Ulkomailla pyöröaitauksen keskellä saattaa olla lauma lampaita tai ankkoja, ja hevosen on mentävä rohkeasti ratsastajan kanssa suljettuun tilaan ja kierrettävä ne. Suomessa eläviä eläimiä ei käytetä. Kuva: Stiina Hovi
Hitaalle hevoselle nopeutta, säikylle rohkeutta ja jäykälle rentoutta ‒ Working equitation hitsaa ratsukon yhteen
Työratsastus eli working equitation on Suomessa vielä melko tuntematon laji, mutta siitä tykkäävät sekä hevoset että ratsastajat.TilaajalleRiihimäki
Kuppitehtävässä siirretään kuppi kepin päästä toiseen. Hevosen on maltettava seistä paikallaan keppien välissä. Petra Lönnroth ja Xenon näyttävät mallia. Kuva: Stiina HoviPunavalkoiset aitanauhat räpättävät tuulessa. Nuori lusitano epäröi pyöröaitaukseen menemistä. Lopulta se uskaltaa astua portista sisään ja kiertää aitauksen. ”Raaauuuuhassa.... Hyvä poika! Kiitä hevosta!” ohjeistaa ratsastajaa valmentaja Pirjo Tani-Koivula.
”Working equitation eli työratsastus totuttaa hevosia erilaisiin tilanteisiin, joten niiden kanssa on turvallisempi ja helpompi toimia muuallakin”, kertoo Tuija Savolainen, myöskin lajin valmentaja.
Pirjo Tani-Koivula pyörittää Herajoen ratsastuskeskusta Riihimäellä. Hän on yksi Suomen WE-pioneereista, joka osallistui ensimmäisille Suomessa järjestetyille kursseille vuonna 2010. Hän omistaa myös useita lusitano-rotuisia hevosia, jotka sopivat luontaisesti työratsastukseen. ”Ne ovat rohkeita ja kykenevät kokoamaan liikettä, jolloin tiukatkin käännökset onnistuvat helposti.”
Työratsastus on lähtöisin eteläisestä Euroopasta. Siinä jäljitellään tilanteita, joihin ratsukko voi karjatyössä joutua. On kopisevan sillan ylitystä, naruportin avaamista, tynnyreiden kiertämistä, karjaseipään käsittelyä, pujottelua ja paljon muuta.
”Laji on hevosille hyvin järkeenkäypä, ne tajuavat nopeasti miten tulee toimia”, Tani-Koivula selvittää. ”Tärkeintä on edetä rauhallisesti ja hevosen ehdoilla, pakottamalla ei suorituksesta tule ikinä hyvää.”
Sekä Tani-Koivulan että Tuija Savolaisen hevosjuuret ovat perinteisen kouluratsastuksen puolella. ”Työratsastuksessa vetoaa lajin monipuolisuus: siinä yhdistyvät koulu- ja esteratsastus sekä nopeus”, Savolainen kertoo. ”Kansainvälisissä arvokilpailuissa on lisäksi karjankäsittelyosuus.”
Pirjo Tani-Koivula kiinnostui työratsastuksesta portugalilaisen lusitano-rodun kautta. Hän omistaa useita lusitanoja ja on kasvattanutkin niitä. Tani-Koivula vierailee vuosittain Portugalissa hevostiloilla. Kuva: Stiina HoviSeuraamme kolmen eri ratsukon harjoittelua. Osa hevosista on kokeneita, osa kokemattomia. Sama juttu ihmisten suhteen, joku on ensi kertaa kokeilemassa lajia.
”Alkujännityksen hellittäessä näkee, miten sekä ihmiset että hevoset alkavat nopeasti nauttia tekemisestä”, Pirjo Tani-Koivula sanoo.
Kentällä vanha konkari, lusitano-ori Xenon luotsaa varmoin askelin ratsastajansa Petra Lönnrothin läpi tehtävien. Lönnroth ei ole lajia ennen testannut.
”Ota garrocha tynnyristä oikeaan kainaloon ja sieppaa sillä rengas härän selästä. Palauta seiväs toiseen tynnyriin. Ohjat vasempaan käteen”, Tani-Koivula opastaa. ”Ensin käynnissä, sitten laukassa.”
Garrocha on monimetrinen, ohut puuseiväs, jolla ohjataan nautoja karjanajossa. Sillä siepataan vauhdissa pieni rengas tekohärän selästä. Härkään ei saa osua.
Garrochalla ohjataan nautoja karja-ajon aikana. Sillä ei tökitä eikä lyödä. WE-radalla seiväs napataan laukassa tynnyristä, siepataan rengas härän selästä osumatta härkään ja palautetaan seiväs toiseen tynnyriin. Rengas putoaa helposti, joten sihdin on oltava tarkka. Kuva: Stiina Hovi”Vähän mietin miten tämä muka onnistuu, mutta niin vaan kävi!” nauraa Lönnroth ja taputtaa tyytyväistä Xenonia.
”Xenon rakastaa tätä, siitä huomaa, että se tietää osaavansa. Jos sitä ei ohjaa kunnolla, se tekee itse kaiken”, hevosen omistaja Tani-Koivula hymyilee.
Hän itse innostui lusitanojen myötä WE:stä ylipäänsä. ”Ne loistavat tässä, oikein syttyvät.”
Vaikka hevosten ehdoilla edetäänkin, ei niiden anneta hillua miten vaan. ”Tietty kuri ja järjestys on oltava, jotta homma pysyy turvallisena”, Tani-Koivula selvittää. ”Mutta hevosta ei koskaan saa asettaa yllättävän tai epäreilun tehtävän eteen.”
Sillalle hevosen pitää astua epäröimättä, myödätä eteen alas ja venyttää kaulaa. Kopina pelottaa monia hevosia alkuun. Sillan ylitys on myös hyvää lastaustreeniä hevoselle. Satu Lavinen ja Janosh-lusitano siltatehtävässä. Kuva: Stiina HoviSuomessa työratsastuspiirit ovat vielä pienet, harrastajia on varovaisen arvion mukaan joitakin satoja, valmentajiakin vasta kymmenkunta.
”Toivon, että laji rupeaa yleistymään pikkuhiljaa. Siitä olisi suuresti hyötyä myös muissa ratsastuslajeissa”, Tuija Savolainen toteaa. ”Se parantaa hevosen keskittymiskykyä, askellajeja ja notkeutta.”
Esimerkiksi Portugalin kouluratsastusmaajoukkueen valmentajana toimiva Kyra Kyrklund on kehunut WE:n hyödyttävän ratsastajia kehonhallinnassa ja hevoseen vaikuttamisessa.
”Sekä hevonen että ratsastaja saavat valtavasti lisää rohkeutta. Laji hitsaa ratsukon yhteen.”
”Sekä hevonen että ratsastaja saavat valtavasti lisää rohkeutta. Laji hitsaa ratsukon yhteen, keskinäinen luottamus kasvaa”, komppaa Pirjo Tani-Koivula. ”Se opettaa sähäköitä hevosia keskittymään ja rauhoittumaan, kun taas laiskemmat hevoset saavat lisää virtaa ja oppivat reagoimaan nopeammin. Sama koskee ratsastajia.”
Hevoset tottuvat esteradalla lepattaviin nauhoihin, kapeisiin kujiin, kopisevaan alustaan ja yläpuolella heiluviin asioihin. ”Joka hevosella on oma juttunsa, toiset arkailevat enemmän ääniä, toiset liikettä. Aina edetään tilanteen mukaan.”
Working equitation eli työratsastus jäljittelee karjatilan töissä eteen tulevia tehtäviä. Tässä Petra Lönnroth ja Xenon pujottelevat tynnyreitä. Kuva: Stiina HoviTärkeintä kaikessa tekemisessä on turvallisuus. ”Hevosta ei saa laittaa liian vaikean tehtävän eteen. Kaikki harjoitellaan pikkupätkissä”, Tuija Savolainen kertoo. ”Esimerkiksi garrocha-kepin kanssa hevonen opetetaan ensin siihen, että keppi tulee lähelle. Kun se on hevoselle ookoo, opetetaan, että keppi saattaa kevyesti osua hevoseen ja heilua sen pään yläpuolella.”
”Tämä luo yhteyttä hevosen ja ratsastajan välillä ja auttaa yllättävissä tilanteissa muualla”, Pirjo Tani-Koivula valaisee.
Myös hevosen fysiikka tulee huomioida. Kaikki eivät pysty esimerkiksi laukkaamaan hallitusti.
”Niiden kanssa tehdään sitten käynnissä ja ravissa. Kukin harjoittelee tasollaan”, Savolainen kertoo. ”Joskus aloitetaan harjoittelu taluttaen.”
”Esimerkiksi oma selkäni ei kestä tavallista esteratsastusta, mutta työratsastuksessa radalla on vain yksittäinen heinäpaaleista koottu pieni este”, hän jatkaa.
”Tässä pääsee yhtä lailla treenaamaan tarkkuutta, täsmällisyyttä ja nopeutta.”
