• IL: Italiassa saa uuden sähköauton alle 4 000 eurolla ‒ tämä tuki vetää pakostakin kateelliseksi

    Onko EU:n alavireinen sähköautokansa lähdössä nyt uuteen vauhtiin?
    Suomessa Dacia Spring maksaa noin 20 000 euroa, kuvan Hyundai Inster 5 000 euroa enemmän.
    Suomessa Dacia Spring maksaa noin 20 000 euroa, kuvan Hyundai Inster 5 000 euroa enemmän. Kuva: Jarmo Palokallio
    Koneet ja autot|Autot
    7.10.202523:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Italian maanteitä ajanut huomaa pakostakin, että sähköautot loistavat poissaolollaan.

    Alkuvuoden aikana sähköautojen markkinaosuus maan ensirekisteröinneistä oli vain reilut 5 prosenttia, kun EU:n keskiarvo samaan aikaan oli 15,8 ja Suomen 35 prosenttia.

    Tilanne saattaa muuttua, kun Italiassa lokakuussa startannut kampanja pääsee kierroksille. Saapasmaan romutustuki voi nousta jopa 9 000 euroon uuden sähköauton hankinnan yhteydessä.

    Palkkion määrä on rajattu portaittain pienituloisille suurissa kaupungeissa asuville perheille.

    Alle 30 000 euroa ansaitseva perhe saa parhaimmillaan 11 000 euron hulvattoman hankintatuen, kunhan perhe samalla romuttaa yli 10-vuotiaan suuripäästöisen polttomoottoriauton.

    Lisää aiheesta
    • Romutettavien autojen pitää olla rekisteröityjä vuonna 2015 tai sitä ennen. Autonromut odottamassa murskausta Kuusakosken toimipisteellä Vantaalla vuonna 2020. LEHTIKUVA / Jussi Nukari .

      Autot | Uuden auton hankintaa aletaan tukea romutuspalkkiolla – auton ostoon voi saada 2 500 euroa

    Myös autonvalmistajat tukevat kampanjaa sadoilla miljoonilla euroilla.

    Esimerkiksi Kiinassa valmistettava Dacia Spring -sähköauton 17 900 euron listahintaan saa 3 000 euron alennuksen. Auton ostohinnaksi jää perheelle 3 900 euroa.

    Aiheesta uutisoi muun muassa Iltalehti.

    Lisää aiheesta
    • Renault 4:n 18 senttimetrin maavara parantaa auton monikäyttöisyyttä.

      Autot | Tippa-Rellu palaa sähköisenä ‒ tunnistatko ulkonäöltä?

    • Citroën kisaa Suomen halvimman täyssähköauton tittelistä Vuoden auto finaaliin yltäneellä C3:lla.

      Autot | EU kiristää päästörajoja ja uhkaa autotehtaita miljardisakoilla, mikä pakottaa myymään sähköautoja

    • Opel Frontera on edullinen uutuus, joka maksaa saman verran täyssähköisenä ja bensamoottorisena.

      Autot | EU:n tiukat päästörajat iskivät pieniin autoihin – keskipäästöt lähtivät kasvuun

      Tilaajalle
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla