• Finnderby hypätään ensi kesänä kansainvälisenä – ratamestari Johanna Mikkola pyörähti Linnan juhlissakin

    ”Mieluummin menen Finnderbyyn kuin Linnan juhliin. Mutta toisaalta Finnderby on joka vuosi, ja ne olivat once-in-a-lifetime-kokemus”, suomalaisen esteratsastuksen ykkösratamestari Johanna Mikkola sanoo.
    Tilaajalle
    Johanna Mikkolan vuoteen ovat kuuluneet sekä työskentely Pariisin olympialaisissa että Linnan juhlat.
    Johanna Mikkolan vuoteen ovat kuuluneet sekä työskentely Pariisin olympialaisissa että Linnan juhlat.  Kuva: Hevosopisto/Sini Mansikka
    MT Hevoset|Ratsastus
    14.12.202413:00
    Miia Lahtinen

    Ypäjän Hevosopisto järjestää kesäkuun lopussa Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailut este-, koulu- ja parakouluratsastuksessa sekä vikellyksessä. Tapahtuman yhtenä kohokohtana ratsastetaan Finnderby, joka kilpaillaan pitkän tauon jälkeen kansainvälisellä tasolla. Finnderby on hypätty kansainvälisenä viimeksi vuonna 2016.

    Lohjallla asuva Johanna Mikkola suunnitteli viime kesäksi Finnderbyyn uuden vakioradan. Ensi vuoden rata on pitkälti sama, mutta kansainvälisten sääntöjen saavuttamiseksi sitä pidennetään lisää ja myös vesihaudan paikkaa muutetaan.

    Derbyradat hypätään nurmipohjalla, ja niihin kuuluu tavallisten esteiden lisäksi monipuolisia derbyesteitä. Radat ovat myös selvästi tavallisia esteratoja pidempiä. Kansainvälisen derbyradan pitää olla yli kilometrin.

    ”Tavallisen halliradan pituus on 300-350 metriä, ulkona 400 metriä ja mestaruusradat ovat viittäsataa metriä”, Mikkola vertaa.

    Jo 49. kertaa järjestettävä Finnderby-kilpailu on välillä kärsinyt osallistujapulasta, mutta viime vuonna viivalla oli 18 ratsukkoa, kun myös kenttäratsastajat osallistuivat 130-sentin tasolla käytävään luokkaan ahkerasti. Voiton ja 3000 euron pääpalkinnon vei Marika Rättö tammallaan Stolzenburg E.

    ”Viime vuonna kilpailusta tuli todella hyvä. Lähtijöitä oli kiva määrä, eikä mitään 50 lähtijää tarvitse ollakaan, kun on pitkä rata”, Mikkola sanoo.

    Hän toteaa, että derbyradalle sopii kyllä lähteä tavallisella esteratsulla, mutta laukkakunnon pitää olla kohdillaan radan pituuden takia.

    ”Derbyradalla tulee hyppyjäkin ihan eri määrä, joten se selvästi rankempi”, hän korostaa.

    Marika Rättö voitti Finnderbyn viime vuonna tammalla Stolzenburg E.
    Marika Rättö voitti Finnderbyn viime vuonna tammalla Stolzenburg E. Kuva: Ansku Ankelo

    Ratamestari Mikkolalla itsellään on ollut erityinen joulukuu, sillä tasavallan presidentti Alexander Stubb kutsui hänet Linnan juhliin.

    ”Olihan se ihan tosi iso yllätys. En olisi ikinä kuvitellut, että meikäläinen sinne kutsutaan”, Mikkola sanoo.

    Kyllä hän silti tiesi heti, mistä on kyse, kun kirje saapui postilaatikkoon.

    ”Siinä lukee Tasavallan presidentti, ja se on ihan eri näköinen kirje kuin kaikki muut”, hän paljastaa.

    Juhlaan pääseminen vaati järjestelyitä, kun piti ottaa vapaa tallimestarin töistä, hankkia kampaaja ja pyytää hyvää ystävää entraamaan juhlapuku. Stressiä Mikkola ei ottanut. Juhlissa oli sitä paitsi tuttujakin, kun siskonpoika on kadettina.

    ”En ikinä ota mistään paniikkia. Ihan rennoin mielin lähdin”, Mikkola kertoo.

    Jos noin yleensä pitäisi valita Linnan juhlista ja Finnderbystä, Mikkola kertoo silti viihtyvänsä paremmin jälkimmäisessä.

    ”Mutta Finnderbyyn voi mennä joka vuosi. Tuo oli once-in-a-lifetime-kokemus. Sellaista pönöttelyä se oli”, hän hymyilee.

    Lisää aiheesta
    • Areena-ryhmä rakentaa ja purkaa esteet. Jari Malkasaari on talkoillut tapahtumassa vuodesta 1999 lähtien.

      Ratsastus | Ratsastusvuoden kohokohta on suuri palapeli – ratamestari roolistaan: ”Radan pitää olla tarpeeksi vaikea, mutta kuitenkin sujuva ja hevosille reilu”

      Tilaajalle
    • Johanna Mikkola on kansainvälinen kolmannen tason ratamestari.

      Ratsastus | Ratamestari Johanna Mikkola siirtyi Pariisista Ypäjälle − olympialaisissa ja SM-kisoissa ”Ei mitään samaa”

      Tilaajalle
    • Jasmin Engblom ja Chap voittivat Finnderbyn viime vuonna, jolloin estekorkeus oli 135 senttimetriä.

      Ratsastus | Kenttäratsastajat yrittävät valloittaa Finnderbyn

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle