
Raviohjastajien maailmanmestaruusturnee Uudessa-Seelannissa on yhtä ylihuomenna Addingtonin radalla ajettavaa osalähtöä vaille valmis.
Maailmanmestaruus on äärimmäisen todennäköisesti menossa Kanadan James MacDonaldille. Toisena oleva Australian Gary Hall Jr 15 pisteen päässä kanadalaisesta.
Voitosta saa 17 pistettä, kakkossijasta 12 ja viimeisestä sijasta tai hylkäyksestä 1 pisteen. MacDonald voittaa mestaruuden kaikissa muissa tapauksissa paitsi jos Gary Hall jr voittaa viimeisen osalähdön ja MacDonald on kisan viimeinen tai hänen hevosensa hylätään.
Tasapisteissä voittojen määrä ratkaisee. MacDonaldilla on ennen ennen viimeistä osalähtöä yksi ykkössija enemmän kuin Hallilla.
Mestaruus on kahden kauppa. Pronssissa on vahvasti kiinni Hollannin Jaap van Rijn, jolla oli mahtava päivä Wintonissa. Kisassa kahdeksantena ollut van Rijn voitto neljästä osalähdöstä kolme ja oli kertaalleen viides, ja hän nousi kerralla viisi sijaa.
Suomen Santtu Raitalalla oli jo hivenen paremmat hevoset kuin perjantain murheellisena ajopäivänä.
”Tänään kaikki tekivät ehjät juoksut ja pääsivät maaliin saakka”, Raitala kertaa ajopäivän päätteeksi.
Avausosalähdössä Raitalan ajokki oli kymmenes eli viimeinen. Raitala pyrki Itsallaboutthemoneylla keulaan, mutta ei aivan päässyt sinne ja jäi johtavan rinnalle. Jatkossa valjakko sai selän eteensä.
Loppumatkasta Itsallaboutthemoney oli välillä pussissakin, mutta loppumetreillä sen askel painoi niin, että valjakko putosi viimeiseksi.
Toisessa osalähdössä Santtu Raitala oli jo voittokamppailussa. Hänen ajamansa Foveaux Gambler kiersi johtavan rinnalle ja taisteli tiukasti voitosta, mutta jäi tasaisessa maaliintulossa kolmanneksi keulahevosen ja sisäradan ohituskaistaa edenneen vastustajan jälkeen.
”Loppukaarteessa näytti hetken, että olemme pärjäämässä. Ja toki pärjättiinkin, vaikka voittoa ei tullutkaan”, Raitala kommentoi.
Kolmannessa osalähdössä Raitalan ajokki Madrik oli takarivin uloimmalta paikalta maksimikuudes. Päivän viimeisessä osakisassa Raitalan ajama Sky Patrol oli pitkällä kirillä viides.
Vaikka Sky Patrolin kanssa meni lopulta kohtuullisen hyvin, sen kanssa oli ennen lähtöä haasteita.
”Hetken tuntui toivottomalta sen suhteen, mutta onneksi Uudessa-Seelannissa saa kuitenkin startata poisjäämisen sijaan takarivistä eturivin hevosella.”
Wintonin rata on 1498 metriä pitkä, eli mailin matkoilla kilpailtaessa ajettiin reilu kierros. Rata oli muuten puitteiltaan aiempia kisapaikkoja pienempi, ja pikanttina yksityiskohtana olivat keskikentällä laiduntavat lampaat.
”Wintonin rata on muuten oikein mukava, radan pituuden myötä paremmat hevoset pärjäävät todennäköisemmin, tällä kertaa valitettavasti minun kannaltani”, Raitala naurahtaa.
”En tiedä, onko kukaan muu ajanut tiistaina Uudessa-Seelannissa ja keskiviikkona Suomessa. Kai se jonkinlainen ennätys on, kunhan kotimatka vaan sujuu suunnitellusti.”
Santtu Raitalan päivän pistesaalis oli 21 pistettä. Se oli vain päivän kahdeksanneksi paras, mutta Raitala oli nyt kuitenkin tasaista keskiryhmää, sillä päivän kolmanneksi parhaat pisteet kerännyt Gary Hall Jr sai 28 pistettä.
Ruotsin Mats Djusella oli huono päivä. Kolmantena ollut Djuse keräsi neljästä osalähdöstä vain 14 pistettä ja taistelee pronssimitalista enää lähinnä teoriassa.
Santtu Raitala on nyt tasapisteissä Italian Giampaolo Minnuccin kanssa. Kaksikko käy keskenään jumbofinaalin viimeisessä osalähdössä, tosin kahdeksantena oleva USA:n Brett Beckwith on kaksikolle vielä iskuetäisyydellä.
Viimeisessä osalähdössä Raitalalla ja Minnuccilla on etukäteen hyvät ajokit. Minnucci ohjastaa selvää ennakkosuosikkia ja Raitalan ajama One Over Da Line on ennakkokertoimien perusteella kakkossuosikki.
MM-kiertueen päättävä osalähtö ajetaan Addingtonin radalla Suomen aikaa tiistaiaamuna kello 01.54.
Sen jälkeen on edessä melko tiivis siirtymätaival, sillä Raitalan on määrä ajaa kilpaa Suomen Kuopiossa jo keskiviikkoiltana.
Vaikka tahti maailman toiselta puolelta siirtymisessä kuulostaa rajulta, Raitalan mukaan neljän lennon kokonaisuus menee aikataulullisesti kohtuullisen hyvin.
”Ensimmäinen lento lähtee Uuden-Seelannin aikaa tiistaina yhdeksältä illalla eli Suomen aikaa tiistaiaamuna, ja neljännen lennon pitäisi olla perillä Kuopiossa Suomen aikaa keskiviikkona viideltä”, Raitala luettelee.
”En tiedä, onko kukaan muu ajanut tiistaina Uudessa-Seelannissa ja keskiviikkona Suomessa. Kai se jonkinlainen ennätys on, kunhan kotimatka vaan sujuu suunnitellusti.”
Vaikka urheilullinen puoli on takunnut, Raitala kehuu reissun olleen kaikkiaan hieno ja järjestelyjen toimineen mainiosti.
”Eilen kävimme porukalla syömässä maailman eteläisimmässä ravintolassa, ja odotan taas innolla uutta iltaa ystävien kanssa. Mutta tiistailta kyllä odotan eniten, että täältä pääsee jo kotiin”, pihtiputaalainen nauraa.
1 James MacDonald, Kanada, 164 pistettä
2 Gary Hall Jr, Australia, 149
3 Jaap van Rijn, Hollanti, 140
4 Blair Orange, Uusi-Seelanti, 131
5 Mats Djuse, Ruotsi, 125
6 Pierre Vercruysse, Ranska, 117
7 Michael Nimczyk, Saksa, 113
8 Brett Beckwith, USA, 103
9 Giampaolo Minnucci, Italia, 95
10 Santtu Raitala, Suomi, 95
Tilanne 19 osalähdön jälkeen. Raviohjastajien MM-kilpailu käsittää yhteensä 20 osalähtöä.