua jäämään ongelmien kanssa yksin”, hän sanoo.

    Pakola kouluttautui hevoshierojaksi ja opiskeli useilla eri kursseilla hevosen biomekaniikkaa ja kuntouttamista. Hevosia pitkään kouluttaneena hän ymmärsi, että käytösongelmien taustalla voi usein olla kipua.

    Kivun tunnistaminen ei ole helppoa, sillä saaliseläimenä hevonen pyrkii peittämään vaivansa. Pakolan mukaan ihmisillä onkin vielä opittavaa sen suhteen.

    ”Esimerkiksi takajalan ontumat tunnistetaan yhä yllättävän huonosti, ja vaivasta kärsivää hevosta saatetaan pitää terveenä. Lisäksi yleisiä ovat erilaiset ruoansulatuskanavan vaivat. Usein vaiva ei ole suoraan ihmisen vika, vaan on syntynyt onnettomuuden tai olosuhteiden seurauksena.”

    Rentous, luottamus ja hyvä yhteistyö ovat asioita, joihin Mervi Pakola haluaa pyrkiä hevosia kouluttaessaan.
    Rentous, luottamus ja hyvä yhteistyö ovat asioita, joihin Mervi Pakola haluaa pyrkiä hevosia kouluttaessaan.  Kuva: Hanna Perkkiö

    Pakola on toiminut hevosalan yrittäjänä vuodesta 2008. Koulutus- ja kuntoutuskeskus Hevostaito Oy tarjoaa hevosten koulutus-, kuntoutus- ja hyvinvointipalveluja sekä hevosen käsittelytaitojen koulutuksia, joita on myös verkkokursseina.

    Nivalan Taaniperällä sijaitsevalla tilalla asustaa tällä hetkellä kolme omaa hevosta, muutama täysihoitolainen sekä asiakkaiden hevosia, jotka ovat tilalla koulutettavana ja kuntoutettavana.

    Pakola laskee olleensa vuosien varrella kouluttamassa ja auttamassa satoja, ellei tuhansia hevosia harrastehevosista kouluratsuihin ja entisiin ravureihin. Osa on ollut ongelmahevoseksi leimattuja.

    ”On tärkeää kuunnella, mitä asiaa hevosella on.”

    Omien hevosten käytöshaasteet saivat Pakolankin alun perin kiinnostumaan kouluttamisesta. Oman työnsä perustana hän pitää luonnollisia hevosmiestaitoja. Pakolan mukaan olennaista on pyrkimys ymmärtää hevosta ja sen käyttäytymistä, taito vahvistaa hyvää käytöstä ja nykyään myös taito tunnistaa kipua.

    ”On tärkeää kuunnella, mitä asiaa hevosella on ja miettiä, miksi se toimii tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa. Ongelmakäytökselle pitäisi yrittää löytää ensin syy, eikä vain ryhtyä pakkokeinoin kouluttamaan sitä pois.”

    Pakola korostaa, että päätösvallan täytyy aina säilyä ihmisellä. Hevoselle annetaan selkeät rajat, sen reaktioita seurataan ja toimitaan sen mukaan. Tavoitteena kaikessa koulutuksessa on rento ja luottavainen hevonen.

    ”Hyvä vuorovaikutus hevosen ja ihmisen välillä mahdollistaa sen, että molemmilla on hyvä olla ja että suhde on molemmin puolin kunnioittava ja luottava. Tavoitteena on, että hevonen voi hyvin, ymmärtää mitä siltä halutaan ja kokee ihmisten kanssa työskentelyn motivoivaksi.”

    ”Uutta tietoa tulee koko ajan, joten tällä alalla riittää opiskeltavaa.”

    Tavalliselle harrastajalle Pakola suosittelee esimerkiksi maastakäsittelytaitojen opiskelua. Se auttaa ymmärtämään hevosta ja sen käyttäytymistä, ja siitä on hyötyä myös ratsastuksessa.

    ”Ensimmäinen oma hevonen voi tuottaa ongelmia, jos siihen saakka on toiminut vain ratsastuskoulun hevosten kanssa. Viimeistään siinä kohtaa käsittelykoulutuksesta on hyötyä. Sen kautta oppii tiedostamaan omaa toimintaa ja sitä, miten se vaikuttaa hevosen käytökseen.”

    Nykyään kiinnostus hevosten hyvinvointia kohtaan on kasvamassa, ja yhä enemmän osataan kiinnittää huomiota myös mahdolliseen kipuun. Konkreettinen edistysaskel on kehitteillä oleva hevosten hyvinvoinnin mittaristo.

    Pakola pyrkii itsekin kouluttautumaan jatkuvasti. Vuosien varrella listaan on kertynyt kymmeniä hevosten terveyteen, hyvinvointiin ja kouluttamiseen liittyviä kursseja. Tällä hetkellä työn alla on tallimestarin erikoisammattitutkinto ja erikoistuminen hevosten lihashuoltoon, ja taskussa on myös tuore hevososteopaatin tutkinto.

    ”Uutta tietoa tulee koko ajan, joten tällä alalla riittää opiskeltavaa. Valmiiksi ei voi tulla koskaan, sillä hevosten kanssa on niin paljon asioita, joita voidaan ottaa huomioon.”

    Lisää aiheesta
    • Annika Schulman toteaa, että omistajaa vaihtavasta koirasta puhutaan kodinvaihtajana ja sen sopeutumiseen panostetaan. Hevoselle omistajan, tallin ja hevoskavereiden vaihtuminen on myös valtava muutos, mutta sitä ei aina mielletä niin.

      Hevoset | Kouluttajan tärkeät pointit ensimmäistä hevostaan hankkivalle – ”Etsi tukihenkilö ja anna aikaa itsellesi ja hevoselle”

      Tilaajalle
    • Ilmainen verkko-opiskelumateriaali kannustaa jokaista hevosista kiinnostunutta opiskelemaan hevostaitoja. Kuvituskuva.

      Ratsastus | Hevostaito-opintoja nyt ilmaiseksi verkossa – Ratsastajainliitto ja Hippos kannustavat oppimaan hevosesta myös teoriassa

    • Sanna Mikkola ja nyt 12-vuotias Samorado ovat nousseet tällä kaudella Suomen suurimpien esteluokkien kestomenestyjien joukkoon.

      Ratsastus | Valmentaja opetteli myös valmentautumaan

      Tilaajalle
    • Englannissa asuva Kyra Kyrklund on Suomen kaikkien aikojen menestynein kouluratsastaja ja yksi lajin arvostetuimmista valmentajista maailmassa.

      Ratsastus | Kyra Kyrklund mukaan hevosen hyvinvointityöryhmään – ”Meidän pitää kiinnittää vielä suurempaa huomiota hevosen terveyden, ei vain sairauksien hoitamiseen”

      Tilaajalle
    • Annika Schulman on tehnyt elämänuransa opettaen ratsastusta ja hevosten hyvää käsittelyä.

      Ratsastus | Annika Schulman opettaa keskittymään kehon kieleen hevosten kanssa

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle