
Eduskunta hyväksyi autojen romutuspalkkion. Sen odotetaan piristävän lamavuosien tasolle vajonnutta autokauppaa.
”Henkilöautojen romutuskampanja alkaa juuri oikeaan aikaan. Uusien autojen kysyntä on ollut pitkään alavireistä”, toteaa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.
Romutuspalkkiolain on tarkoitus tulla voimaan varsinaisesti ensi vuoden alusta, mutta siihen liittyy takauma. Laki kattaa myös tämän vuoden lokakuun alun jälkeen tehdyt autokaupat.
Traficomilta haettavan palkkion voi siis saada, jos vanha auto on romutettu ja kaupat uudesta on sovittu lokakuun alun jälkeen.

Romutuspalkkion edellytyksenä olisi, että yhtä uutta henkilöautoa vastaan ostaja vie romutettavaksi lailliseen kierrätyspisteeseen yhden vähintään 10 vuotta vanhan auton.
Romutuspalkkion ehtojen mukaan uuden auton päästöjen pitää jäädä enintään 140 grammaan kilometrille.
Päästöttömillä sähkö- ja vetyautoilla palkkion suuruus on 2500 euroa. Muilla se on 2000 euroa.
Sekä romutettavan että uuden auton tulee olla henkilöautoja ja romutuspalkkion hakijan on oltava sekä romutettavan että uuden auton omistaja tai haltija vähintään 12 kuukauden ajan.
Etukäteen keskustelua herätti romutettavalle autolle annettu tiukka liikennekäytössä olemisen vaatimus. Sillä estetään varsinaisilla romuautoilla kikkailua.
Lakiehdotuksen mukaan romutettavan auton tulee olla romutusta välittömästi edeltäneen vuoden aikana liikennekäytössä yhtäjaksoisesti vähintään 10 kuukautta.
Kallio odottaa, että romutuspalkkiolla liikenteestä poistuu jopa 9000 vanhaa autoa.
”Romutuspalkkio on erinomainen tilapäinen laastari vanhenevan autokantamme ongelmaan ja toisaalta se kiihdyttää yksityistä kulutuskysyntää”, toteaa Kallio.
Edellinen romutuspalkkio kattoi myös sähköpolkupyörien hankinnan. Se oli niiden osalta menestys.
Eduskunnassa romutuspalkkio eteni hallituksen voimin. Oppositiota se ei innostanut.
Soraäänien mukaan romutuspalkkio tukee lähinnä hyväosaisia uuden auton ostajia. Opposition edustajat pitivät myös romutuspalkkion päästöjä vähentävää vaikutusta pienenä.
Laki vaatii vielä presidentin hyväksynnän.