• Heikki Kosonen puolustaa ravirataverkkoa ja arjen kilpailumahdollisuuksia

    Hippoksen hallitukseen ehdolla oleva Heikki Kososen mukaan kilpailumahdollisuuksien väheneminen ruokkii raviurheilun kurjistumisen kierrettä entisestään.
    Tilaajalle
    Heikki Kosonen kuuluu Hippoksen valtuuskunnan näkyviin jäseniin. ”Rohkenen käyttää puheenvuoroja”, Kosonen myöntää.
    Heikki Kosonen kuuluu Hippoksen valtuuskunnan näkyviin jäseniin. ”Rohkenen käyttää puheenvuoroja”, Kosonen myöntää. Kuva: Hannu Rainamo
    MT Hevoset|Ravit
    25.11.202515:30
    Ville Toivonen

    Hippoksen hallitusehdokkaista pitkäaikaisin ravivaikuttaja on Heikki Kosonen. Savonlinnalainen Kosonen on ollut Mikkelin raviradan hallituksessa vuodesta 2013 alkaen, ja Hippoksen valtuuskunnassa hän on ollut vuodesta 2018.

    Hallitukseen Kosonen oli ehdolla jo vuonna 2021. Tuolloin hän sai äänestyksessä yhtä monta ääntä kuin kolmantena hallitukseen valituksi tullut Matti Mahlamäki. Hippoksen sääntöjen mukaan tasatilanteessa ratkaisee arpa, ja kun Mahlamäki oli arvonnassa onnekkaampi, hän sai hallituspaikan ja Kosonen jäi rannalle.

    Kosonen toteaa ravialan ”näköalan olevan monessa mielessä sumea”. Haasteet ovat tunnetusti suuria.

    ”Millä säilytetään ravirataverkosto, millä säilytetään harrastusmahdollisuudet ja saadaanko raviurheilun ulkopuolelta sellaisia tuottoja, että homma tulisi niillä pyörimään”, Kosonen luettelee.

    ”Ollaan sellaisten haasteiden edessä, että kenelläkään ei taida olla varmaa konseptia onnistumiseen. Mielestäni erilaisia hommia täytyisi testata ja kokeilla myös erilaisia ratkaisumalleja kuin tähän asti on tehty. Vaihtoehtona on ottaa asiat vastaan kuin luonnonvoimana ja yrittää pelkästään sopeutua ja minimoida tappiot.”

    Ravirataverkoston ja harrastusmahdollisuuksien säilyttäminen kulkevat Kososen mukaan pitkälti käsi kädessä. Kun maakuntaratojen verkostoa nyt uudistetaan, monet radoista muuttuvat kausiradoiksi.

    Kososen kotiseudulla Itä-Suomessa muutos on merkittävä. Joensuu, Kouvola, Lappeenranta ja Mikkeli ovat kaikki kausiratojen joukossa.

    ”Pitää voida keskustella myös siitä, onko palkintorahojen jakauma paras mahdollinen ja tuotetaanko tällä mallilla parhaita mahdollisia ravikilpailuja ja pelikohteita.”

    Heikki Kosonen

    Talven kilpailutoimintaa keskitetään jatkossa kahdeksalle keskusradalle. Heikki Kosonen kertoo olevansa kaikkiaan huolissaan raviurheilun tuotantokyvystä eli mahdollisuudesta tuottaa hyviä kilpailuja ja hyviä pelikohteita.

    ”Meiltä sulaa hevospopulaatio alta, ja se kehityssuunta on aika voimakas”, hän painottaa.

    ”Kahdeksalla valitulla radalla kotiradan hevosmäärä riittää nykyisellä kilpailuintensiteetillä maksimissaan noin 240 kilpailupäivään. Kun muilla radoilla ravipäivät vähenevät ja ihmisten matkat kilpailuihin sen myötä pitenevät, osa toimijoista varmasti äänestää jaloillaan ja lopettaa. Kun kustannuksetkin kasvavat, olen erittäin huolissani tästä kokonaisuudesta.”

    Kosonen myöntää, että yhtälö alan vähenevän rahoituksen kanssa ei ole yksinkertainen.

    ”Onko sille edes mitään tehtävissä. Tulee mieleen, olemmeko tekemisissä luonnonvoiman kanssa”, hän pohtii.

    ”Korjausliikkeet, joita pitäisi tehdä, ovat niin isoja ja radikaaleja, että saadaanko ihmisiä enää uskomaan tähän juttuun? Kuitenkin aina puhutaan siitä, että kaikkien pitää olla mukana. Alan toimijoilla täytyy olla tunne siitä, että heitä ei ole jätetty heitteille tai hylätty. Siihen eivät pelkät puheet riitä, vaan tarvitaan myös kilpailumahdollisuuksia.”

    Ravipäivien vähentämisen ja keskittämisen pakkoa Heikki Kosonen ei sellaisenaan niele.

    ”Vähenevätkö päivät kilpailusuoritteiden vähenemisen takia vai vähenevätkö kilpailijat ravipäivien vähenemisen takia”, hän haastaa.

    ”Tämä on itseään ruokkiva kehitys, ja jollakin tavalla pitäisi yrittää pitää joku näistä muuttujista vakiona. Nykymenolla supistutaan automaattisesti, eikä olisi huono asia yrittää pitää tarjontaa edes jonkinlaisena.”

    ”Jokaisen päätöksenteon yhteydessä pitäisi myös olla realistinen vaikuttavuusarvio siitä, miten päätös tulee vaikuttamaan. Jos vuoden päästä nähdään, että päätös ei toiminut, tehdään muutoksia. Nyt ei muuteta mitään, vaan mennään härkäpäisesti samalla konseptilla.”

    Heikki Kosonen

    Kosonen myös muistuttaa, että pelkät ikäluokkakilpailut eivät riitä pyörittämään ravitoimintaa.

    ”Isoja pelejä ei rakenneta ikäluokkakisojen ympärille, vaan tarvitaan ehdottomasti myös arkiravit hevosineen”, hän kuvailee.

    ”Harva elää pelkästään ikäluokkakilpailuilla, ja elinkeinon täytyy toimia myös arjessa. Pitää voida keskustella myös siitä, onko palkintorahojen jakauma paras mahdollinen ja tuotetaanko tällä mallilla parhaita mahdollisia ravikilpailuja ja pelikohteita.”

    Kosonen painottaa, että iso osa toimijoista on raviurheilussa mukana muista syistä kuin leivän takia.

    ”Toiminnan pitää kuitenkin olla sellaista, että tässä on mukavaa olla mukana ja että hommassa on järkeviä tavoitteita. Jos mielekkyys katoaa, äkkiä heitetään pyyhe kehään.”

    Raviratojen muuttumisessa kausiradoiksi Kosonen näkee myös muunlaisia ongelmia.

    ”Jos ravikilpailuiden toteuttaminen jää talkoolaisten varaan, siitä ei välttämättä seuraa hyvää. Laadukkaan kilpailupäivän rakentamiseen tarvitaan myös paljon ihmisiä, jotka tekevät sitä työkseen. Näiden raveja työkseen järjestävien määrä vähenee koko ajan, ja heidän mukanaan menetetään arvokasta osaamista.”

    Kosonen kaipaa kaiken päätöksenteon pohjalle analyysiä.

    ”Ovatko nyt tehdyt toimenpiteet olleet oikeita. Peräänkuulutan sitä, että jokaisen päätöksenteon yhteydessä pitäisi myös olla realistinen vaikuttavuusarvio siitä, miten päätös tulee vaikuttamaan. Jos vuoden päästä nähdään, että päätös ei toiminut, tehdään muutoksia. Nyt ei muuteta mitään, vaan mennään härkäpäisesti samalla konseptilla.”

    Kausiradoiksi muuttuminen näkyy vähenevinä resursseina ja sen myötä herkästi esimerkiksi valmennusolosuhteisiin panostamisesta säästämisenä.

    ”Raviratojen käyttöön tulevalla rahalla ei pystytä ylläpitämään infraa sillä lailla, että se tukisi harrastustoimintaa”, Kosonen kiteyttää.

    ”Päätöksentekoon tarvitaan avoimuutta. Jos tietää, miltä tulevaisuus näyttää, toimijat kyllä osaavat sopeutua ja sopeuttaa. Tiedon puute luo epävarmuutta kaikkein eniten.”

    Heikki Kosonen

    Kun raviratojen tukia leikataan, samalla puhutaan ratojen tarpeesta luoda uusia liiketoimintoja. Näihin puheisiin Heikki Kosonen kaipaa realismia.

    ”Kuinka monessa paikassa on ylipäätään olemassa sellaisia bisneksiä, joilla voitaisiin kuvitella korvattavan tukirahojen menetyksiä”, hän pohtii.

