

Rauhallinen suu ja pehmeä kuolaintuntuma ovat aina olleet kouluratsastuksen arvostelussa arvostettuja asioita. Viime vuosina hyvinvointikeskustelu on nostanut ne aiempaa suurempaa asemaan, mikä on tuottanut osalle ratsastajista paljon päänvaivaa.
Hevoset alkavat kilpailla kouluratsastuksessa GP-tasolla aikaisintaan 8-vuotiaina, yleensä muutaman vuoden myöhemmin. Vaikka koulutus on pitkä, sen alussa tulleet virheet seuraavat hevosta usein sen koko elämän ajan. Arvostelun muutokset ovat purreet lujaa niihin kouluratsastajiin, joiden hevosten tapa reagoida kuolaimeen ei eri syistä ole optimaalinen. Yksi heistä on Hollannissa asuva Mikaela Soratie.
Nykyään suu on iso asia tulevaisuuden kilpahevosta valittaessa. Herkästi suullaan reagoiva hevonen tuskin on tulevaisuuden menestyshevonen.
Soratien ykköshevonen on 12-vuotias voikkoruuna Invincible, joka tuli hänelle 8-vuotiaana vain juuri ja juuri helppo B -tasoisena. Kouluratsastuksen asiat olivat sille kuitenkin valtavan helppoja oppia, ja se nousi vain parissa vuodessa GP-tasolle. Sillä on kuitenkin jäänyt tavaksi ratsastaessa pitää suutaan hieman auki tai aukoa sitä jonkin verran.
”Sillä on tuntumaongelma, jota en ole saanut ratkaistua, ja siksi en kilpaile. Se vaikuttaa arvostelussa joka ikiseen liikkeeseen. Ei tarvi hakata päätään seinään. En halua kilpailla sillä hevosella nyt”, Soratie huokaa.
Ongelma on mukana ratsastuksessa kotona, mutta se tulee suuremmaksi kilpailuissa, kun hevonen jännittää.
Tuntumaongelman takia Invinciblellä ei voi nyt pärjätä kilpailuissa, vaikka se liikkuisi muuten hyvin ja tekisi asiat oikein. Soratielle se ei kuitenkaan ole yhtä haastava asia kuin se, että huonosuisella hevosella kilpaileva ratsastaja voi saada tietynlaisen leiman.
”Sain tosi huonoa palautetta viimeisestä kansainvälisestä kisasta, enkä halua, että minut mielletään ratsastajaksi, jolla on kova käsi”, Soratie sanoo.
”Monella hevosella, jolla on vahva ja epämiellyttävä tuntuma, on aina suu kiinni.”
Hän selittää, että Invincible ei vastustele ohjastuntumaa, ja sillä pystyy ratsastamaan pienemmin avuin kuin millään muulla hänen hevosellaan.
”Sanotaan, että tuntuma on ratsastajan kädestä kiinni, mutta jos se olisi niin, kouluratsastus olisi paljon yksinkertaisempaa”, hän sanoo.
Invinciblella on kuitenkin takanaan alun huono peruskoulutus, rakenteellisia haasteita sekä ominaisuus reagoida asioihin suullaan.
”Olen yrittänyt kaikkeni. Olen ratsastanut enemmällä tuntumalla, vähemmällä tuntumalla, ilman tuntumaa ja kuolaimettomilla. Ja kokeillut kaikkia mahdollisia eri kuolaimia”, ratsastaja sanoo.
Hän on jopa magneettikuvauttanut hevosensa pään, jos sieltä löytyisi jokin kipua aiheuttava asia. Mitään ei ilmennyt.
Vaikka kilpailut ovat nyt tauolla, ratsastuksen harjoittelu ja kokeilut jatkuvat.
”Ihan täydessä treenissä se on. En ole luovuttanut”, Soratie sanoo.
Voikkoruuna on hänelle tärkeä, ja toki sen kanssa oppii paljon. Se oppi on ollut hyödyksi muidenkin hevosten kanssa.
”Pystyn ratsastamaan GP-ohjelman melkein kokonaan ilman käsiä”, Soratie hymähtää.
Senkin hän on oppinut, että nykyään suu on iso asia tulevaisuuden kilpahevosta valittaessa. Herkästi suullaan reagoiva hevonen tuskin on tulevaisuuden menestyshevonen, mikä on osin hölmöäkin.
”Monella hevosella, jolla on vahva ja epämiellyttävä tuntuma, on aina suu kiinni”, Soratie muistuttaa.
Onneksi Invinciblen takaa löytyy muita hevosia, joilla on helpompi tähdätä korkealle. Soratiellä on Hollannissa oma, iso talli ja paljon hevosia. Nuorempien hevosten lisäksi mukana on kolme 8-vuotiasta nyt pikkukierrostason hevosta ja 9-vuotias La Vita, joka on mennyt kansallista GP:tä. Se on Stella Hagelstamin viimekesäisen kilpahevosen Kiss Men kanssa samasta emästä.
Soratie kertoo, että 3-vuotiaana ostettu La Vita ei ole kaikkein suurin liikkuja, mutta se on jo kilpaillut kansainvälisesti sijoittuen.
”Ja sillä on suu kiinni. Se ei koskaan auo suutaan”, Soratie huomauttaa.