

Nyt Ruunaruhtinas ratkottiin siis yhdessä lähdössä, jossa oli mukana tasoitusten myötä monenlaisia hevosia. Voittaja Boscon Visa, 7, on myös aiempia ruhtinaita enemmän uransa alkutaipapaleella.
Boscon Visa kilpaili Ylivieskassa vasta 23. kertaa. Ylivoimainen voitto oli uran 12. Sen ohjissa nähdylle Iikka Nurmoselle päivä oli hurja, sillä maaninkalainen voitti Keskisen raviradalla peräti viidesti, joista neljä tikkua tulivat pääpelin kohteissa ja molemmat päälähdöt samalle menivät myös ohjastajalle.
Uudessa Ruunaruhtinaassa Boscon Visa lähti 20 metriä keulan takaa, ja kauempaa starttasi 60 metristä starttasi avoimen sarjan menijöitä, muun muassa raju voimapesä Morison, 15, joka kilpailee siis viimeistä kauttaan. Suomenhevosten korkein ikä kilpailla raveissa on juuri mainittu lukema.
Morison taisteli tapansa mukaan sitkeästi ja napsi vastustajan kerrallaan, mutta aikaisessa vaiheessa keulaan edennyt Paavo Reposen suojatti Boscon Visa oli lauantaina omaa luokkaansa. Voiton suhteen juna oli jo loppusuoralla karannut Morisonilta ”maisemaan”. Keulahevosen esitys oli sellainen, että voittoja tulee todennäköisesti paljon lisää. Tästä ykkösestä Boscon Visan taustavoimat palkittiin 15 000 eurolla.
”Boscon Visa antoi tänään ulos jopa tavallista paremman suorituksen”, kehui Iikka Nurmonen radan voittajahaastattelussa.
”Se ei yleensä tee eroa muihin, ja tänäänkin keulassa se meni jotenkin laiskalla tyylillä. Loppusuora oli kuitenkin tosi reipasta menoa.”
Boscon Visan valmentaja Paavo Reponen ei siis tehnyt lähtenyt turhaan ”merta edemmäs kalaan” Savonlinnasta, vaikka sielläkin oli tänään ravikilpailut. Reissu kauemmas kannatti, kun tuloksena oli upea suurkilpailuvoitto. Ruunaruhtinasta on kilpailtu vuodesta 2018 asti, ja kunniataulussa on kovia nimiä: Elitkampen-voittaja Polara ja norjalainen huippuravuri Stumne Fyr muiden muassa.
”Boscon Visa on oikein mukava ja helppo hevonen”, valmentaja kiitteli voiton tunnelmissa.
”Sille käy kaikki. Kotona sen kanssa tehdään monenlaista, muun muassa ratsastetaan.”
Perinteinen Ylivieskan Malja-ajo oli epädramaattinen tapaus tällä kerralla. Suosikki Need’em sai odotetusti keulan, ja rinnalle eteni melkein yhtä odotetusti suurin haastaja Combat Fighter. Matkalla mentiin avoimeen sarjaan suhteutettuna melkoista lönköttelyvauhtia.

Loppukaarteessa Tuukka Varis pääsi kääntämään Antti Ojanperän menestystallin Combat Fighterin hetkeksi sisäradalle, ja tuo manööveri loi rahtusen jännitystä. Loppusuoralla Miika Tenhusen suojatti Need’em liukui kuitenkin alta pois. Käytännössä ainoa liike, jonka voittajan ohjissa ollut Iikka Nurmonen teki maalin lähestyessä, oli korvien avaaminen.
Kymppitonni tuli Need’emin helposti omistavalle Stall JB:lle, ja oikeastaan peli tuntui ratkeavan jo rata-arvonnassa, kun Need’em sai sisemmän lähtöradan pahimpaan vastustajaansa verrattuna. Dozen Of Oysters täydensi Antti Ojanperän tallin panosta nappaamalla kolmossijan.