    ”Jos toimintatukea leikataan vaikka 100 000 euroa, radan täytyisi sen kompensoidakseen löytää liikevaihdoltaan vähintään puolen miljoonan euron bisnes. On jopa utopistista puhua, että oheistoiminnoilla pystyttäisiin ylläpitämään infraa, ja että kaikki tukiraha voitaisiin maksaa palkintoina. Sellainen ei yksinkertaisesti tule onnistumaan.”

    Raviratojen tilanne on paitsi tukala, myös epätarkoituksenmukainen.

    ”Tuntuuhan se aivan järjettömältä, että tukipäätökset tulevat helmikuussa, kun vuosi ja kausi on jo käynnissä”, Kosonen huokaa.

    ”Sille asialle pitäisi pystyä tekemään edes jotain. Miten ihmeellä talouden suunnittelua voidaan tehdä tällaisessa maailmassa, kun nyt tehdään päätökset asioista ihan pimeässä.”

    Ennustettavuus onkin Kososen toivelistalla korkealla.

    ”Päätöksentekoon tarvitaan avoimuutta. Jos tietää, miltä tulevaisuus näyttää, toimijat kyllä osaavat sopeutua ja sopeuttaa. Tiedon puute luo epävarmuutta kaikkein eniten”, hän kuvailee.

    ”Raviratojen pyörittäjien kannalta tilanne on hirvittävä, kun ei ole mitään ennustettavuutta. Raviradat ovat pitkälti osakeyhtiöitä, ja hallitukset ovat aika suuressa vastuussa. Jos yhtiö vedetään tyhjän päälle, ruvetaan äkkiä keskustelemaan vastuukysymyksistä.”

    Heikki Kosonen on jo toisen polven ravivaikuttaja. Hänen isänsä, kolme vuotta sitten 98-vuotiaana kuollut Taimo Kosonen oli muun muassa perustamassa Suomen Hipposta 1970-luvulla.

    Mikkelin raviradan lisäksi Heikki Kosonen on tiiviisti mukana Savonlinnan ravitoimintaa pyörittävän Itä-Savon Hevosystäväinseuran toiminnassa. Hän on nykyisin eläkkeellä maa- ja metsätalousyrittäjän uralta.

    ”Olen ollut koko ikäni mukana hevosmaailmassa. Omista hevosista luovuin kolme vuotta sitten, ja nykyään harrastan raviurheilua niin, että yritän luoda sekä ammattilaisille että harrastajille edellytyksiä toimia tämän jalon lajin parissa”, Heikki Kosonen kuvailee.

    Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen valtuuskunta valitsee kokouksessaan 27.11. kolme jäsentä järjestön hallitukseen. Ehdolle on nimetty kuusi ehdokasta. MT Hevoset esittelee hallitusehdokkaat aakkosjärjestyksessä.

    Lisää aiheesta
    • Timo Korvenheimo on ammattivalmentaja ja Hippoksen hallituksen nykyinen jäsen.

      Ravit | Haastavia aikoja seuraavat vielä haastavammat ajat ja sitten uusi nousu, uskoo Timo Korvenheimo

      Tilaajalle
    • Niko Kerosen raviharrastus on monipuolista. Hän kertoo myös hevoskasvatuspuolen tulleen tutuksi.

      Ravit | Niko Keronen haastaa ravialaa uudenlaiseen ajatteluun

      Tilaajalle
    • Irina Keinäsellä on takavuosilta 40 ajettua starttia ja niistä yksi voitto. Nyt kotitallissa on siitostamma, jonka Keinänen omistaa tyttärensä isän Ilkka Korven kanssa. ”Hevosille on nykyään enää kolme paikkaa. Ponit ovat vallanneet loput tilat”, Keinänen kuvailee nauraen.

      Ravit | Irina Keinänen haluaa kuntoon kumppanuudet ja polun raviurheilun pariin

      Tilaajalle
    • Jukka Hurrila on toiminut keväästä alkaen Porin raviradan puheenjohtajana. Nyt hän on ehdolla Suomen Hippoksen hallitukseen.

      Ravit | Jukka Hurrila kaipaa Hippokselta edunvalvontaa, ennustettavuutta ja läpinäkyvyyttä

      Tilaajalle
    • Ravivalmentaja Timo Korvenheimo hakee jatkokautta Hippoksen hallituksessa.

      Ravit | Kuusi ehdolla Hippoksen hallitukseen – vain yksi hakee jatkokautta, mukana myös aiemmin arvalla pudonnut

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Suomen Hippoksen hallitusehdokkaat
    Heikki Kosonen
    Hevonen
    Hevoseläimet
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle