• Kuljetusyritysten näkymissä lievää parantumista ‒ tavarat liikkuvat silti tavallista vaisummin

    Entistä useampi kuljetusyritys kiikaroi kasvumahdollisuuksia.
    Tilaajalle
    Kuljetusyritysten näkymät ovat hieman viimevuotista paremmat.
    Kuljetusyritysten näkymät ovat hieman viimevuotista paremmat. Kuva: Seppo Pentti
    Koneet ja autot|Liikenne
    23.9.202514:15
    Jarmo Palokallio

    Kuljetusyritysten talousnäkymät ovat kohentuneet hieman vuoden takaisesta. Samalla kasvuaikeisten kuljetusyritysten määrä on lähtenyt hienoiseen kasvuun.

    Kuljetusyritykset odottavat sekä liikevaihdon että kuljetusmäärien kasvua, kun vertailukohtana on viime vuosi. Sen sijaan yritysten arviot kannattavuudesta sekä kalusto- ja henkilöstömäärän kehityksestä kääntyivät laskuun, toteaa SKALin Kuljetusbarometri.

    ”Suomen talouskehitys ja kuluttajakysyntä jatkuvat alavireisinä.”

    Jari Välikangas

    Barometrin perusteella yritysten arviot loppuvuodesta ovat kaikkineen pitkän ajan keskiarvon alapuolella. Kuljetusyritysten kasvua hillitsee kyselyn mukaan talouden yleinen alavire.

    ”Suomen talouskehitys ja kuluttajakysyntä jatkuvat alavireisinä, ja se heijastelee kuljetusyrityksiin. Nämä globaalin talouden ja maailmanpolitiikan myllerrykset painavat koko kansantaloutta ja sitä kautta kuljetusten kysyntää”, arvioi SKALin puheenjohtaja Jari Välikangas.

    Talouden heikoista kantimista huolimatta reilu kolmannes kuljetusyrityksistä hakee kasvua toiminnoissaan. Kasvun esteenä yrityksillä on heikko kannattavuus ja osaavan työvoiman saanti.

    Lähes viidenneksellä kasvua estää osaavan työvoiman puute ja joka kolmannella toiminnan heikko kannattavuus.

    Puolet vastaajista pyrki pitämään yritystoimintansa nykyisen laajuisena. Joka kymmenes suunnitteli toiminnan lopettamista lähivuosina.

    ”Päättäjien tulee ymmärtää alan realiteetit esimerkiksi käyttövoimasiirtymän osalta.”

    Anssi Kujala

    Kuljetusyrityksiä kurittavat rahoitusvaikeudet ovat lisääntyneet. Noin joka kymmenennellä on vaikeuksia hankkia rahoitusta.

    ”Monelle perheomisteiselle kuljetusyritykselle toiminnan pitäminen nykytasolla on tarkoituksella valittu strategia. Vastaajista 42 prosentilla kasvun esteenä on oma haluttomuus kasvaa”, sanoo toimitusjohtaja Anssi Kujala.

    Kujalan mukaan kuljetusala on ollut suuressa muutoksessa koko tämän vuosikymmenen. Kuljetusyrityksissä kasvu vaatii investointeja, joiden vaikutus on hyvin pitkälle tulevaisuuteen.

    ”Tämän vuoksi poliittisilla päätöksillä tulee luoda vakautta ja päättäjien tulee ymmärtää alan realiteetit esimerkiksi käyttövoimasiirtymän osalta”, vaatii Kujala.

    Lisää aiheesta
    • Puukuljetusten odotetaan jatkuvan tänä vuonna vilkkaina.

      Liikenne | Puukuljetuksissa valoisat näkymät – lähes puolet yrityksistä odottaa kuljetusmäärien kasvua

      Tilaajalle
    • Kuljetusalan yritykset kaipaavat lisää työntekijöitä.

      Autot | Kuljetusala kaipaa lisää nuoria työntekijöitä

    • Kuljetusyrittäjät arvostavat liikennevalvonnan asiallisuutta.

      Autot | Kuljetusyrittäjät kiittelevät liikennevalvonnan asiallisuutta ‒ osa tosin katsoo saaneensa huomautuksia ilman syytä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Koneviesti | 25-tonnin kokoluokan kaivinkoneet vertailussa – testit toivat koneista yllättäviä seikkoja esille

    • 7

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin