

Ruotsin ykkösvalmentajien joukkoon nopeasti nousseella Daniel Wäjerstenilla on mukana kaksi valmennettavaa Ruotsin Derbyn finaalissa. Sunnuntaina Malmössa Jägersron radalla ajettavan finaalin voittaja palkitaan kahdella miljoonalla kruunulla. Kumpikin Wäjerstenin valmennettavista Kuiper (Face Time Bourbon) ja Zaxton (Trixton) ovat mukana premiechansningin piirissä, ja näin ollen niiden mahdollisesti voittamat palkintorahat tuplataan.
Valmentajan itsensä ohjastama karsintavoittaja Kuiper kihdyttää finaaliin sisäradalta. Wäjersten nostaa finaalin selkeäksi suosikiksi Timo Nurmoksen valmentaman ja Björn Goopin ohjastaman Fame and Gloryn (Tactical Landing).
”Nurmoksen hevosen kuuluu olla suosikki. Timo on hevosten kunnonajoituksen mestari. Toki lähdössä voi tapahtua mitä tahansa. Tällä hetkellä tuntuu, että taistelemme muista sijoista Fame and Gloryn takana.”

Kuiper sijoittui heinäkuun alussa kolmanneksi Halmstadissa ajetussa Sprintermästarenin finaalissa. Wäjersten on tyytyväinen suojattinsa kuntokäyrän kehitykseen.
”Hevonen teki oikein mainion esityksen karsinnassa, ja pääsimme valitsemaan sopivasti sisäradan. Jatkamme ihan samoilla varusteilla kuin karsinnassa. Kaiken järjen mukaan meidän pitäisi saada hyvä juoksu.”
Zaxton sijoittui Macahanin (Maharajah) voittamassa karsinnassa toiseksi. Finaaliin ruuna sai eturivin toiseksi uloimman lähtöradan. Ohjastaksi vaihtuu suomalaisittain mielenkiintoinen nimi, Santtu Raitala. Wäjerstenin miettiessä ohjastajaa toiselle valmennettavalleen, oli Suomen ykkösohjastajan nimi ollut mukana käytettävissä olevien ohjastajien listalla.
”Selailin ohjastajalistaa ilmoittautumisohjelmassa. Santtu oli laittanut itsensä käytettävissä olevien ohjastajien listalle. Kysyin tietysti omistajien mielipidettä , mutta heiltä tuli yhtälailla vihreää valoa ohjastajavalinnalle. Santtuhan on osoittanut olevansa yksi absoluuttisista huippuohjastajista.”
Wäjerstenin mukaan Zaxton teki hyvän esityksen karsinnoissa, mutta lähtörata vie kuitenkin suurimmat menestymismahdollisuudet.
”Jatkamme samoilla varusteilla ruunan kanssa. Kyllä tuolta lähtöpaikalta tarvitaan paljon onnea. Toisaalta Santtu Raitala tietää kuinka lähtöjä voitetaan, niin ei heitetä kaikkea toivoa pois”, naurahtaa Daniel Wäjersten.

Sundsvallista noin 1000 kilometrin matkan Jägersrohon matkaavalla Wäjerstenilla on startissa sunnuntaina myös Competivo (Bird Parker). Ori sijoittui kolmanneksi omassa karsinnassaan, ja näin ollen finaalipaikka jäi haaveeksi. Pitkä kuljetusmatka reilun viikon välein ei huolestuta Wäjerstenia kolmikkonsa osalta.
”Kaikki kolme ovat tottuneita matkustajia. Ei pitkästä kuljetusmatkasta pitäisi olla haittaa sunnuntaina. Competivo on oikein hyvässä kunnossa. Siinä on pari kovaa hevosta vastassa. Takarivin lähtöpaikalta tehtävä voi olla turhan kova ihan voittoa ajatellen. Ajetaan samoilla varusteilla ja balanssilla kuin karsinnassa.”

Tallin ykköshevonen on ollut tällä kaudella Borups Victory (Googoo Gaagaa). Muun muassa Elitloppet-finaalissa toiseksi sijoittunut sekä Seinäjoki Racen, Kymi GP:n ja Hugo Åbergs Memorialin voittanut ori on ansainnut tällä kaudella lähes seitsemän miljoonaa kruunua.
Viimeisimmässä startissaan kotiradan Sundsvall Open Trotissa Borups Victory sijoittui kolmanneksi Francesco Zetin (Father Patrick) ja tallikaveri Mellby Jinxin (Ready Cash) jälkeen. Wäjersten oli tyytyväinen hienon tuloksen 09,6a täydeltä matkalta juosseen oriin esitykseen.
”Ei kai tuollaisen esityksen jälkeen voi olla muuta kuin tyytyväinen hevoseen. Kausi on ollut todella hieno. Ajamme mahdollisesti vielä yhden kisan. Lokakuun 11. päivä Vincennessissä ajettava UET Elite Circuit -finaali kiinnostaa Borups Victoryn kanssa. Toki kausi voi yhtä hyvin päättyä jo nyt. Tähtäin on ensi kauden Elitloppetissa, ja näin ollen Vincennesin talvimeeting jää Borups Victoryltä välistä.”