
Autoala odottaa uusien autojen kaupan nousevan 100 000 kappaleen pintaan tänä vuonna. Ennusteen toteutumista tukee, että autokauppojen tilauskirjoissa on jo puolet tuosta määrästä sovittuna.
Viime vuonna autokauppa painui lamalukemiin. Uusia autoja saatiin rekisteriin vain 82 000 kappaletta. Sitä pienempiä lukuja on nähty vain 1990 luvun alun pankkikriisin aikana.
Tänä vuonna autokauppa uskoo rekisteröintien palaavan lähemmäksi normaalia. Tavoitetta tukevat paksut tilauskirjat.
”Suuri määrä viimevuotisten autokauppojen luovutuksista siirtyi tälle vuodelle. Tilauskannassa on tällä hetkellä 52 000 henkilöautoa eli tavallaan puolet tämän vuoden tavoitteesta on jo myyty”, toteaa liiketoimintajohtaja Kari Halonen Veholta.
Halosen mukaan tilauskannan lisäksi autokauppaa tukee hyvänä säilynyt työllisyys ja ladattavien työsuhdeautojen kannustimet.
Toisaalta takapakkia voi tulla, jos kuluttajien luottamus talouteen laskee edelleen. Myös autojen valmistusta hidastava komponenttipula väijyy edelleen taustalla.
Komponenttipula ja toimitusvaikeudet muokkasivat viime vuoden rekisteröintitilastoja uusiksi. Ne merkit ja mallit pärjäsivät, jotka saivat autoja maahan.
Ylivoimaiseksi ykköseksi sekä merkkien että mallien osalta nousi Toyota, joka pystyi nostamaan aavistuksen myyntiään laskevilla markkinoilla.
Vehon talliin kuuluvan Mercedes-Benzin myynti laski kappalemäärillä laskien, mutta toisaalta sen markkinaosuus nousi yli 6 prosenttiin, mikä on uusi ennätys.
Halonen odottaa, että sähköautojen voittokulku jatkuu ja voimistuu tänä vuonna. Viime vuonna Suomen täyssähköisten autojen määrä kaksinkertaistui noin 45 000 autoon.
Ensirekisteröinneistä täyssähköisten osuus oli vajaa viidennes.
Tänä vuonna täyssähköautojen odotetaan nappaavan uusien henkilöautojen kaupasta neljänneksen siivun. Kun mukaan lasketaan ladattavat hybridit, ladattavien osuus lähentelee jo puolta.
”Meillä uusien autojen tilauksista jo kolmasosa on täyssähköisiä”, kertoo Halonen.