
Tänä vuonna kurinpitolautakunta on käsitellyt kaksi hevosen hyvinvointiin liittyvää tapausta, joissa mukana on ollut ratsastaja ja valmentaja. Molemmat ratsastajat ovat olleet alaikäisiä, toinen ratsastuskouluoppilas, toinen jo vanhempi ja kokeneempi omalla ratsullaan.
Ensimmäisessä tapauksessa kurinpitolautakunta päätti, että kurinpitomenettelyä ei kohdisteta ratsastajaa kohtaan, koska hän on alaikäinen ja kokematon. Katsottiin, että hän ei havainnut hevosensa ontumista.
Toisessa tapauksessa ratsastaja käytti tunnilla raippaa joko omasta päätöksestään tai valmentajan ohjeesta. Hän joutui kurinpitoprosessiin ja hänen todettiin toimineen hevosen hyvinvointia vaarantaen, mutta ei saanut rangaistusta. Perusteluna mainittiin, että hän on kokenut tilanteen painostavana, mikä on vaikuttanut hänen kykyynsä toimia tilanteessa. Myös se huomioitiin, että hän oli alaikäinen.
Mainittakoon, että vaikka ratsastaja käytti tapauksessa raippaa, yhdessä tilanteessa jopa kuudesti, se oli lyhyellä esteraipalla läpsimistä; enemmän toivotonta kuin aggressiivista.
Valmennuksissa ja ratsastuskouluissa ostetaan aina opetusta ja osaamista. Tunneilla opettaja tai valmentaja lähtökohtaisesti sanoo, mitä tehdään ja millä tapaa. Hänen roolinsa on myös mainita, mikä on väärin ja mitä ei saa tehdä.
Liiton toimintasääntöjen mukaan kaikki jäsenet sitoutuvat noudattamaan liiton eri määräyksiä ja sääntöjen sitomat henkilöt vastaavat siitä, että hevosen hyvinvointi on aina etusijalla.
Tämän mukaisesti – ja liiton kurinpitolautakunnan tulkinnan mukaan – jokainen ratsastaja, joka on liiton jäsen, on potentiaalisesti kohde liiton kurinpitotoimille. Mitään määrittelyjä iän, osaamisen tai tilanteen perusteella ei ole mainittu.
Liiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto soittikin jälkimmäisestä valmennustunnista valittaneelle henkilölle ja luki suoraan säännöistä, että vastuuhenkilö on kilpailusäännöissä ratsastaja ja että kilpailusäännöt koskevat soveltuvin osin jäsenten hevosenpitoa.
Erityisen murheellista oli, että myöhemmin syyskokouksessa toiminnanjohtaja kuvasi mediaan noussutta videota sanoen, että se ei hallituksen mukaan täyttänyt kurinpitoprosessin kynnystä, vaikkakin nähtävillä oli jonkinasteista huonoa ratsastusta.
Näiden päätösten ja lausuntojen mukaan Ratsastajainliitossa ei lainkaan korosteta ajatusta, että valmentajalla ja opettajalla olisi erityinen vastuu siitä, mitä tunneilla tapahtuu.
Se on hämmästyttävää, sillä valmennuksissa ja ratsastuskouluissa ostetaan aina opetusta ja osaamista. Tunneilla opettaja tai valmentaja lähtökohtaisesti sanoo, mitä tehdään ja millä tapaa. Hänen roolinsa on myös mainita, mikä on väärin ja mitä ei saa tehdä.
Kyseessä on luottamussuhde. Valmennus ei toimi, jos ratsastaja ei heittäydy valmentajan osaamisen varaan ja toteuta hänen ohjeitaan nopeasti ja ihmettelemättä. Jälkikäteen voi kysyä perusteluita, mutta lähtökohtaisesti idea on, että valmentaja sanoo ja ratsastaja toteuttaa.
Ratsastuskoulussa myös yrityksen omistaja on vastuussa myymänsä tuotteen vastuullisuudesta ja laadusta. Tässä kurinpitolautakunta teki aikanaan erikoisen päätöksen, kun se ensin mainitussa kurinpitotapauksessa päätti, että yrittäjä ei ole vastuullinen tallinsa tapahtumiin, koska ei ollut tallialueella tapahtuma-aikana eikä hän ollut näkemässä ratsastustunnin tapahtumia.
Jonkinlainen isännänvastuu luulisi koskevan tätäkin. Yleisellä tasolla ratsastuksenopettaja on puun ja kuoren välissä, jos ratsastuskoulun yrityskulttuurissa hevosen hyvinvointia katsotaan välillä läpi sormien.
Ratsastuskoulun tunneilla ratsastajat tekevät opettajan ohjeiden vastaisesti ani harvoin.
Kun asiakkaat tulevat omilla hevosillaan, tilanne on vaikeampi. Kokenut valmentaja ja opettaja kuitenkin pystyy havaitsemaan nopeasti ratsukon tason ja sen hetkisen suorituskyvyn. Se on oleellinen osa ammattitaitoa. Ei ole helppoa eikä kivaa sanoa, että sinun hevosesi ontuu, vie se talliin, mutta maksa silti. Tai että sinun valmennuksesi kesti vain 34 minuuttia, koska hevosesi väsähti. Mutta valmentajan on pystyttävä näin tekemään.
Ratsastajainliitto esiintyy instanssina, joka huolehtii valmentajien koulutuksesta ja toimii ratsastuskoulujen laadusta huolehtivana elimenä.
Eikö sen pitäisi tarkoittaa, että kun ihminen tulee SRL:n jäsentallille tai osallistuu SRL:n hyväksymän valmentajan tunnille, hän voi keskittyä ratsastukseen ja hevoseensa ja olla varma, että hevosen hyvinvointia ei vaaranneta?