
Lokakuun alussa YSAOn koko koulutuskuntayhtymässä aloitettiin YT-neuvottelut, joissa keskusteltiin jopa 18 henkilön vähennystarpeesta. Neuvottelut päättyivät pari viikkoa sitten, ja irtisanomisilta vältyttiin muita järjestelyitä tekemällä.
Vaikka valtio vaatii säästöjä ja leikkauksia, Hingunniemessä toteutettavassa hevosalan koulutuksessa on kaikkiaan suhteellisen hyvä tilanne, iloitsee hevostalouden opettaja Tuovi Huttunen.
Taustalla on toki pidempi aika, jolloin toimintaa on suunniteltu. Hevosten määrä pidetään optimaalisena ja huolehditaan, että niille kaikille on roolinsa opetuksessa. Niitä ei ole tarkoitus enää vähentää.
Tänä syksynä uusia oppilaita hevosenhoitajakoulutuksessa aloitti 18. Opiskelijoita Hingunniemessä on kaikkiaan yhteensä 311, joista 145 perustutkinnon suorittajaa ja 119 ammatti- ja erikoisammattitutkinnon suorittajia. Tänä vuonna perustutkinnon aloittaneita on 93, joista syksyllä yhteishaun kautta aloitti 18 opiskelijaa.
Hingunniemessä pidetään tärkeänä, että oppilaitoksella on riittävästi hevosia, joiden kanssa oppilaat voivat harjoitella. Huttunen huomauttaa, että myös nykyiset koulutuspoliittiset linjaukset ohjaavat koulutusta keskittymään nimenomaan ensimmäistä tutkintoaan tekeviin eli alalle tuleviin opiskelijoihin.
”Meillä täytyy olla omia hevosia, että opiskelijat pääsevät harjoittelemaan turvallisissa oppimisympäristöissä. Sitten kun heillä on riittävät valmiudet, he voivat siirtyä opiskelemaan työpaikoille”, hän sanoo.
Osa opiskelijoista on jo kouluun tullessaan viettänyt paljon aikaa hevosten kanssa työskennellen. Sitä ei kuitenkaan edellytä.
”Eihän putkimieheksi opiskelevankaan tarvi osata etukäteen mitään”, Huttunen sanoo.
”Kun oppilaat valmistuvat, heidän pitää pystyä huolehtimaan siitä, että hevoset saavat vettä ja ruokaa, kuten on sovittu, ja töihin tullaan, kuten on sovittu.”
Hän muistuttaa, että maailma on muuttunut. Enää ei ole vahvaa tallityttökulttuuria, jonka myötä nuorilla olisi kouluun tullessaan valmiiksi hyvät hevosalan perustaidot. Jo turvallisuusvaatimusten myötä lasten ja nuorten mahdollisuudet olla ja tehdä hevosten kanssa ovat rajoitetut.
”Ei siihen voi vastaanhangoitella”, Huttunen sanoo.
Hyvän koulutuksen myötä osaavia hevostenhoitajia silti saadaan, hän vakuuttaa.
”Tulee hyviä, todellakin tulee! Jos vain on kiinnostusta ja halua oppia, opinnoissa varmasti oppii”, hän sanoo.
Hän toteaa, että valmiiksi toki pitää olla halu tehdä töitä hevosen kanssa.
”Eikä voi olla sellaista ajatusta, että hevonen on minun terapeuttini. Pitää olla halu oppia huolehtimaan niistä, ja se onkin opiskelussa iso asia. Kun oppilaat valmistuvat, heidän pitää pystyä huolehtimaan siitä, että hevoset saavat vettä ja ruokaa, kuten on sovittu, ja töihin tullaan, kuten on sovittu”, Huttunen sanoo.
Hingunniemessä hevosia on yhteensä 44, joista ratsutallissa on 16 omaa hevosta ja 8 yksityisten hevosta. Ravitallissa on 12 omaa tai liisattua hevosta sekä kuusi vierasta hevosta opetuksessa tai valmennuksessa. Kaksi hevosta asuu pihatossa.
Vieraita ravihevosia olisi tulossa enemmänkin, mutta niiden treenin järjestäminen oppilaiden pidempien lomien aikana on vaikea järjestää.
Opiskelijat viettävät ensimmäisen opiskeluvuotensa yleensä tiiviisti koulun tallissa, mutta jos osaamista on jo etukäteen, opiskelu onnistuu koulutus- tai oppisopimuksella työpaikoilla. Myös toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat viettävät jaksoja koululla.
Hevosalalle on tyypillistä, että opiskelijoista iso osa on aikuisia tai nuoria, joilla on jo aiempi tutkinto hevosalalta tai muulta alalta. YSAOllakin oppilaista yli puolet on tällaisia. On alan vaihtajia, mutta myös ammatti- ja erikoisammattitutkintoon opiskelevia.
Hallituksen linjaus leikata vähintään toista tutkintoa tekevistä soveltuukin huonosti hevosalan koulutukseen, joka on rakennettu niin, että ensin opiskellaan perustutkinto ja sen päälle ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto, eli opiskellaan esimerkiksi ratsastuksenopettajaksi, ravivalmentajaksi tai kengittäjäksi.
”Harmittaa ja ihmetyttää, että näistä leikataan. Kyllä heitä koulutetaan jatkossakin, mutta katsotaan, mikä on rahoitusmalli. Esimerkiksi kengityssepillä on poikkeuksetta jo ammatti pohjalla”, Huttunen sanoo.
Hän toteaa, että hyville kengittäjille löytyy aina töitä, mutta niin myös hevosenhoitajille.
”Meillä on vahvat sidokset työelämään, ja kyllä meiltä koko ajan kysytään työntekijöitä. Mutta osa jatkaa myös muihin opintoihin. Meiltähän saa jatko-opiskeluoikeuden ammattikorkeakouluun”, hän muistuttaa.