Linda Eklund totuttaa nuorta Mexicoa uusiin asioihin. Puinen härkä on eräs WE-radan tehtävistä. Kuva: Stiina HoviKilpailuja järjestetään vain harvakseltaan. Sekä Pirjo Tani-Koivula että Tuija Savolainen soisivat niitä olevan enemmänkin. ”Suomi on niin iso maa, että lajin harvat harrastajat jakaantuvat ympäriinsä. Kisamatkan pituus voi olla satoja kilometrejä.”
Lisähaastetta tuo, että kilpailuiden kolme osakoetta – kouluratsastus sekä tehtäväradalla suoritettavat käsittelykoe ja nopeuskoe – vaativat lisäksi paljon tilaa ja aikaa.
Suomessa kisataan viidellä eri vaikeustasolla. Helpoimmilla tasoilla nopeuskoetta ei suoriteta lainkaan turvallisuuden takia. ”Olisi iso riski, jos ei homma ole ihan hallinnassa ja vauhti kasvaa”, Savolainen valottaa.
Valmentaja Pirjo Tani-Koivula (vas.) innostui työratsastuksesta lusitanonsa Xenonin myötä. Petra Lönnroth pääsi konkarihevosen selkään. Tuija Savolainen (toinen oik.) ja hänen tyttärensä Ada Savolainen ovat molemmat työratsastuksen harrastajia, Tuija myös valmentaa lajissa. Kuva: Stiina HoviWE:ssä voi kilpailla jo helpoimmalla tasolla, vaikka laukan hallitseminen olisi vielä puutteellista. Kouluradalla ykköstasollakin tulee laukka, mutta vain loivalla kaariuralla.
Koulukokeessa arvostellaan rentous ja kuuliaisuus. ”Hevosen on oltava selvästi yhdessä ihmisen kanssa ja asiat on esitettävä täsmällisesti”, Tani-Koivula kertoo.
Viitostasolla koulukoe ratsastetaan ohjat yhdessä kädessä, ja hevosen on kuljettava läpi osakokeiden huomattavan koottuna.
”Tätä voi harrastaa niin monella tasolla. Ja edistyksen todella huomaa”, Tuija Savolainen kertoo.
”Alemmilla tasoilla mennään ravissa, ja lapsetkin voivat osallistua.”
Lusitano Janosh do Gaio ja Satu Lavinen harjoittelevat naruporttia. Janoshia alkuun hiukan epäilyttää, mutta parin toiston jälkeen se hoksaa, ettei pelättävää ole. Tuija Savolainen antaa ohjeita. Kuva: Stiina HoviSuomessa on käynyt useampi portugalilainen tuomari kouluttamassa suomalaisratsukoita ja tuomareita. Lisäksi yksittäisiä suomalaisia on käynyt ulkomailla treenaamassa ja kisoja katsomassa.
Mitä korkeammalla tasolla kilpaillaan, sitä vaativampaa se hevoselle fyysisesti on. ”Radat ovat pitkiä ja ne vaativat äärimmäistä kokoamiskykyä”, Savolainen kertoo. ”Harrastetasolla meininki ei ole niin vakavaa, pääasia, että on hauskaa.”
”Parasta lajissa on mukavat ihmiset ja ihanat hevoset”, Pirjo Tani-Koivula hymyilee.
”Ja tässä tulee jatkuva kehittymisen nälkä”, nauraa Tuija Savolainen. ”Mutta kaiken A ja O on, että hevoset tykkäävät tästä ihan älyttömästi!”
Working equitation eli työratsastus
Laji on lähtöisin Etelä-Euroopasta. Italia, Ranska, Espanja ovat lajin syntymaat, Portugali liittyi mukaan pari vuotta myöhemmin, mutta hallitsee nykyisin maailmantilastoja.
Suomeen WE tuotiin 2010. Harrastajia on nykyisin joitakin satoja.
Kilpailut muodostuvat kolmesta osakokeesta: kouluratsastus, käsittelykoe eli tehtäväesterata sekä nopeuskoe, jossa samat tehtävät suoritetaan mahdollisimman nopeasti. Arvokilpailuissa on lisäksi karjanerottelukoe, joka ratsastetaan joukkueena. Ratsukon sijoituksen kokonaiskilpailussa ratkaisee osakokeiden yhteistulos.
Käsittely- ja nopeuskokeen tehtävät perustuvat karjatilan työssä eteen tuleviin asioihin. Estetyyppejä on 18.
Esimerkiksi portin avaaminen, sillan ylitys ja pujottelu ovat tyypillisiä.
Työratsastus kehittää ratsukon yhteistyötä ja keskinäistä luottamusta sekä fysiikkaa ja siedättää hevosta erilaisiin ärsykkeisiin ja tilanteisiin.
Lähde: Working Equitation Finland ry, wefi.fi
- Osaston luetuimmat
