• Kahden lajin kasvattajalla on kuin talli täynnä väärää rahaa

    Lauantaiaamuna Kati Kumpula ei olisi millään jaksanut lähteä raveihin, mutta kotimatkalla hän saattoi iloita sekä suomenhevosruunansa Sigurdin ykkösestä Oulun raveissa että ratsunsa Cindian voitosta ratsujen Racing-sarjan finaalissa.
    Tilaajalle
    Kati Kumpula ja Janne Äyrä vuonna 2022. Äyrä luopui perunanviljelystä onnekkaasti juuri ennen Ukrainan sodan alkamista ja käy töissä tilan ulkopuolella.
    Kati Kumpula ja Janne Äyrä vuonna 2022. Äyrä luopui perunanviljelystä onnekkaasti juuri ennen Ukrainan sodan alkamista ja käy töissä tilan ulkopuolella. Kuva: Johannes Tervo
    MT Hevoset|Ratsastus
    9.9.202619:00
    Miia Lahtinen

    ”Pää on kuin Haminan kaupunki”, Kati Kumpula totesi tyytyväisenä kotimatkalta tavoitettuna.

    Kumpula kasvattaa puolisonsa Janne Äyrän kanssa ravi- ja ratsuhevosia Kumpulan tilalla Alahärmässä. Menestystä on ollut aiemminkin, sillä ratsuja on lähtenyt maailmalle satojen tuhansien hintaan ja ravisuomenhevosista paras on Kriterium- ja Derby-kakkonen Fransson. Ensi kevääksi odotetaan varsaa Passionate Kempin tyttärestä.

    Aloitetaan Sigurdista, joka otti Oulun ensimmäisessä lähdössä kolmannen peräkkäisen voittonsa ja sai täyteen 10 000 euron voittosumman.

    Kati Kumpulan valmentaa itse seitsemänvuotiasta Sigurdia. Kotiin se jäi, kun ei sitä kukaan ostanut. Kumpula itse on alusta asti tiennyt, että se on juoksija.

    Tämän vuoden seitsemästä startista on tullut neljä voittoa, mutta sitä varten on pitänyt saada monta palikkaa kohdilleen. Yksi syy on hevosen iso koko.

    ”Iso kuin kauhia, ja kaikki on pitänyt tehdä sitä kautta”, Kumpula kuvaa Sigurdia, joka on yli 170-senttinen ja painaa starttikuntoisena 638 kiloa.

    Kumpula selittää, että Sigurd on kiltti ja palveleva hevonen, mutta haasteita ovat tuoneet reagoiva luonne ja vaikea suu. Ruuna ei ole halunnut, että suuhun kosketaan, saati että laitetaan sekki.

    Kumpula miettii, että tämän kesän lentoon on ollut monta syytä. Ennen muuta polvikanavien leikkauksen myötä hevonen rauhoittui ja tuli suustaan paremmaksi.

    Kati Kumpulan mukaan Sigurd ja Ville Koivisto ovat ”match made in heaven” eli taivaassa sovittu juttu.
    Kati Kumpulan mukaan Sigurd ja Ville Koivisto ovat ”match made in heaven” eli taivaassa sovittu juttu. Kuva: Kaisa Stengård

    Napakka ravirata ja sekin laittaminen ovat aiemmin tuoneet ongelmat pintaan, joten hevosta oli kyllä tutkittu. Vasta Mari Vettenranta osasi tarkan ultrauksen perusteella suositella polvileikkausta.

    Kengityksen tekee isäntä itse lyhyellä välillä ja tarkalleen emännän ohjeiden mukaan. Kärryille sopii Ville Koivisto.

    ”Lähtökohta oli sellaanen kuski, ettei mies tuo pois ja sano, että ei tällä tohdi ajaa. Se voi olla aika holtiton”, Kumpula kertoo.

    Koiviston kanssa on mennyt hyvin alusta lähtien.

    ”Minua on kotona välillä peljättänyt lähteä, jos konehia tai paaleja on siirrelty”, Kumpula myöntää. ”Kun se sillä massallansa ei lähdekään toivottuhun suuntaan, ja kun sitä ei ojat pidättele.”

    Niin kuin silloin kun Sigurd oli nelivuotiaana ottanut uransa ensimmäisen voiton Seinäjoella. Seuraavan kerran valjaissa se säikähti, karkasi veto-ojan yli ja juoksi pitkin peltoja aisa jalkojen välissä. Ruuna loukkasi itsensä, ja seuraava startti oli vuoden päästä.

    Sen tapauksen Kumpula muistaa myös kotimatkalla, kun hevosella on taulussa kolme tikkua peräkkäin.

    ”Voihan se olla, että tämä oli viimeinen startti. Pessimisti ei tässäkään juhli”, hän sanoo.

    Koko kasvatukseen liittyy myös liian paljon stressiä ja isoa surua. Vaikka yrittäisi tehdä kaiken mahdollisimman hyvin, silti välillä kaikki menee pieleen ja joutuu hautaamaan tammoja, varsoja ja unelmia.

    Kumpula kertoo, että aamulla raveihin lähteminen oli hänelle itselleen vaikeaa ja halutonta. Saman innostuksen puutteen takia Sigurdia ei ilmoitettu Vermoon keskiviikoksi. Ei jaksa.

    ”Mutta ajellaanhan nyt, kun rahaa tuloo. Viiden kuuden viikon sisään se on voittanut 7000 euroa. Ajetaan kun joudetaan.”

    Ja sitten kun huonot kelit tulevat, jätetään tauolle.

    Kumpula kertoo, että motivaation puutteesta huolimatta ravihevosen treenaaminen on se kohta, jossa hän aina kärryillä istuessaan tietää, mitä tekee.

    "Mä voisin varmaan olla siinä hyvä, jos haluaisin", hän hymähtää.

    Sigurd on Kumpulan tilan kantatamman Vekun Vionan tyttären poika.
    Sigurd on Kumpulan tilan kantatamman Vekun Vionan tyttären poika. Kuva: Kaisa Stengård

    Ratsutamma Cindia on Kumpulan tilan toisen polven kasvatti, ja se voitti Powerparkissa Alahärmässä viisivuotiaiden Racing Trophy -sarjan finaalin selässään kokkolalainen Emma Broända. Broända ratsasti alusta asti myös Kumpulan tilan ensimmäistä tähteä, Norrista, joka nousi 160-luokkiin ja Helsingin maailmancupin osakilpailuun saakka.

    ”Cindia on Norris 2.0. Paljon on parempi ratsastettavuus kuin Norrisilla. Sillä on urheilijan sielu, se yrittää aina”, Kumpula kehuu.

    Hän kertoo näkevänsä yleensä jo maitovarsasta, tuleeko siitä huippu vai ei. Cindiasta tuli, ja sen takia sillä on ollut koko ajan niin korkea hintalappu, että kukaan ei ole sitä ostanut. Tämän hetken suunnitelma on, että nyt sitten kilpaillaan, vaikka isoimpia luokkia myöten, ja sen jälkeen tehdään varsoja.

    Emma Broända ja Cindia. Tamman emä Erin on isoja luokkia hypänneen Norriksen sisko.
    Emma Broända ja Cindia. Tamman emä Erin on isoja luokkia hypänneen Norriksen sisko. Kuva: SRL / Hanna Heinonen

    Tulevaisuuden suunnitelmat vievät siis pitkälle, mutta samaan aikaan Kumpula on aika turhautunut koko kasvatusasian kanssa.

    ”Vähän tällaista ihmettelyä. Ajan kuvan mukaista. Ei tämä tunnu kovin järkevältä, mutta kun ihmisellä tämä tauti on”, Kumpula sanoo. ”Ei mitään järkiä, mutta ei voi ilimankaan olla.”

    Voiton päivänäkin Kumpulaa harmittaa se, että Suomessa edes hyvien varsojen kasvattaminen ei kannata. Koko kasvatukseen liittyy myös liian paljon stressiä ja isoa surua. Vaikka yrittäisi tehdä kaiken mahdollisimman hyvin, silti välillä kaikki menee pieleen ja joutuu hautaamaan tammoja, varsoja ja unelmia.

    Kumpula sanoo, että oikeastaan se, että kasvatit ovat olleet niin hyviä, on osa innottomuuden ongelmaa.

    ”Kun nollilta on tähän kauhealla innolla lähdetty, päästy huipulle ja sitten se ei ollutkaan sellaista hommaa kuin ajatteli”, hän selittää.

    ”Varsat pitäisi saada myytyä niin, ettei aina olisi itse se maksumies.”

    ”Mika Somerkallio sanoi sen jo kymmenen vuotta sitten ihan oikein: se on kuin sulla olisi talli täynnä väärää rahaa. Se on juuri niin”, Kumpula sanoo.

    Joitain vuosi sitten Kumpula myi esteratsastusvaikuttaja Sanna Backlundille kolme kasvattiaan. Niistä Zoyce myytiin kaksi vuotta sitten yhdessä huutokaupassa 260 000 ja Zagato toisessa 145 000 dollarilla.

    Viimeinen, Serena, lähti tänä vuonna Norjaan sikäläistä esteratsastusta dominoivalle Gulliksenin perheelle, sekin varmasti komeaan kuusinumeroiseen summaan.

    Suomenhevoskasvateista paras on yli 100 000 euroa juossut, nyt 9-vuotias Franssonin, joka Kriteriumissa ja Derbyssä ei taipunut kuin V.G Voitolle.

    Samasta emästä Vekun Vionasta oli myös Kumpulan lempihevonen, tamma Kimaltelee, jonka piti saada ensimmäinen varsansa tänä kesänä. Varsa oli tulossa istuva koira -asennossa, kaikki jalat edellä.

    ”Piti lopettaa koko paketti”, Kumpula huokaa.

    Mutta kun on se kasvattamisen, tässä tapauksessa jalostamisenkin sairaus, jonka takia sitä vain jatkaa. Eikä osaa edes sanoa ei, kun oikein hyvää tammaa tarjotaan!

    Tallin uusin on lämminveritamma Rajani Roof, jonka emä Passionate Kemp on kaikkien aikojen eniten ansainnut Suomessa syntynyt ravuri.

    Rajani Roof on nyt kantavana Federal Hillistä. Ensi kesäksi on tulossa sen lisäksi yksi suomenhevosravivarsa ja toivottavasti kolme ratsuvarsaa.

    Myymättä ei ole montaa, vain yksi ravivarsa ja kaksi ratsua.

    ”Ei nämä ole käsihinkään jääneet, mutta miten tätä saisi järkevää?” Kumpula miettii.

    Yhden vuoden tammat olivat tyhjinä, ja se vasta hölmöltä tuntui, kun ei niitä poiskaan raaskinut laittaa.

    Sitä vuotta Kumpula kuvaa täydeksi lässähdykseksi. Ja sen jälkeen päätettiin, että yritetään vielä. Että ei olla huonollakaan mielellä.

    ”Tehdään”, Kumpula sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Kati Kumpula ja Janne Äyrä kasvattavat Alahärmässä FWB-ratsuja ja suomenhevosravureita. Kuvan FWB-orivarsat ovat vasemmalta kaksivuotias Ironic (I'm Special de Muze - City Lights) sekä vuosikkaat Kryptonite (Komme Casall - City Lights),  Kosmonaut (Komme Casall - Ellena) ja Domboy (
Dorian Grey BR Z - Miley).

      Hevoskasvatus | ”Tosissaan tehdään, mutta ei oteta liikaa stressiä” ‒ hyvän urheiluhevosen ihailijat kasvattavat ratsuja ja ravureita

      Tilaajalle
    • Zoyce viimeisteltiin Hollannissa kesän aikana, ja se myös kilpaili hyvin tuloksin.

      Hevoskasvatus | Kumpulan tilan kasvattama nuori ratsu myytiin huutokaupassa 260 000 eurolla

      Tilaajalle
    • Kaisa Kiviniitty on ehtinyt oppia paljon 20 hevoskasvatusvuoden aikana. ”Joku on hyvä, joku huonompi, jostain ei ole eläjäksi ollenkaan”, hän summaa.

      Hevoset | Kaisa Kiviniityllä on melkein maaninen suhde kansallishevoseen

      Tilaajalle
    • Mika Somerkallio toivoo ratsastukselle hyvää jatkoa. ”Sen takia, että se on mukavaa. Ja kyllä kilpahevosia hoidetaan paremmin kuin niitä, jotka lihovat ja joita käydään joskus taluttamassa.”

      Ratsastus | Estevalmentaja Mika Somerkallio nauttii liikkuvista hevosista: ”Hinnat alas ja enemmän laukkaa!”

      Tilaajalle
    • Touchof Love vietti melkein neljä vuotta Sveitsissä, mutta palasi takaisin kotikonnuilleen.

      Ratsastus | Tunteikas kotiinpaluu – pintabian-tamma palasi Sveitsistä Suomeen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hevoskasvatus
    ravit
    suomenhevonen
    esteratsastus
    Kati Kumpula
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle