
Pääosin näin on ollutkin. Sekä aiemman kenttävalmentajan Sanna Siltakorven että estevalmentajan Sanna Backlundin valmennustilaisuuksia on saanut tulla kuka tahansa katsomaan. Kouluratsastuksessa on pidetty myös suljetuin ovin järjestettyjä tilaisuuksia.
Henri Ruoste kertoo, että ajatuksessa tavoitteena on lisätä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.
”Koko hevosurheilu on sellaisessa tilanteessa, että monet eivät ymmärrä sitä, eivätkä halua ymmärtää sitä. Mutta ei meillä ole mitään sellaista, että pitäisi laittaa pää puskaan”, hän sanoo.
Lajikuvan parantamisen lisäksi valmennuksien avaaminen nostaisi osaamistasoa, kun harrastajat pääsisivät katsomaan ja oppimaan huipuilta.
”Vaikka ratsastuskouluoppilaita kimppabussilla. Tervetuloa mun mielestä”, Ruoste sanoo.
Hän painottaa, että vaikka paikalla on katsojia, ei ratsastuksen täydy, eikä se voi olla täydellistä. Virheet eivät ole mitään dramaattista, vaan osa oppimisprojektia.
”Näkemällä oppii, virheitä näkemällä oppii ja kun näkee, kuinka virheet korjataan, siinä oppii”, Ruoste selittää.
Ratsastajille yleisö tuo painetta, mutta samalla se on harjoitusta verryttely- ja kilpailutilanteita varten, kun ratsastaja harjaantuu ratsastamaan ja korjaamaan virheitä myös muiden katsellessa.
Ruoste toki on tietoinen siitä, että valmennuksista voi löytää huonoja hetkiä, joita joku voi haluta tuoda esiin pahantahtoisesti.
”Jos tapahtuu niin, että tätä mahdollisuutta väärinkäytetään, sitten täytyy rullata päätös takaisin”, hän sanoo.

Esteratsastuksen maajoukkuevalmentaja Markku Söderberg ja kenttävalmentaja Pauliina Swindells aikovat jatkaa valmennusten pitämistä avoimin ovin.
Swindells painottaa, että maajoukkuevalmennukset ovat kuitenkin ratsastajia, eivät yleisöä varten.
”Sen pitää olla turvallinen paikka, missä valmennettavat voivat oppia asioita ja uskaltavat tehdä virheitä, eikä yleisölle suunnattu klinikkatyyppinen ratkaisu”, hän linjaa.
”Valmennus ei saa olla näytös.”
Kouluvalmentaja Terhi Stegars sanoo samaa, mutta näkee asian monimutkaisempana.
Hän korostaa, että hänen systeeminsä on hevosystävällinen, ja hänen omaa ratsastustaan saa kuka tahansa tulla katsomaan. Avoimuus on tärkeää, ja maajoukkueratsastajille on jo sovittu julkiset esiintymiset tammikuun Dressage Going Strong -tilaisuuteen ja Helsinki International Horse Show’hun.
Yleisö kasvattaa ratsastajien paineensietokykyä, mitä maajoukkuetason ratsastajilla pitää jo olla.
Samalla asiassa on paljon muttia.
”Minun on pidettävä ratsastajien puolta! Valmennus ei saa olla näytös. Minulla on valmennettavana ikäkausiratsastajia, herkkiä nuoria. Heillä on oltava rauhallinen tila, jossa he voivat keskittyä treenaamiseen”, Stegars sanoo.
Hän toteaa, että kilpailutilanteen mennään esiintymään, mutta treeneissä treenataan, ja se on henkilökohtaista.
”Me ei tehdä mitään salamyhkäistä tai epäeettistä, mutta mulla on hyvin, hyvin herkkiä tyttöjä mukana. Meillä osa valmennettavista jopa lapsia. Heitä pitää suojella“, hän sanoo.
Hän myös haluaa itse käyttää valmennustilaisuuksissa kaiken keskittymisensä oppilaisiin ja näiden hevosiin, vanhempiin ja kotivalmentajiin. Yleisön ollessa paikalla tulee helposti tarvetta selittää asioita myös heille.
Stegars painottaa ymmärtävänsä täysin Ruosteen pointin asiassa. Hän miettii, että olisi ehkä hyvä ajatus pitää osa valmennuksista suljetuin ovin, ja osa avoimin niin, että yleisökin otetaan huomioon.
”Mutta se ei saa olla pois maajoukkuevalmennettavilta”, hän sanoo.