• Autokanta vanhenee etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa

    Henkilöautojen keski-ikä lähentelee 13 vuotta.
    Nuorimmilla autoilla ajetaan maan eteläosissa, vanhimmilla idässä ja pohjoisessa.
    Nuorimmilla autoilla ajetaan maan eteläosissa, vanhimmilla idässä ja pohjoisessa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koneet ja autot|Autot
    21.1.202319:00
    Jarmo Palokallio

    Suomen henkilöautojen keski-ikä nousi 12,9 vuoteen viime vuonna, kertoo Autoalan tiedotuskeskus. Autokanta jatkoi vanhenemistaan, koska uusien autojen rekisteröinnit jäivät lamavuosien lukemiin.

    Viime vuoden uusien autojen kauppaa rusikoivat komponenttipula, pitkittynyt energiakriisi sekä talouden heikentyneet näkymät. Vuosi oli poikkeuksellinen automarkkinoiden näkökulmasta koko Euroopassa.

    Toimitusviiveiden lisäksi autokannan muutoksia leimasivat sähköistymisen nopeutuminen ja vähän kuluttavien autojen kysynnän kasvu.

    Suomessa autokannan keski-ikä on kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 2007 lähtien. Vanhimmilla autoilla körötellään Itä- ja Pohjois-Suomessa.

    Uudellamaalla autokannassa on paljon uusia työsuhdeautoja. Se näkyy autokannan keski-iässä.

    Siinä missä henkilöautojen keski-ikä on Uudellamaalla pysynyt 10 vuoden pinnassa, Itä-Suomessa se on 15 vuotta.

    Autoalan mukaan myös kierrätykseen palautuneiden autojen määrä väheni viime vuonna.

    Autojen romutusiässä maakunnallinen vaihtelu kulkee samaa rataa autojen keski-iän kanssa. Uudellamaalla romutusikä on alhaisin, noin 20 vuotta. Lapissa auto romutetaan keskimäärin 24 vuotiaina.

    Lisää aiheesta
    • Autojen kierrätys vauhdittuu kevään edetessä. Viime vuonna autoja romutettiin ennätysmäärä.

      Autot | Kevät kirittää autojen kierrätystä

      Tilaajalle
    • Autojen keskimääräinen romutusikä on kivunnut 22 vuoteen.

      Autokanta vanhenee käsiin suurten kasvukeskusten ulkopuolella

    • Rekisteriin kirjattiin tammikuussa vajaat 9 400 uutta henkilöautoa. Lehtikuva / Mikko Stig

      Korona painaa edelleen autokauppaa – autokanta ikääntyy entistä nopeammin

    • Diesel-autoille löytyy edelleen hyvin ostajia.

      Autot | Käytetyt diesel-autot käyvät kaupaksi – ”Uskon, että diesel-autojen arvostus kasvaa”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    autokanta
    henkilöauto
    Autoalan tiedotuskeskus
    autoilun alueelliset erot
    sähköistyminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 7

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla