Tiina Polso miettii, että kouluratsu on jo jalostettu kaipaamaa ihmisen kanssa suoritettavia tehtäviä, niin kuin paimenkoira kaipaa paimentamista ja metsäkoira metsästämistä. Kuva: Miia Lahtinen
Kun lajin tilanne ahdistaa, kouluratsastaja Tiina Polso ajattelee avaruutta
Kouluratsastaja Tiina Polso on kyllä yrittänyt, mutta hän ei ole keksinyt yhtään asiaa, joka kiinnostaisi yhtä paljon kuin hevoset.Tilaajalle
Tiina Polso on Stall Annan ainoa kouluratsastaja, mutta kertoo viihtyvänsä hyvin esteiden seassa. Joskus hän hyppääkin Don Lorenzolla. Kuva: Miia LahtinenJärvenpäässä asuva viisikymppinen Tiina Polso (ent. Kauppinen) on koulutukseltaan kokki ja kondiittori, mutta hän siirtyi kokonaan hevosalalla jo yli 20 vuotta sitten. Kokkihommat ovat jääneet täysin, ja Polso paljastaa nykyään iloitsevansa hävikkiruokamyynnistä.
”Ei tarvi eineksiä syödä”, hän hymyilee.
Polso kertoo olevansa syntyisin duunariperheestä, ja ratsastuksen kilparadoille hän pääsi, kun toimi ahkerana hoitajana ja sai sitten palkkioksi ratsastaa. Aluksi hän kilpaili esteitä, ja valmentautui Juhani Ehon valmennuksissa. Esteuransa lakipisteenä hän muistelee yhtä Tuusulan Derbyä, jossa hän hyppäsi 120-luokkaa haastavalla mutta kyvykkäällä hevosella. Se ei mennyt niin hyvin, vaan hevonen hyppäsi sarjankin in-and-outina eli ilman väliaskelta esteiden välissä.
”Tuomarit olivat keskustelleet kopissa, ettei touhussa ole mitään tolkkua”, Polso hymähtää.
Pian hän alkoi huomata itsekin, että onnistumiset alkoivat tulla kouluratsastuksessa.
”Se oli luontainen siirtymä”, hän sanoo.
Don Lorenzolla Polso toivoo vielä toteuttavansa unelmansa ja nousevansa GP-luokkiin.
Aikuisiässä Polso työskenteli kondiittorina, mutta alkoi myös pitää 12 hevosen tallia. Pikkuhiljaa häntä alettiin enemmän ja enemmän pyytää pitämään tunteja. Se on yhä edelleen työ, missä hän viihtyy. Hevosalalla hän on kouluttautunut valmentajaksi ja koulutuomariksi, mutta eniten hän on oppinut tekemällä ja valmentautumalla itse.
”Paljon olen käsitellyt asioita ratsastuksessa ymmärtääkseni niitä ja miettinyt, mihin kaikki johtaa”, hän sanoo.
28-vuotiaana hän siirtyi kokonaan hevosalalle. Siihen oli oikeastaan perhesyyt, sillä Polson ensimmäisellä lapsella on näkövamma, ja Polso päätti järjestää asiat niin, että hän pystyy hoitamaan poikaansa niin paljon kuin mahdollista.
”Lapsi oli numero yksi”, hän sanoo.
Tämän talven suurin ilon aihe onkin pojan löytämä työpaikka. Polsolla on kolme lasta, joista nuorin kymmenvuotias. Yhä edelleen hän suunnittelee päivänsä niin, että pystyy viettämään aikaa kotona aamulla ja iltapäivällä, kun lapset ovat paikalla.
Kun Polso oli nuorempi, hän ratsasti työkseen paljon nuoria hevosia. Se väheni, kun kymmenen vuotta sitten hän sai potkun hevosta tarhatessaan. Jalka meni poikki, ja se jouduttiin leikkaamaan kahteen kertaan. Sen jälkeen hänen on pitänyt valita sellaiset hevoset, jotka sopivat hänen keholleen, joka ei enää kestä rajuimpia loikkia.
Tällä haavaa hänellä on kaksi hevosta, 7-vuotias Don Lorenzo (Don Larino – Faustinus) ja jo 12-vuotias Seaside Fizz (Zack – Fürst Heinrich), joilla on tallipaikat Stall Annassa Tuusulassa. Polso pitää valmennustunteja, ja työtä on riittänyt.
”Sen verran, että elätän itseni ja pystyn maksamaan oman osani asuntolainasta”, hän sanoo.
Välillä hän asui useamman vuoden Kouvolassa, ja silloin hänen hevostoimintansa pääpaikka oli Woikoski Mäntyharjulla, mutta miehen työt toivat hänet joitain vuosia sitten takaisin Etelä-Suomeen.
Don Lorenzon omistaa neljän hengen kimppa, ja Polsolla on kaksi osuutta kuudesta. Hän ratsastaa, ja muut seuraavat. Ruuna on pärjännyt ikäluokkakilpailuissa erinomaisesti, ja viisivuotiaana se voitti kaikki yhdeksän starttiaan. Viime kausi oli myös menestyksekäs, ja Breeders’ Prizessa ratsukko oli toinen Hagels Rosophian ja Victoria Aron jälkeen.
”Mietin koko ajan, olenko ollut kohtuullinen. Mutta ihmettelen kyllä sitä, että kun maailmassa on niin paljon eläimiä, jotka oikeasti voivat huonosti, miksi keskitytään tähän, missä me todella teemme niiden eteen kaikkemme.”
Don Lorenzolla Polso toivoo vielä toteuttavansa unelmansa ja nousevansa GP-luokkiin. Inter I -tasolla hän on kilpaillut oriilla Faustinus II, joka oli hänen elämänsä ehkä tärkein hevonen. Kun Polso ratsastaa käyntiä Don Lorenzolla ja ajattelee Faustinusta, hän puhkeaa kyyneliin. Hän kertoo, että niin käy aina.
Musta hannoverori oli Satu Juurisen maahantuoma, ja Polso ratsasti oria Juurisella työskennellessään. Samoihin aikoihin hän etsi hevosta ystävänsä Juha Pylkkäsen tyttärelle. Hän halusi näyttää skaalaa erilaisista hevosista, ja siksi hän esitteli heille silloin 3- tai 4-vuotiaan Faustinuksen kertoen, että tällainen herkkä nuori ei ole tarkoitukseen sopiva.
Hevonen jäi kuitenkin Pylkkäsen mieleen.
”Hän alkoi soitella ja puhua, kuinka ei saa sitä hevosta mielestään, kuinka se on kaunis kuin taideteos”, Polso muistelee.
Sitä se oli, ja lahjakas myös. Lopulta Pylkkänen osti korean ja tulisen ratsun omistukseensa ja Polson ratsastettavaksi. Ikävä kyllä sen ura loppui vakaviin jalkavaivoihin, kun ori oli vasta yhdeksän. Hevosen lopettaminen oli sekä Polsolle että Pylkkäselle suuri menetys.
Pylkkänen jatkoi kouluhevoskimpoissa, mutta hän ei halunnut pitkään aikaan edes käydä tallissa, vaikka Faustinuksen kanssa hän oli ollut tiiviisti mukana kaikessa. Polsokin päätti, että ei enää kiinny hevosiin, vaan pitää mielessä, että ne ovat vain hevosia, joista joutuu aina luopumaan.
Musta ori Faustinus II (Fürst Heinrich – Starway) oli hieno hevonen, mutta hulivili luonteeltaan. Kuva: Tiina Polson arkistoMutta eihän se niin mennyt.
”Näihin vain ihastuu”, Polso hymähtää Don Lorenzon selästä.
Myös Pylkkänen on mukana Don Lorenzon kimpassa. Hevonen ostettiin vuotiaana, kun Polso löysi varsan, jonka emän isä oli Faustinuksen täysveli.
”Se oli kauhean kivan näköinen varsa. Soitin läpi pari tuttua, ja seuraavana päivänä ostettiin se”, Polso iloitsee.
Tulevalla kaudella on tarkoitus kilpailla 7-vuotissarjaa, jos hevonen kauden alkaessa tuntuu siihen valmiilta.
”Se valmistautuu pikkuhiljaa, ja jos ei valmistu, tullaan sitten myöhemmin”, hän sanoo.
Ruuna oli nuorena aika arka, mutta nykyään se on tasainen suorittaja.
”Sen kanssa on onnistuttu tekemää monia asioita oikein, ja nyt se menee kanssani vaikka tuleen”, Polso iloitsee.
”Se on syntynyt insinööriksi, se on luotettava, ja sillä on herrasmiehen katse, vaikka se on vielä nuori hevonen.”
Don Lorenzo vaihtaa jo varmasti ja piruetit ovat hyvällä alulla, Tiina Polso kertoo. Viime viikon torstaina sillä oli kävelypäivä. Kuva: Miia LahtinenDon Lorenzolla on ollut vatsan kanssa ongelmia, ja se on tuonut Polson elämään paljon stressiä, niin kuin hevoset usein tuovat.
”Monesti olen miettinyt, että miten pääsen tästä hulluudesta eroon ja elämä olisi stressivapaampaa. Mutta en ole keksinyt, mikä muu toisi samanlaista iloa! Kun menen pelaamaan padelia mieheni kanssa, alan viiden minuutin päästä katsella kelloa.”
Hän kertoo keskustelleensa suolistoasioista niin pieneläinlääkärien, ihmislääkärien kuin hevoslääkärien kanssa, mutta asia ja sen syyt ovat vielä pitkälti hämärän peitossa.
”Kaikki tekevät näiden kanssa kaikkensa”, Polso huokaa.
Hänen omat ruunansa laiduntavat kesät yhdessä ja asuvat olkipedeillä. Polso miettii, että tuskin hevoset voisivat paremmin, jos niillä ei ratsastettaisi.
Ja Polson loman jälkeen ne hirnuivat hänet nähdessään, joten tuskin ne yhdistivät ratsastajaa negatiivisiin asioihin. Viime kesänä hevoset hyppäsivät pariinkin kertaan laitumelta pois ja menivät omiin tarhoihin seisomaan.
”Laidunkausi sitten loppui heiltä, ja syöttelin niitä narunpäässä loppukesän”, Polso hymähtää.
Kouluratsastuksessa käydyn eettisen keskustelu hän on myös ottanut vakavasti.
”Mietin koko ajan, olenko ollut kohtuullinen. Mutta ihmettelen kyllä sitä, että kun maailmassa on niin paljon eläimiä, jotka oikeasti voivat huonosti, miksi keskitytään tähän, missä me todella teemme niiden eteen kaikkemme. Viime vuonna kriittisyys kouluratsastusta kohtaa meni tosi rajuksi ja suhteettomaksi”, hän sanoo.
Hän kertoo, että keskustelun puhjettua hän on miettinyt asiaa joka ilta mennessään nukkumaan.
”Mutta kun minua alkaa ahdistaa liikaa, alan ajattelemaan avaruutta ja sitä, kuinka pieniä hiekanjyväsiä me täällä olemme. Se saa ajatukset pois”, hän paljastaa.
- Osaston luetuimmat
