• Taitaja-voittaja Emma Juhola viihtyy koululla opiskellen

    Ammattitaidon SM-kilpailuissa hevostenhoidon parhaaksi valikoitui Hevosopistolla jo neljä vuotta opiskellut Emma Juhola.
    Valjastus oli Emma Juholalle vaikein tehtävä, mutta sekin sujui.
    Valjastus oli Emma Juholalle vaikein tehtävä, mutta sekin sujui.  Kuva: Skills Finland / Ansku Ankelo
    MT Hevoset|Ratsastus
    9.5.202518:00
    Miia Lahtinen

    Ammattikouluopiskelijoiden Taitaja2025 kilpailtiin tällä viikolla maanantaista torstaihin. Hevostenhoidon laji järjestettiin Ypäjällä ja Turussa.

    Salosta kotoisin oleva Emma Juhola kertoo, että vaikeinta oli valjastuskokeessa. Ensimmäisenä vuonna hän tietenkin harjoitteli valjastamista ja ajamista, mutta hän on lähtöjään ratsastaja ja tehnyt erikoistumiset ensin ratsastuksenohjaajaksi ja nyt kuluvana lukuvuotena nuorten hevosten kouluttajaksi. Myös valjastuskoe onnistui, mutta siinä piti palata muutamaan kertaan vähän taaksepäin, että asiat tulivat tehdyiksi oikeassa järjestyksessä.

    Juhola kertoo nauttineensa Taitajan tunnelmasta. Alussa oli painetta, stressiä ja epäonnistumisen pelkoakin, mutta pian yhdessä oleminen muiden kilpailijoiden kanssa vei voiton.

    ”Oli ihan sama, kuka voittaa, koska olisin iloinnut myös kaikkien muiden puolesta”, hän sanoo.

    19-vuotias Juhola aloitti ratsastuksen vuonna 2014 ratsastuskoulussa kavereiden kanssa. Yhdeksännen luokan aikana, juuri ennen yhteishakua, hänellä oli ollut ratsastuksessa puolen vuoden tauko, mutta kun hän pohti opiskelupaikkaa, lähtivät paperit Hevosopistolle.

    ”En tiennyt mitään muuta alaa, joka olisi kiinnostanut ja tuntuisi omalta”, hän perustelee.

    Hevostenhoidon parhaat vasemmalta oikealle hopeaa Enni Pelkonen, kultaa Emma Juhola ja pronssia Nea Klingberg.
    Hevostenhoidon parhaat vasemmalta oikealle hopeaa Enni Pelkonen, kultaa Emma Juhola ja pronssia Nea Klingberg. Kuva: Skills Finland

    Opintonsa hän on tehnyt valtaosin koululla, ja harjoittelut ovat pysyneet lyhyinä.

    ”Jotenkin koululla on niin hyvä kaveriporukka ja henkilökunnan kanssa hyvä henki. En tiedä, onko tämä oikea sana, mutta siellä on kotoisaa”, Juhola miettii.

    Ratsuhevosenkouluttajan erikoistumislinjalla Hevosopistolla on viisi opiskelijaa, jotka kouluttavat yhdessä kolme nuorta hevosta. Lisäksi he pääsevät ratsastamaan päivittäin vanhemmilla hevosilla, niin että ohjattua ratsastusta kertyy 7–10 kertaa viikossa.

    Toissa helmikuussa julkaistua, Hevosopiston toimintaa kritisoinutta Hevoshelvetti-dokumenttia Juhola ihmettelee.

    ”Itsellä on niin hyvät kokemukset. Ja täällä kyllä puututaan, jos joku opiskelija tai työntekijä sanoo kovemmin tai jotenkin kaltoinkohtelee hevosta”, hän sanoo.

    Juhola valmistuu toukokuun lopulla, ja sen jälkeen on tarkoitus löytää työpaikka hevosalalta.

    ”Se on se monipuolisuus ja että saa olla hevosten kanssa tekemisissä. Koko ajan oppii uutta ja saa kehitettyä omia taitojaan. Se on hirmu kiehtovaa”, Juhola miettii hevosalan vetovoimatekijöitä.

    Taitaja-voittoa hän aikoo juhlia rauhallisesti.

    ”Varmaan aion vain levätä ja hengittää ja nauttia tunteesta”, hän sanoo.

    ”Kyllä täällä nähtiin päteviä tulevaisuuden hevosenhoitajia.”

    Hanna-Maria Korpi

    Taitajassa toista vuotta tuomarina toiminut hevosalan yrittäjä Hanna-Maria Korpi oli vaikuttunut finaalin tasosta.

    ”Se oli tosi korkea. Ja tehtävien tilanteet olivat tosi realistisia”, hän sanoo.

    Hän itse kiinnitti arvostellessaan huomiota kilpailijan luontaiseen tekemiseen, rentouteen ja olemukseen hevosten kanssa toimiessa. Esimerkiksi hevosen pesemisessä tuli tilanteita, jossa piti osata muuttaa suunnitelmaa hevosen reaktioiden takia.

    Hän huomauttaa, että vaikka alan koulutusta tavataan välillä arvostellakin, kouluista myös tulee reippaita tekijöitä, jotka osaavat toimia monenlaisissa tilanteissa.

    Korpi miettii, että Taitaja-kilpailussa pärjääminen on työnantajallekin merkki osaamisesta.

    ”Kyllä täällä nähtiin päteviä tulevaisuuden hevosenhoitajia”, hän sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Viime vuonna hevostenhoidon voittajaksi nousi Aada Suutari.

      Hevoset | Hevostenhoidon taitajat kohtaavat Turussa ja Ypäjällä

    • Virossa syntynyt Harribat-ruuna on toiminut Alisa Palokankaan ratsuna viisi vuotta eli puolet elämästään.

      Ratsastus | Sydämen palo näyttää suuntaa nuorelle yrittäjälle: ”Ratsastusharrastus ei ole pelkkää ratsastusta”

      Tilaajalle
    • Matleena Kuitunen on kuvassa yhdessä hoitohevosensa Global Got No Fearin kanssa. Kolmevuotias ruuna ei ole vielä aloittanut kilpauraansa. Hyväksytyn koelähdön se juoksi joulukuun alussa.

      Ravit | Matleena Kuitunen viihtyy hevosenhoitajana Ruotsissa – työkavereina myös monta suomalaista

      Tilaajalle
    • Hillevi Huttunen oppi hevosalan yrityksessään omatoimiseksi, sosiaaliseksi ja reippaaksi. Niillä opeilla hän on pärjännyt hyvin myyjänäkin.

      Hevoset | ”Laitoin vähän läpälläkin hakemukseen, että olen hevosihminen, hevoset ovat kalliita ja tarvitsen paljon rahaa” – kolme alanvaihtajaa kertoo kokemuksistaan

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle