• Kuljetusyrittäjät kiittelevät liikennevalvonnan asiallisuutta ‒ osa tosin katsoo saaneensa huomautuksia ilman syytä

    Osa kuljetusyrittäjistä kaipaa teille lisää valvontaa, jolla kitkettäisiin harmaata taloutta.
    Kuljetusyrittäjät arvostavat liikennevalvonnan asiallisuutta.
    Kuljetusyrittäjät arvostavat liikennevalvonnan asiallisuutta. Kuva: MT Arkisto
    Koneet ja autot|Autot
    2.11.202422:30
    Jarmo Palokallio

    Kuljetusyrittäjät suhtautuvat myönteisesti raskaan liikenteen valvontaan tien päällä. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä mieltä valvonnan laadusta, kertoo Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKALin kysely.

    ”Raskaan liikenteen valvonnan tulee olla riittävää, tasapuolista ja osaavaa, jotta epäterve kilpailu ja harmaa talous pysyy kurissa. Me tarvitsemme kilpaillut, mutta reilut pelisäännöt kuljetusmarkkinoille”, vaatii SKALIn toimitusjohtaja Anssi Kujala.

    Kujalan mukaan poliisin tekemällä valvonnalla pystytään puuttumaan esimerkiksi harmaan talouden ilmiöihin, kuten luvattomaan liikenteeseen, ajo- ja lepoaikarikkomuksiin sekä ylikuormilla ajamiseen. Automaattivalvonnalla voidaan tunnistaa ainoastaan ylinopeudet.

    Osa kuljetusyrittäjistä kaipaa lisää valvontaa, toisaalta valvontapysähdyksiin kuluva aika harmittaa yrittäjiä.
    Osa kuljetusyrittäjistä kaipaa lisää valvontaa, toisaalta valvontapysähdyksiin kuluva aika harmittaa yrittäjiä. Kuva: MT Arkisto

    Kyselyyn vastanneista kuljetusyrittäjistä 60 prosenttia piti valvontaa riittävänä, mutta yli kolmanneksen mielestä se oli riittämätöntä.

    Näkemykset liikennevalvonnan laadusta jakoivat mielipiteitä. Yli puolet vastaajista piti tienvarsitarkastusten laatua hyvänä, mutta noin kolmannes oli valvonnan laadusta osittain tai täysin eri mieltä.

    Suurin osa yrittäjistä piti valvontatilanteita asiallisina. Toisaalta useiden vastaajien mukaan yrityksen kuljetuksille oli määrätty sakkoja tai huomautuksia ilman selkeää perustetta. Monet valittivat myös valvontatilanteiden vievän liikaa aikaa.

    Liikenteeseen erikoistunut valtakunnallinen liikkuva poliisi lakkautettiin vuonna 2014. Kyselyssä seitsemänkymmentä prosenttia vastaajista kaipasi sen kaltaista toimintoa takaisin.

    SKAL Kuljetusbarometriin vastasi kevätkesällä 501 jäsenyrittäjää.

    Lisää aiheesta
    • Maaseudun hiljaisilla teillä ratsiat ovat harvassa, mutta niissä puuttumuskynnys on matalampi kuin vilkkailla väylillä.

      Autot | Maaseudulla ylinopeudesta kärähtää vain huonolla tuurilla

    • Kameratolppa saa autoilijat pudottamaan hetkellisesti nopeutta.

      Autot | Peltipoliisin jälkeen kaasujalka muuttuu raskaammaksi

    • Nykyisellään peltipoliisien valvonnassa on noin 3 000 kilometriä valtaväyliä. Kari Salonen

      Peltipoliisit väijyvätvilkkaiden valtaväylien varsilla

    • ”Suurimmat ylikuormat on perinteisesti tavattu itärajalta Nurmes-Lieksa-Kuhmo-alueelta, jossa valvontaa ei loppuvuonna tehdä lainkaan”, sanoo ylikonstaapeli Markku Nygård Oulun poliisin liikennevalvontaryhmästä (edessä).

      Liikenne | ”Kauempana maaseudulla emme valvo liikennettä loppuvuonna lainkaan, koska matkarahakorvauksia ei kärsi tulla” ‒ romuttiko päivärahapäätös lupaukset Oulun seudulla?

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Koneviesti | 25-tonnin kokoluokan kaivinkoneet vertailussa – testit toivat koneista yllättäviä seikkoja esille

    • 7

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla