
Viime vuonna Seinäjoki Racen voittoa Willow Priden kanssa juhlineella Markku Niemisellä on useampikin tarjokas kevään ensimmäiseen Pohjoismaiseen suurkilpailuun. Santtu Raitalan ohjastamana Seinäjoki Racen voittanut Willow Pride ei ole kilpaillut viime syksyisen St Leger finaalin jälkeen. Tamma loukkaantui keväällä Finlandia-ajon jälkeen ja oli kilpailematta aina St Legeriin asti. Niemisen mukaan yhdeksänvuotiaaksi kääntyneen tamman talvi on sujunut hyvin. Kauden avaus on ohjelmassa kuukauden päästä.
”Tamma tuntuu niin terveelle ja viime kausi jäi sen verran vajaaksi että päätimme omistajan kanssa siirtää tamman astuttamista vielä vuodella eteenpäin. Seinäjoen voiton puolustaminen kiinnostaa ilman muuta.”
Willow Pride ei ole kuitenkaan ainoa potentiaalinen suurkilpailuosallistuja Niemisen tallista. Viime syksynä huimaan iskuun puhjenneesta Consalvosta pitkän linjan menestysvalmentajalla on kovat odotukset.
”Operoimme oriin kurkun viime keväänä. Sen jälkeen otteisiin tuli ihan uutta puhtia. Syksyn voittostarteissa ori oli todella hyvä. Talvi on mennyt oikein hyvin. Seinäjoki kiinnostaa ilman muuta, oriin omistajaporukkahan on suurelta osin Seinäjoelta lähtöisin.”
Nieminen korostaa kuitenkin näyttöjen antamisen jäävän viime tippaan Consalvon kanssa. Hän haluaa aloittaa suojatillaan vasta kesäkenkiin vaihtamisen jälkeen.
”Emme ota paineita Seinäjoen suhteen. Mikäli ehdimme antaa riittävät näytöt, on Seinäjoen kisa ajankohtainen. Kauden mittaan on kuitenkin paljon hyviä lähtöjä tarjolla Consalvolle.”
”Parhaimmillaan ollessaan se riittää todella kovissakin lähdöissä.” Markku Nieminen
Niemisen Lexus Dream on ollut poissa parrasvaloista jo useamman vuoden ajan. Viimeksi vajaa vuosi sitten kilpailleelle ruunalle kuuluu hyvää. Yhdeksänvuotiskausi on tarkoitus aloittaa parin viikon päästä Seinäjoella. Vaikka kilpaileminen on vaivojen takia ollut katkonaista viime aikoina, on valmentaja varovaisen toiveikas suojattinsa suhteen.
”Se ravaa harjoituksissa hyvin, ja on iloisella mielellä. Parin startin jälkeen näkee tietysti paremmin mille tasolle hevonen palaa. Parhaimmillaan ollessaan se riittää todella kovissakin lähdöissä.”
Niemisen tallin neljäs lenkki kesän suurkilpailuihin on seitsemänvuotias Skyfall Shine. Viime vuoden kahteen voittoon päättänyt ruuna on nousemassa valmentajansa mukaan avoimiin lähtöihin.
”Hyvin menneen talven jälkeen on mielenkiintoista seurata nelikon kauden avauksia. Tavoitteena on ajaa kesän suurkilpailuja. En pistäisi pahakseni, vaikka meidän tallistamme olisi Seinäjoen kisassa useampikin hevonen mukana. Hevosethan siellä juoksevat, eivät valmentajat.”
”Pitkästä aikaa meillä on useampi hevonen, jolta voi odottaa realistisesti menestystä ikäluokkalähdöissä.” Markku Nieminen
Markku Niemisen valmennettavat keräsivät viime kaudella lähes 570 000 euron ansiot. Valmentaja on toiveikas tallin menestyksen suhteen ennen kuumimman kilpailusesongin alkamista. Hän on erityisen tyytyväinen tason leveyteen avoimen tason hevosista nuorempiin ikäluokkiin.
”Pitkästä aikaa meillä on useampi hevonen, jolta voi odottaa realistisesti menestystä ikäluokkalähdöissä.”
Viime kauden kolmevuotislähdöissä Niemisen tallin värejä menestyksekkäästi puolustanut Halley Wania ansaitsi viime kaudella lähes 120 000 euroa.
”Olin tottakai tyytyväinen sen viime kauteen. Sillä tähdätään ensisijaisesti neljävuotiaiden tammojen lähtöihin.”