

Hevosen rauhoittaminen sillä, että ihminen opettaa sille kehotuntemusta, kuulostaa perin hörhöltä ajatukselta. Australialaisen kilparatsastajan ja hevosenkouluttajan Tristan Tuckerin opetustilaisuus Helsingin Ruskeasuolla oli kuitenkin vakuuttava.
Esimerkiksi 6-vuotiaassa ratsuoriissa Mister Diamond muutos oli hätkähdyttävä. Kun se talutettiin yleisön eteen, se ryntäili suitsissa pää pystyssä ja silmät pyörien. Mutta kun Tucker käsitteli sitä vajaan tunnin, se käveli maneesista pois rentoa keinuvaa käyntiä pelkässä naruriimussa.
Hevosen pelko on sekä psyykkinen että fyysinen tila.
”Hevosen päässä pyörii sata asiaa, jotka kaikki käskevät häipyä paikalta. Kyse on samasta asiasta, kuin jos kertoisin teille tuoneeni Australiasta käärmeitä ja matelijoita penkkienne alle”, Tucker kuvasi.
Tällaisessa tilanteessa hevosen pitää ensin oppia hahmottamaan oma tilansa suhteessa ihmiseen. Tucker otti hevoset naruriimuun ja piti ne pitkällä narulla. Tarvittaessa hän teki itsensä huomatuksi kehon kielellä, hevosta peruuttamalla ja terävästi suhisemalla.
”En halua lähettää hevosta pois luotani, enkä vaadi sitä kunnioittamaan tilaani, vaan haluan tehdä sen tietoiseksi tilasta ja luoda siihen sopivan keskusteluetäisyyden. Se ei saa olla lapsi, joka tulee halaamaan kaikkia”, Tucker selitti.
Olemuksellaan ihminen voi viedä hevosen energiaa ylös ja alas.
Tarmokkaasti, ryhdissä kävelevä ihminen saa hevosen terästäytymään, syvään hengittävä, vähän kumarainen ja laahustava taas auttaa laskemaan energian alas.

Seuraava kohta oli erikoisin: Tucker teki mielessään itsensä ja hevosen väliin pisteen, josta hän teki maailman tärkeimmän asian. Hän tuijotti sitä intensiivisesti vähän alas kumartuneena, heilutti siinä narua tai siirteli raipalla hiekkaa. Kaikki hevoset reagoivat tähän jäämällä paikoilleen ja laskemalla päänsä.
Oriina Mister Diamond alkoi tietysti nuuskia edellisten hevosten kikkareen jäämiä, ja Tucker otti tönkimiseen osaa raipan avulla.
”Nyt se ajattelee, että hei, ne antoivat minut tyypille, joka ei ole sellaisessa kunnossa, että hän pystyisi käsittelemään hevosia”, Tucker nauratti yleisöä.
Pää alhaalla seisomisesta tulee hevoselle tila, jossa se pääsee tilanteen herraksi. Samalla se alkaa hengittää.
”Jos hevonen ei hengitä kunnolla, se menettää suorituksestaan 50 prosenttia”, Tucker muistutti.
Hän haluaa hevosen tuntevan tapahtuvat asiat kehossaan, ja siksi hän ei käytä koulutuksessaan nameja.
Seuraavaksi hän halusi tuoda hevoset tietoisemmaksi kehostaan painamalla niitä lihaksista, esimerkiksi kaulan liittymäkohdasta, rintakehän alta ja takapuolen lihaksistosta. Usein hän piti toista kättä kaulan liittymäkohdassa, toista rintakehän alla. Hän myös siveli hevosen selkää, kylkiä ja lautasia käsin tai raipan avulla.
”Tätä varten tarvitse olla eläinlääkäri tai fysioterapeutti”, hän sanoi ja kertoi painavansa lihasta, niin että se supistuu, ja sitten päästää, kun lihas rentoutuu. Tarkoitus oli yhdistää hevosen keho ja mieli, mikä vähentää yliherkkyyttä.

Viimeinen keino oli jalkojen siirtely, mihin hän käytti kehoaan, raipan naputtelua ja narun heiluttelua.
”Muistakaa, että hevonen ei koskaan tule pehmeämmäksi, kuin on teidän ensimmäinen pyyntönne”, hän sanoi.
Etu- ja takaosan väistöillä Tucker hakee hevoselle hallittua tapaa käyttää itseään, että se ei hätäile ja mene matalaksi, vaan liikkuu kuin Jorma Uotinen kannatellen kehoaan ja tehden huolelliset askelet.
Erityisen tärkeää on opettaa hevonen astumaan etujaloilla sivulle avaten itseään. Se tuo hevoseen itsevarmuutta, joten Tucker nimitti sitä kyllä-asennoksi.
Monen hevosen kanssa Tucker testasi systeemiä heiluvan lipun ja äänekkään räikän avulla. Räikän päristessä esiintymisvuoroaan odottava hevonen alkoi riehua narun päässä, mutta käsiteltävä ei hätkähtänyt.
”Mitä tuo keltanokka oikein tekee! Shit, tuollainen minäkin oli muutama minuutti sitten”, Tucker tulkkasi hevosen ajatuksia.
Kehittänyt hevosten kouluttamiseen TRT-metodin, jota myydään verkkokursseina.
GP-tason kouluratsastaja, joka pitää vaimonsa kanssa tallia Hollannissa.