
Siinä missä hevonen helteillä ryystää innolla vettä, vähenee sen janontunne ja sen myötä juominen pakkasukon puraistessa. Tutkimukset osoittavat, että erityisen paljon hevosen juominen vähenee, kun sää on kylmä ja sille tarjottu vesi kaivokylmää tai jäähileistä.
Tutkimuksissa on havaittu, että talvella tarjottu kaivokylmä vesi voi tiputtaa hevosen juomista jopa alle kolmannekseen normaalista. Ummetusähkyn uhkaa lisää, mikäli noin 500-kiloisen hevosen vedenjuonti vähenee 10–15 litraan vuorokaudessa.
Näistä syistä moni hevosenomistaja juottaa etenkin äärimmäisillä säillä hevostaan makuvesillä. Lisäjuottoon suhtautumisessa on selvästi kaksi koulukuntaa: ne, jotka kantavat hevosilleen ämpäritolkulla mash-vettä ja ne, jotka uskovat, että hevonen kyllä itse juo tarvittavan määrän nestettä.
Viime vuonna Journal of Equine Veterinary Science -tiedelehdessä julkaistussa yhdysvaltalaistutkimuksessa todettiin, että kun hevosen päivittäisestä vedentarpeesta vajaa viidennes annettiin makuvetenä, hevoset alkoivat itse säädellä vapaaehtoista vedenkulutustaan. Eli joivat hieman vähemmän paljasta vettä. Koetta ei tehty pakkasessa vaan jakson aikana lämpötilat pysyivät jokusia asteita plussalla.
”Rehun turvottaminen veteen voi silti olla hyödyllistä hevosten nesteytyksen edistämiseksi, jos ne juovat huonosti tai jos vedenkulutuksen odotetaan vähenevän esimerkiksi kylmällä säällä”, tutkijat kirjoittavat.
Parhaiten hevoselle maistuu 10−18-asteinen vesi. Useissa tutkimuksissa hevosten todettiin mieluiten juovan ämpäristä tai saavista. Vedenjuonti automaattikupeista oli vähäisempää.
Eräässä tutkimuksessa ponit joivat jopa 40 prosenttia enemmän vettä, kun tarjolla oli haaleaa eikä kylmää vettä. Lämmitetty juoma-astia tai säännöllinen haalean veden tarjoaminen voikin tutkijoiden mukaan olla hevosen talvihoidon tärkeimpiä yksittäisiä tekoja.
Merkittävä rooli hevosen juomahalujen herättelyssä on suolalisä. Noin 50–60 grammaa suolaa päivässä stimuloi janon tunnetta ja todennäköisesti lisää vedenkulutusta. Pelkkä suolakivi ei aina riitä, vaan suoraan rehuun tai makuveteen lisätty suola toimii varmemmin.
Lepopäivää viettävän hevosen veden tarve on noin viisi litraa sen jokaista sataa painokiloa kohti. Eli viisisataakiloisen hevosen minimitarve vettä on päivässä noin 25 litraa.
Jo kevyt tai kohtalainen liikunta vaikuttavat tiheämmän hengityksen, kehon tuottaman lämmön ja kudoksiin siirtyvän nesteen vaikutuksesta hevosen veden tarvetta lisäävästi, vaikka näkyvää hikoilua ei olisi paljon. Lisäjuoton tarve vaihtelee kevyen työn muutamista litroista raskaan työn kymmeniin litroihin.
Jos hevosella on kunnon talviturkki, ei hiki välttämättä näy ensisilmäyksellä. Mikäli hevonen on selvästi märkä satulan tai valjaiden alta ja kaulalta, on se jo menettänyt merkittävästi nestettä ja sen juomista on seurattava ja tarvittaessa varmistettava riittävä nesteen saanti lisäjuotolla.
Hevosen vedenjuonnista tehdyn yhdysvaltalaistutkimuksen tiivistelmä (englanninkielinen)