

Ostajien kiinnostus uusiin täyssähköautoihin on hiipunut. Niiden sijaan kaupaksi käyvät taas bensiiniautot ja käytetyt ladattavat hybridit.
”Uusien autojen kaupalle tämä vuosi on huonoin miesmuistiin. Sen sijaan käytettyjen autojen kauppa käy vilkkaasti”, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan keskusliitosta.

Lausalan mukaan uusien autojen kauppaa on jarruttanut talouden taantuma ja korkojen nousu. Siihen on onneksi näkyvissä pientä helpotusta.
Korko on tärkeä tekijä, sillä suoraa ostajan omistukseen siirtyy vain kaksi autoa viidestä. Se tarkoittaa, että 60 prosenttia yksityisistä autonostajista turvautuu autokaupassa osamaksuun.
Uusien autojen kaupassa epävarmuus koskee nimenomaan yksityisasiakkaita. Se on kasvattanut yritysten autohankintojen merkitystä. Uusissa autoissa niiden osuus lähentelee jo puolta.
Yksityisten ja yritysten ero näkyy myös käyttövoimavalinnoissa. Esimerkiksi uusista dieselautoista neljä viidestä menee yrityksille.
Yksityiset ostajat taas pitävät bensa-autoja turvallisena valintana. Monessa tapauksessa kyse on hinnasta, sillä bensa-autot ovat selvästi muita vaihtoehtoja edullisempia.

Lausalan mukaan uuden bensa-auton keskihinta on noin 32 000 euroa. Siitä on melkoinen matka täyssähköauton 56 000 euron keskihintaan. Kalleimpia ovat uudet dieselautot, joiden keskihinta on kivunnut 74 000 euroon.
”Diesel autot ovat suuria perheautoja. Pienten dieselautojen valmistaminen ei ole enää kannattavaa, joten ne ovat poistuneet myynnistä”, selittää Lausala.
Dieselautojen osalta muutos on ollut raju. Niiden osuus uusien autojen kaupasta on romahtanut 6 prosenttiin.
Bensiiniautojen ohella ostajia kiinnostavat ladattavat hybridit. Niillä pääsee edullisiin kilometreihin päivittäisessä käytössä, mutta myös pitemmät reissut onnistuvat ongelmitta.
Uusien kaasuautojen taru päättyi EU:n linjauksiin ja myös uusien etanoliautojen myynti on hyvin vähäistä. Etanolimuunnoksia tosin tehdään vanhoihin autoihin.
Etanolipäivityksellä voi vähentää auton fossiilisia päästöjä jopa 80 prosenttia. Muunnos maksaa noin 600 euroa. Valtio tukee sitä 200 eurolla.
Lausala odottaa, että uusien autojen kauppa jää tänä vuonna 75 000 autoon. Se on kolkko luku, sillä autokannan uusiutuminen vaatisi melkein tuplamäärän kauppoja.
Nykymenolla autojen keski-iän kasvu jatkuu. Romutukseen autot päätyvät vasta yli 20 vuoden iässä.
Uusien autojen kaupan lamaa tasapainottaa käytettyjen autojen kauppa, jonka kasvanut kuukausi kuukaudelta jo pitkään.
Entistä suurempi osa käytettyjen autojen kaupasta on siirtynyt autoliikkeille. Niiden kautta myydään myös entistä kalliimpia ja paremmin varustettuja käytettyjä autoja. Niiden keskihinta on 22 000 euroa.
”Autoliikkeestä ostettu käytetty on kuluttajalle turvallinen vaihtoehto. Suomalaisesta autoliikkeestä ostettua autoa koskee Suomen laaja kuluttajasuoja. Uusimmissa autoissa voi olla tehdastakuu vielä voimassa ja lisäksi liikkeet myyvät erilaisia lisäturvatuotteita käytettyihin autoihin”, sanoo Lausala.
Kuluttajien välisissä kaupoissa liikkuu selvästi vanhempia käytettyjä autoja. Riskit ovat suuremmat, mutta toisaalta niiden hinta jää usein muutaman tuhannen euron tietämiin.
Käytettyjen autojen tuonti on sekin muuttunut. Yksityisten tuojien sijaan se on siirtynyt autoliikkeiden bisnekseksi.
”Tuontiautoista kolme neljäsosaa on ladattavia hybridejä tai täyssähköautoja”, kertoo Lausala.
Käytännön autokaupan muutoksiin kuuluu autokaupan siirtyminen verkkoon. Lausalan mukaan kuluttajat eivät välttämättä vielä osta autoja verkossa, mutta ne tutkivat ja vertailevat vaihtoehtoja siellä.
”Autokauppa ei pärjää enää ilman verkossa saumatta myynnin kanssa toimivaa digimaailmaa”, summaa Lausala.