

Voitto oli Vilma Leppäkankaalle ja hänen pikkuoriilleen Paletin Liekille (Friisin Paletti – A.T. Musta-Ritari) toinen perättäinen. Leppäkangas kertoo, että voittamaan toki lähdettiin. Ikävä yllätys oli, että pohjat kilpailupaikalla Iisalmessa olivat erittäin märät ja pettävätkin. Leppäkankaan mukaan useampi ratsastaja mietti paikan päällä kilpailuista vetäytymistä. Hänellä itsellään asiaan vaikutti erityisesti se, että tällä viikolla Ypäjällä järjestetään valjakkoajon PM-kilpailut, joihin hän osallistuu Paletin Liekin kanssa.
Lopulta Leppäkangas päätti lähteä radoille sillä ajatuksella, että jos hevonen kompuroi, hän keskeyttää heti. Paletin Liekki taas ei pohjista piitannut, vaan teki erittäin hyvä koulukokeen ja ainoana puhtaan estekokeen. Sillä tuli kaulaa muihin niin, että maastossa Leppäkangas saattoi ratsastaa rauhallisesti.
”Esteet olivat niin pieniä, että sai vain nauttia siitä, että ollaan kenttäkilpailussa, ja väistellä märkiä paikkoja”, hän sanoo.
Kilpailussa hopealle ratsasti Johanna Sokka ruunalla Rokki Rols (Turon Into – Niko-Vokker) ja pronssille Paula Pajunen tammalla Rinna Lågland (Ramses Lågland – Vokkerilla).

Valjakkokilpailut ovat tulleet Leppäkankaan elämään uutena asiana tänä kesänä, ja hän kilpailee valjakkoa myös toisella pikkuoriillaan Kultsin Kunkulla. Vaikka valjakkokilpaileminen on uutta, ajaminen on tuttua. Leppäkangas on treenannut paljon hevosia ajaen sekä Suomessa että aiemmin Hollannissa, jossa hän kävi treenaamassa friisiläishevosia.
Hän kertoo, että kyseessä on hullutus, jonka hän aloitti Heidi Sindan yllytyksestä, kun suomenhevosten esteluokat tuntuivat niin tylsän matalilta.
Leppäkangas on ehtinyt ajaa nyt elämässään kolmet kilpailut, Liekki ja Kunkku ovat menneet kahdet. Ne ovat käyneet yhdet kilpailut Suomessa ja toiset Ruotsissa, ja molemmat ovat ehtineet voittaakin.
”Tämä on helppoa, kun hevoset ovat niin hirveän toimivia, rehellisiä ja hyvin koulutettuja, ja ne toimivat joka paikassa. Ne menevät veteen, ylös ja alas ja tykkäävät mennä kovaa”, Leppäkangas iloitsee. ”Ihan mitaleista lähdetään ajamaan.”
Vaikka hän kilpailee Liekillä myös rataesteitä mestaruustasolla, hän nauttii nimenomaan vauhdikkaimmista lajeista kuten valjakosta ja kentästä. Molemmat lajit alkavat kuitenkin koulukokeella, jossa hevosten pitää liikkua suorina ja kuuliaisesti. Leppäkangas kertoo päässeensä erinomaisiin tuloksiin nimenomaan ajotreenillä.
”Valjakko on tehnyt hevosille tosi hyvää, ja se näkyy heti pisteissä. Valjakossa hevonen pitää ajaa hyvin eteen ja tasaiselle tuntumalle, jolloin se suoristuu tosi hyvin. Hyvä ajaminen on vaikeampaa kuin ratsastaminen, ja on oltava tarkempi”, hän pohtii.
Valjakon tarkkuuskoe porttien välistä taas on ollut vaikeaa, koska ratojen reitit ovat kuskille vaikeita hahmottaa.
”Olen tottunut estekilpailussa loogisiin reitteihin. Valjakossa porttien väleissä voi olla 13 mutkaa eri suuntiin”, hän ihmettelee.

Ammatikseen kolmikymppinen Leppäkangas toimii yrittäjänä Saarijärvellä Keski-Suomen Ratsastuskeskuksessa. Nyt tallin ohessa sijaitseva asuntola ja puolikas talli on laitettu julkimyyntiin, mutta Leppäkangas lupaa myydä koko tallinkin. Hän kertoo, että asiasta ei kuitenkaan ole vielä paljoa sanottavaa. Hevosia on tallissa tällä hetkellä 35, ja vähempikin riittäisi.
Hevoshommat jatkuvat joka tapauksessa, mutta Saarijärvellä pysymistä ei ole kirjoitettu kiveen.
”Mietitään, miten kehittää bisnestä ja miten järkeistää kaikkea. On niin tappiollista koko hevoshomma tällä hetkellä”, Leppäkangas selittää.
”Nyt mietitään, vaihdetaanko kuvioita. Suomenhevosiin ja valjakkoajoon halutaan painottaa”, hän paljastaa.