
Tieliikenteessä tänä vuonna kuolleiden määrä on jäämässä ennätysalhaiseksi. Suurin hyppäys parempaan on tapahtunut henkilöautossa matkustavien turvallisuudessa.
”Kun tarkastellaan tieliikenteessä kuolleita, viime ja tämä vuosi ovat olleet molemmat ennätysturvallisia”, toteaa Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Marja Pakarinen.
Tilastokeskuksen ja Liikenneturvan ennakkotietojen perusteella tieliikenteessä vuoden aikana kuolleiden määrä on 171 henkilöä. On todennäköistä, että määrä hieman kasvaa, kun tilastot täsmentyvät alkuvuonna.
Suurin parannus on tapahtunut henkilöautossa matkustavien turvallisuudessa.
”Alle 100 kuolemaa henkilöautoissa on aivan poikkeuksellisen alhainen määrä. Tällaista ei ole tapahtunut kymmeniin vuosiin”, Pakarinen tiivistää.
Pakarisen mukaan tavoite on kuitenkin vielä kaukana, joten ihan vielä ei kannata asiaa juhlia.
Suomi uusi sitoutumisensa liikenteen kuolemien ja vakavien loukkaantumisten puolittamiseen vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa alle sataa liikennekuolemaa vuodessa ja siihen on vielä matkaa.