
Kian mallisto laajenee vauhdilla, ja siinä riittää myös yllätyksiä. Henkilöautojen lisäksi Kia rynnii myös pakettiautojen kuningasluokkaan.
Kia kuului viime vuonna autokaupan harvoihin voittajiin. Se kisasi tiukasti Volvon kanssa neljännestä sijasta, mutta jäi lopulta viidenneksi 5 536 auton myynnillä.
”Uusien autojen asiakastilaukset ovat 8 prosentin kasvussa.”
Tähän vuoteen Kia lähtee ryminällä. Sen tilauskanta näyttää jo ennestään hyvältä, mutta odotukset ovat vielä kovemmat, sillä Kia kasvattaa ja uudistaa mallistoaan vauhdilla.
”Uusien autojen asiakastilaukset ovat 8 prosentin kasvussa”, vahvistaa kaupallinen johtaja Klaus Pohjala Astarasta.
Pohjalan mukaan kasvua on etenkin täyssähköautojen puolella. Niiden odotetaan nousevan tänä vuonna polttomoottoriautojen ohi ensirekisteröintitilastossa.
”Sähköautojen kantamaan liittynyt ahdistus on selvästi helpottamassa”, toteaa Pohjala.
Uudistuksiin kuuluu Kian vanhan ykköstykin eli Ceedin valmistuksen loppuminen. Joidenkin ennakkotietietojen vastaisesti Kia korvaa sen polttomoottorilla käyvällä K4:llä.
K4 on Ceediä kookkaampi ja sitä kautta myös, mallista riippuen noin 3 500 euroa kalliimpi. Sen 27 390 eurosta lähtevää hintaa voi silti pitää kilpailukykyisenä. Farmarinakin K4 lähtee kaupasta alle 30 000 eurolla.
K4:n myyntimalliksi noussee automaattivaihteinen kevythybridi 85 kilowatin tehoisella moottorilla. Tehoa kaipaaville on tarjolla myös 110 kilowatin bensiiniturbo ja myöhemmin tuleva 113 kilowatin hybridi.
Pienempien autojen puolelta Rio on poistunut valmistusohjelmasta. Sekin oli Kialle tärkeä malli.
Pohjalan mukaan Rion ostajille on tarjolla uudistunut Stonic. Samaan kokoluokkaan iskee myös kevään lopulla Suomeen saapuva sähköauto EV2.
Autovalmistajilla on kovat odotukset kyseisen pienten sähköautojen luokalle. Ne on yleensä hinnoiteltu alle 30 000 euroon, mikä laajentaa sähköautojen ostajakuntaa.
Hinta on nimittäin ehkä suurin sähköautojen voittokulkua jarruttava tekijä. Sähköautojen keskihinta on ollut lähes 60 000 euroa, mikä on useimmille liikaa.
Pohjalan mukaan myös Kia EV2:n lähtöhinta on jäämässä alle 30 000 euroon.
Alkukeväästä Kian sähköautojen mallistoa laajentaa EV5-katumaasturi, jonka 81 kilowattitunnin ajoakku antaa etuvedolle 530 kilometrin kantaman.
Auton latausteho on 150 kilowattia. Sillä auto latautuu 80 prosenttiin noin puolessa tunnissa.
Vetokykyä etuvedolla on 1 200 ja nelivedolla 1 800 kiloa.
Etuvetoisen EV5:n hinnat alkavat 49 390 eurosta. Suurin osa EV5:n ostajista päätynee noin 3 000 euroa kalliimpaan nelivetoon.
”Sähköautojen kantamaan liittynyt ahdistus on selvästi helpottamassa.”
Maahantuojien mukaan sähköautoihin siirtymisen lisäksi trendi vie vahvasti juuri nelivedon suuntaan. Kia on herännyt siihen, joten jatkossa se tarjoaa nelivetoa myös EV3- ja EV4-sähköautoihin.
Mielenkiintoista Kian uutuuksien hinnoittelussa on, että suuri osa uutuuksista on Suomessa edullisempia kuin vastaavat autot Ruotsissa ja Saksassa.
Eroa suomalaisostajien hyväksi on monen mallin kohdalla tuhansia euroja.
Uuden aluevaltauksen Kia tekee pakettiautojen suuntaan. Siellä pelin avaa täyssähköinen PV5, joka tulee myyntiin sekä paketti- että tila-autona.
Pakettiautokauppa oli yksi viime vuoden autokaupan valopilkuista. Siinä markkinaa ovat perinteisesti hallinneet Fordin ja Volkswagenin tonniluokan dieselit.
Ladattavia pakettiautojen osuus on kuitenkin kasvussa. Niitä hankkivat etenkin suuret yritykset. Viime vuonna ne nappasivat jo noin viidenneksen osuuden.
Kian täyssähköinen PV5 on hinnoiteltu varsin kilpailukykyisesti. Tila-autona alkaen hinta lähtee karvan alle 40 000 eurosta. Pakettiautona hinta on 43 390 euroa.