

Aada Purasen 14-vuotias Dioradus G. jouduttiin lopettamaan talvella. Kimoruuna nosti nyt 22-vuotiaan ratsastajansa kolmen tähden luokkiin, ja ratsukko voitti muun muassa kenttäratsastuksen SM-kilpailun Ypäjällä viime kesänä.
”Sille tuli akuutti niveltulehdus, jota ei saatu laskemaan”, Puranen kertoo.
Hevonen oli kaksi viikkoa klinikalla hoidettavana, ja sen niveliä huuhdeltiin moneen kertaan. Lopulta tulehdus kuitenkin vaurioitti takajalkojen nivelrustoja niin, että ennusteen mukaan se ei soveltuisi enää kilpailukäyttöön, eikä olisi varmuutta, olisiko se kivuton levossakaan.
”Päätettiin päästää poikkeen”, Puranen sanoo yhä äärimmäisen surullisena.
Niveltulehduksen syytä ei tiedetä. Hevosella ei ollut mitään haavaa, eikä sitä ollut piikitetty. Kyseessä oli nähtävästi samantyyppinen verenkiertoon päässyt bakteeri kuin varsoilla saattaa olla.
Dioradus tuli Puraselle kesällä 2017. Se oli toiminut estehevosena ja se oli hyvin varovainen. Yhteistyötä hiottiin rauhassa, ja Purasen kanssa aktiivisesta ruunasta tuli voittava kenttäradoilla. Ratsukko voitti junioreiden SM-pronssia vuonna 2019, nuorten SM-kultaa 2021 ja senioreiden SM:t 2023. Tähtäimessä olivat joskus neljän tähden luokat.
”Se oli niin kultainen hevonen! Se yritti aina kaikkensa. Ja se oli niin suuri persoona. Aina utelias, leikkisä ja puuhakas. Ainutlaatuinen”, Puranen luettelee kimoruunan ominaisuuksia.
Ja olihan se myös laadukas kilpahevonen?
”Niin, kyvykäskin siinä sivussa”, Puranen sanoo.
Menetys oli valtava, mutta Puranen lupaa jatkaa vielä. Uusi hevonen on etsinnässä.
”Olemme pitäneet silmiä auki, mutta vielä ei ole mitään löytynyt”, Puranen kertoo.