
KGM Musso EV saattaa pistää avolava-autojen markkinat uusiksi. Koska kyseessä on sähköauto, sen saa viisipaikkaisena selvästi polttomoottorilla varustettuja kilpailijoita halvemmalla.
Suomessa autoverotus on pitänyt suurimman osan avolava-autoista kaksipaikkaisina pakettiautoina. Muualla maailmassa avolava-autojen suosio lepää viisipaikkaisuudessa, mikä on mahdollistanut avolavan käytön ammattiajojen lisäksi perheiden kuljetustarpeissa.
Musso EV on melkoinen ilmestys. Se huokuu voimaa ja kyvykkyyttä. Osin kyse on koristeista. Sellaisia ovat esimerkiksi konepellin päälle istutetut kahvat.
Autolla on sekä massaa että kokoa. Sen pituus on noin 5,2 metriä ja leveyskin on lähes pari metriä. Sisätilat riittävät siten viidelle henkilölle.
Etuistuimista löytyy sekä lämmitys että tuuletus. Takanakin on tilaa. Plussaa ropisee takaistuinten lämmityksestä ja kallistettavuudesta, mikä parantaa matkustusmukavuutta.
Avolavan käytettävyyttä lisäävät kiinnityslenkit, joita on kahdeksan, ja lavan sivulla oleva valo. Toisaalta kantavuus jää puoleen tonniin, mikä antaa ammattikäytössä tasoitusta kilpailijoille.
Lisävarusteena lavalle saa rullattavan kannen.
Kojelauta on raivattu modernien sähköautojen tapaan perinteisestä painikkeista. Siinä on käyttäjälle omat haasteensa. Etenkin kun järjestelmien toiminta on hitaahkoa.
Jopa auton käynnistyminen kestää. Jos suunnanvalitsimeen koskee liian nopeasti, tuloksena on tiltti ja uusi käynnistysyritys.
Ajoavustimet on säädetty varsin herkälle. Järjestelmä seuraa kuskia herkeämättä, eikä annan sivuvilkaisuja anteeksi. Siihen on luvattu päivitystä.
Keskinäytön ylävalikosta saa pimputusta vähemmälle. Sieltä löytyy myös akun esilämmityksen käynnistävä ikoni.
Osa avustimista ja varoituksista vaatii syvempää kaivelua, jos ne haluaa pois päältä.
Rattiin on ladattu melkoinen valikoima erilaisia painikkeita. Yksi niistä pakottaa auton nelivetoiseksi.
Matka-ajossa Musso on henkilöautomainen. Se on riittävän tehokas ja alustaltaan mukava.
Avolava-autojen ominaisuuksiin kuuluva takapään pomputtaminen loistaa poissaolollaan. Siihen lienee syynä takapyörien onnistunut monivarsituenta.
Äänieristyskin vaikutti toimivalta. Auto oli miellyttävän hiljainen vielä moottoritienopeuksillakin.
Musso on lähtökohtaisesti etuvetoinen. Takaveto tulee peliin tarvittaessa. Tai sitten sen saa mukaan pakottamalla.
Winter-ajotilassa voima menee tasan etu- ja takapyörille. Sillä saa lisää etenemiskykyä.
Maavaraa autossa on 18 senttimetriä. Sillä pärjää melko pitkälle, mutta varsinaiseen maastossa rypemiseen se ei houkuttele.
Musson 2,3 tonnin massaa liikuttaa kaksi sähkömoottoria. Niistä irtoaa hetkellisesti 174 kilowattia tehoa.
Akun koko on noin 81 kilowattituntia. Sillä pitäisi päästä kesällä 379 kilometriä.
MT:n talvikelillä tekemässä koeajossa Musso osoittautui melkoiseksi sähkösyöpöksi. Sen kulutus huiteli matka-ajossa 30 kilowattitunnissa 100 kilometrille, mikä pudotti toimintamatkan alle 300 kilometriin.
Kovan kulutuksen vastapainoksi Musson latausnopeus ei päätä huimaa. Se jää nopeimmillaankin 123 kilowattiin ja käytännössä yli 100 kilowatin nopeuteen pääsi vain hetkittäin.
Viimeistään 80 prosentin latausasteen jälkeen auto otti virtaa vastaan enää noin 30 kilowatin teholla. Tuohon lukemaan pääsy vei kolmisen varttia.
Kotilatauksessa teho on 11 kilowattia. KGM antaa Musson akulle 10 vuoden tai miljoonan kilometrin takuun.
Musso EV:n plussiin kuuluu 49 390 euron hankintahinta.