• Muistatko, miten pitkään auton joutokäynti on luvallista kovalla pakkasella?

    Auto pitäisi putsata jäästä ja lumesta ennen ajoon lähtöä, mutta joka kymmenes ajaa igluautolla.
    Kuljettajan kannattaa varata aikaa auton putsaukseen lumesta ja jäästä.
    Kuljettajan kannattaa varata aikaa auton putsaukseen lumesta ja jäästä. Kuva: Nina Mönkkönen
    Koneet ja autot|Liikenne
    7.1.202511:15
    Jarmo Palokallio

    Pakkasella ja lumisateella autoilijan on varattava ylimääräistä aikaa matkaan lähtöön. Liikenneturvan mukaan noin joka kymmenes autoilija ei putsaa autoa jäästä ja lumesta riittävästi ennen ajoon lähtöä.

    Liikenneturva korostaa, että auto on putsattava huolellisesti lumesta ja jäästä. Pelkkä kurkistusluukku tuulilasissa ei riitä. Myös taka- ja sivuikkunat sekä katto on harjattava puhtaaksi.

    ”Lasit on putsattava joka suuntaan. Tien päälle ei saa lähteä iglussa istuen”, Liikenneturvan koulutusohjaaja Lari Mäkelä muistuttaa.

    Kiire ei ole syy jättää ikkunoita jään tai lumen peittoon. Ennakointi auttaa tässäkin: sääennusteiden perusteella voi arvioida, kuinka kauan harjaa joutuu käyttämään.

    ”Kuljettaja on vastuussa siitä, että näkee ratin takaa kunnolla joka suuntaan”, Mäkelä toteaa.

    Auton esilämmitys nopeuttaa putsauspuuhia. Auto on helpompi puhdistaa lumesta ja jäästä, kun moottori on valmiiksi lämmin ja puhaltimet antavat nopeammin lämmintä ilmaa.

    ”Valmiiksi lämmin auto on mukavampi ja turvallisempi, kun turvavyön voi kiinnittää oikein ilman paksuja toppavaatteita. Moottorin esilämmitys vähentää moottorin kulumista ja lähipäästöjä, joten se myös kuormittaa ympäristöä vähemmän”, Mäkelä sanoo.

    Autoa saa käyttää joutokäynnillä enintään kaksi minuuttia. Jos pakkasmittari näyttää kylmempää kuin -15, saa auto olla joutokäynnillä korkeintaan neljä minuuttia.

    Lisää aiheesta
    • Pohjoisiin olosuhteisiin tottumattomat matkailijat voivat aiheuttaa vaaratilanteita liikenteessä.

      Liikenne | Lunta, poroja tai revontulia hämmästelevät turistit aiheuttavat vaaratilanteita pohjoisen tienkäyttäjille

    • Yhteiskunnan kannalta liikenneturvallisuuden parantamisessa on kyse myös suurista rahoista.

      Liikenne | Liikenneturvallisuus ei parane vain nopeuksia laskemalla

    • Lähes jokainen pitää kyselyn mukaan tärkeänä myös sitä, että nopeusrajoituksia noudatetaan koulujen lähistöllä. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Liikenne | Liikenneturva: Enemmistö autoilijoista ajaa ylinopeutta koulualueilla

    Artikkelin aiheet
    talviautoilu
    auton joutokäynti
    Liikenneturva
    moottorin esilämmitys
    liikenneturvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin